51. Kroatiassa ollaan

Reissun 51. viikko, 13.-19.4.2025

Otsikoin Edellisen julkaisun sanoin: "Hiljalleen kohti Kroatiaa", mutta eipä se aivan niin mennytkään. Heti hieman myöhästyneen tekstin julkaisun jälkeisenä päivänä nousi ankkuri ja tarkoituksena oli pysähtyä Italian Brindisissä matkalla, jotta pysyn EU:n alueella ja Kroatiaan saapumisen byrokratia vähenisi. Pikku muutos tuli siihenkin suunnitelmaan matkalla.

Tuuliennusteet lupailivat lähes myrskytuulia etelän suunnalta, mutta alkuviikosta ennusteet hieman hellittivät. Maksimissaan 15 m/s eteläisiä tuulia lupailtiin kolmeksi päiväksi. Päätin sitten lähteä niiden avulla Kroatiaan. Kovaa tuulta ja isohkoa aaltoa oli siis luvassa, mutta myötäisinä.

Kroatiaan saapuminen sujui lopulta lähes ongelmitta ja olen nyt jo jonkin matkaa seilannut saaristossa pohjoista kohti. 

Drone-kuva Ainomariasta Kroatian saaristossa.

Sunnuntai 13.4. - Lähtö Prevezan satamasta

Edellisenä päivänä olin tullut ihan satamaan, kun vesi uhkasi käydä vähiin. Edellisestä satamakäynnistä olikin aikaa jo melko lailla tasan neljä viikkoa. Nyt oli sitten kauppareissut tehty ja vesitankit piripinnassa, niin lähdin aamusta liikkeelle. 

Aamupalan sentään tein vielä satamassa ja kävin vielä suihkussakin ennen lähtöä, mutta köydet irtosivat silti jo noin puoli yhdeksältä aamulla. 

Tuuliennusteiden mukaan pitäisi olla sopivasti etelätuulta purjehtia ihan Brindisiin saakka. Eräs italialainen ystäväni on siellä töissä ja hän tiesi ilmaisen laituripaikan Brindisin satamasta. Se tosin oli satama-altaan pohjoisreunassa oleva vähän suuremmille aluksille tehty betonilaituri ja kovilla etelätuulilla se voisi olla hieman paha paikka olla. Lähdin kuitenkin kokeilemaan sitä. 

Reitti kulki aika läheltä Kreikan luoteiskulmalla olevaa Korfun saarta. Pituutta reitillä oli noin 140 merimailia eli yön yli mennään ja maanantaina aamupäivällä pitäisi olla perillä. Alkumatka sujuikin oikein mukavasti hyvässä sivumyötäisessä. 

Tuuli tosin idästä, eikä etelästä kuten oli ennustettu. Hieman alkoi jo tässä vaiheessa mietityttää reittisuunnitelma. Mutta tuuliennusteiden mukaan nyt kannatti yrittää, kun tiistaina alkaa ne kovat tuulet.

Aurinkoinen oli päivä satamasta lähtiessä.

Oli siellä jonkinlaisia moottoriveneitäkin parkissa.

Itätuulet olivat lähdössä myötäiset.

Hyvin ja leppoisasti taittui matka.

Matkan aikana aloin mietiskellä varasuunnitelmaa, kun tuulet ei nyt kuitenkaan aivan ennusteen mukaisia olleet.

Noin puolilta päivin tuuli sitten kuitenkin kääntyi etelään, mutta alkoi samalla myös hiipua ja purjeet läpsyä mainingissa. Siinä vaiheessa tein päätöksen, että menen johonkin lähimpään sopivaan paikkaan ankkuriin ja odottelen parempia tuulia. 

Olin noin 10 merimailia Antipaxos nimisen pienen saaren eteläpuolella ja nopealla karttojen ja ilmakuvien tutkiskelulla sieltä löytyi mukavana näköinen hiekkapohjainen poukama ankkuroitumiseen. Tai oli siellä itseasiassa useampikin. Sinne saattaisi hieman tulla etelästä maininkia, mutta tuulen suojaa pitäisi kyllä olla. Jos ne tuulet nyt jossain vaiheessa taas alkavat. 

Päädyin aika pian laskemaan purjeet, kun tuuli ei riittänyt pitämään purjeita ryhdissä ja ajelin koneella kohti uutta määränpäätä. Vajaan tunnin moottoroinnin jälkeen tuuli hieman piristyi ja nostin jälleen purjeet. Pystyinkin sitten purjehtimaan loppumatkan ihan kohtuullista vauhtia sivumyötäisessä. Mielessä kävi kyllä, että jatkaisinko kuitenkin Brindisiä kohti, mutta en enää perunut päätöstä pysähtyä.

Ankkuripaikkaa lähestymässä.
Valkohiekkaisia poukamia, joista oikeanpuoleisessa oli yksi vene ankkurissa.

Siihen vain ankkuri alas.

Tosin tuuli pyörähti heti vähäksi aikaa melkein 180 astetta, mutta kylläpä se siinä pysyy.

13.4. Ei sittenkäään Brindisiin, vaan jäädään Antipaxokseen. 31 merimailia ja noin 6 tuntia.

Iltapäivän edetessä tuuli tyyntyi. Poukamassa kävi ihan pieni tuulenvire noin lounaasta eli juuri hiekkarannan suunnasta. Oli siis todennäköisesti paras ratkaisu pysähtyä, kun tuuliennusteet heittivät noinkin paljon. Päätin laskea kumiveneen ja käydä rannalla pyörähtämässä. 

Saaren metsästä kuului välillä aseen laukauksia ja sieltä lehahti lentoon kyyhkysiä. Joku taisi olla metsästämässä, niin en viitsinyt sitten lähteä metsään asti kävelemään. Polkuja siellä olisi ollut.

Hienon väristä oli hiekka. Se teki vedestä todella vaaleansinistä.

Mukava kait täällä olisi löhöilläkin.
Löysin rantan ajautuneiden ajopuiden seasta ihan käypäsen pallofenderin eli lepuuttajan.

Toisella laidalla poukamaa oli pieni luola, niin pitihän se käydä kumiveneellä katsomassa.

Kyllä sinne muutaman metrin pääsi sisällekin.

Ilta meni veneellä istuskellessa ja jatkosuunnitelmaa miettiessä. Blogia ei oikein innostanut alkaa kirjoittamaan, vaikka olikin tavoite julkaisupäivä. Seuraavana päivänä eli maanantaina voisi lähteä purjehtimaan Brindisiin, mutta silloin joutuisin purjehtimaan tiistai-aamuna 16-18 m/s tuulissa. Puuskissa olisi varmasti myrskylukemia. 

Ei tehnyt mieli ottaa sitä riskiä, kun ei ollut varsinaisesti vielä kiirettä, joten päätin purjehtia seuraavana päivänä Korfulle vähän parempaan suojaan odottamaan seuraavaa sääikkunaa.

Maininkikaan ei kovin paha lopulta ollut, joten hyvin sai nukuttuakin. 

Maanantai 14.4. - Siirtyminen suojaisampaan paikkaan

Heräsin auringonnousuun ja valmistauduin purjehtimaan Korfun suuntaan. Mahdollisia ankkuripaikkoja siellä oli ainakin kolme. 

Kauimmainen oli Korfun kaupungin pohjoispuolella ja jos tuulet suo, niin se olisi varmaan mukavin paikka olla jumissa kovien tuulten takia useamman päivän ajan. Matkaa sinne olisi noin 35 merimailia.

Lähin paikka oli taas saaren eteläosissa, mutta siellä ei olisi oikein mitään mielenkiintoista. Eikä ilmeisesti oikein suojaa tuuliltakaan, mutta aalloilta kyllä. Matkaa olisi noin 20 merimailia.

Kolmas vaihtoehto oli mantereen puolella pitkän lahden pohjukassa oleva Plataria-nimisen kylän edusta. Sinne oli myös noin 20 merimailia matkaa.

Suunnitelma oli pyrkiä Korfun kaupungille saakka, mutta jos ei tuulet suo, niin sitten jään todennäköisesti tuon Platarian edustalle. Tehdään päätös siitä matkalla.

Hieman oli aamusta jo venettä keikuttavaa maininkiakin, joten aika lähteä.

Hieman oli harmaampi päivä.

Mutta kyllä se aurinko välillä näyttäytyi.

Maisema oli harmaudessaan ajoittain jotenkin unen omainen.

Mutta päivän mittaan sää vähän kirkastui.
Kaakkoistuulessa mentiin eli nyt sinne lähtöpoukamaan jo tuulee suoraa mereltä.

Loppumatkasta tuuli loppui ja moottoroitiin ankkuripaikalle.

Ankkuri laskettu Platarian edustalle. Hyvän oloinen paikka ja hiekkapohja.

14.4. Antipaxos - Plataria. 21 Merimailia ja noin 4 tuntia.

Eipä siis ihan niin hyvin mennyt kuin oli tavoite, mutta nyt on ainakin suojainen paikka. Jos jossain välissä tuuli ei olekaan niin kova, kuin ennustettu, niin siirryn sitten Korfulle. Kirjoittelin ja julkaisin sitten vielä blogitekstin illan mittaan.

Harmaata oli illallakin, kun sain blogitekstin julkaistua.

Tiistai 15.4. - Äkkilähtö

Nukuin hyvin ja melko pitkään. Aamupalan jälkeen olisi tarkoitus lähteä käymään maissa katsomassa Platarian kylää. Melko tyyntä kyllä oli siihen nähden mitä ennusteet lupailivat.

Vähän sateiden riskiäkin näytti olevan ilmassa.

Tarkistin aamupalaa syödessä tuuliennusteet ja ne olivatkin hieman "keventyneet" aiemmasta eli ihan niin kovia tuulia ei olisikaan pariin päivään. Kovimmillaan 15 m/s. Aallonkorkeutta ennustettiin enimmillään 2,2 metriä eli korkeimmat aallot voisivat olla reilun kolmen metrin korkuisia. Ihan tehtävissä siis, kun myötäisiä ovat. Torstaille lupailtiin edelleen lähes 20 m/s ainakin ajoittain.

Niinpä siinä syntyi melko pikainen päätös lähteä maissa käynnin sijaan purjehtimaan kohti Brindisiä. Ankkuri nousi noin kymmeneltä.

Juuri ennen lähtöä alkoi sopivasti tuulla hieman idästä, niin pääsin purjein matkaan. Tuuli tuli suoraan takaa, niin nostin pelkän isopurjeen ylös alkuun.

Ihan kivasti kulki pelkällä isopurjeellakin.

Mutta harmaa oli kyllä edelleen sää ainakin täällä mantereen lähellä.

Kun pääsin lahdesta ulos, niin tuuli kääntyi hyvin nopeasti etelään ja voimistui ihan reippaasti. Niinpä reivastin isopurjetta vähän ja otin genoaa eli keulapurjetta vähän kaveriksi. 

Lahden ulkopuolella olikin sitten vähän eri meininki.
Reilu 10 m/s sivuvastaista ja jonkinlaista aaltoakin.

Lahden suulta oli reilu tunnin matka Korfun eteläkärkeen,
minkä jälkeen päästään kääntämään myötäiseen.

Päätin kiertää Korfun etelän kautta, vaikka se olikin vähän pidempi reitti. Pohjoisessa Korfun ja Albanian välissä on kapeahko salmi eikä ollut oikein varmuutta, että onko siellä virtauksia. Matka on kuitenkin sen verran pitkä, että tunnin kierto ei siinä juuri tunnu ja ulapan puolella on varmemmin myös purjehdittavat tuulet. Ja tuultahan myös oli.

Korfun eteläkärkeen piti purjehtia vastatuuleen noin 7 merimailia eli reilu tunti, mutta onneksi ei sentään luovimaan tarvinnut alkaa. Eteläkärjen ohittamisen jälkeen tilanne rauhoittui huomattavasti, kun pääsin kääntämään myötätuuleen. Ulapalla näytti myös olevan kirkkaampi sää.

Korfun eteläkärki ohitettu ja myötäiseen mennään.

Virsikirja toimi hyvin taas kerran. Nyt vahvasti reivattuna.

Ulapalla sää vähän kirkastui.

Välillä tuuli vähän tyyntyi ja kääntyi enemmän lounaaseen. Virsikirja purettu ja täydet purjeet.

Illalla oli sitten taas suoraa myötätuulta ja voimistunutta sellaista. Aallokko alkoi pikkuhuiljaa kasvaa.

Aurinko pilkahti vielä horistontissa pilvien läpi ennen pimeän tuloa.

Keskiviikko 16.4. - Saapuminen Brindisiin, vai mitä sitten kävikään?

Yön yli purjehdus sujui oikein mallikkaasti. Yön mittaan aallonkorkeus kasvoi pikkuhiljaa, mutta eipä tuo juuri haitannut. Tuuli kävi muutaman kerran 18 m/s lukemissa, mutta oli pääosin 15 m/s molemmin puolin. Ja lähes suoraan takaa koko matkan. Vauhtia siis oli hyvin. Keskinopeus lähenteli seitsemää solmua.

Aamuyöllä olin Italian rannikolla ja siellä oli sitten enemmän rahtilaivaliikennettä, niin ei pystynyt aivan niin paljoa nukkumaan. Mutta onhan tuota sitten aikaa Brindisissä levätä.

Auringonnousussa ohitettiin rahtilaivaa.

Ja vähän ennen Brindisiä tuuli vielä kääntyi kaakkoon ja piti tehdä "jiippi"
eli kääntää purjeet toiselle puolelle. Edelleen vahvasti reivattuna mennään seitsemää solmua.

Olin Brindisissä noin kymmenen aikaan aamulla. Mutta satamassa ollut paikka ei todellakaan houkuttanut. Siihen laituriin pärski isoja aaltoja. Vierasvenesatamakin siellä oli, mutta eipä tehnyt oikein mieli mennä sinnekään kovassa tuulessa koettamaan kiinnittymistä. Hinta olisi ollut 65€/päivä.

Hetken tuumaamisen jälkeen laitoin plotteriin määränpääksi Dubrovnikin ja lähdin matkaan. Eli Kroatiaan siis saman tien. Se siitä "hiljalleen kohti Kroatiaa" ajatuksesta. Tuuliennuste näytti hyvin samankaltaista säätä kuin edellinenkin vuorokausi, niin annetaan nyt sitten mennä. 

Matkaa olisi noin 120 merimailia eli olisin perillä aikaisin seuraavana aamuna. Toivottavasti ne myrskytuulet eivät ehdi tulla vaikuttaviksi. Tosin Kroatian rannikolla tuulen pitäisi olla paljon rahallisempi, kuin ulapalla.

Myötäaallokkoon paineltiin.

Ja pian tuuli taas kääntyi lähes suoraan taakse ja viritettiin purjeet virsikirjaksi.

Isot myötäaallot lykkivät kivasti vauhtia Ainomarialle.

Soitin illalla Dubrovnikin rajavartioasemalla, missä minun pitää tehdä ensimmäinen stoppi purjehdusluvan saamista varten. He ilmoittivat olevansa 24h auki, vaikkakin on kuulemma epätavallista, että joku tulee sinne kovin aikaisin aamulla, saatika yöllä. Ilmoitin olevani perillä aamuyöstä kolmen ja neljän välillä. Ihan se kuulosti olevan ok, vaikka sanoinkin, että voin kyllä odotella laiturissa aamuun saakka. Siinä tuli pieni väärinkäsitys terminologiasta johtuen, mutta paikanpäälle päästyäni se kyllä siitä selveni.

Ja niin sitä mentiin taas yöhön 14-18 m/s puhaltavan tuulen ujeltaessa ja aaltojen keinuttaessa. Ja vauhtia riitti. 18 m/s tuulessa ja isoissa myötäisessä aalloissa oli pitkiä aikoja, kun GPS nopeus pysyi välillä 8-11 solmua. Ainomaria tuntui olevan melkein lentoon lähdössä.

Italian rannikon jäädessä taakse myös laivaliikenne loppui ja aloin ottamaan taas puolen tunnin unia.

Torstai 17.4. - Kroatiaan saapuminen

Niin meni matka joutuisasti, että olin todellakin aikaisin aamulla Dubrovnikissa. Puoli kolmelta kiinnityin rajavartioaseman laituriin. Keskinoupes oli reilusti yli 7 solmua tällä etapilla. Logi oli kirjannut huippunopeudeksi 12,2 solmua, mutta en usko, että totuus on ihan noin kova. 

Semmoinen vahinko loppumatkasta sattui, että keinuvassa veneessä purjeita laskiessani ilmeisesti polkaisin purjehdusvalojen johtoa. Nimittäin ohjaamoon palatessani huomasin, että keulan valot eivät enää palaneet, mutta perävalo toimi. Valojen johto tulee kannen läpi kaiteen juuresta. Yritin käydä sitä nitkuttelemassa, mutta niin ne vain pysyivät pimeinä. Kylläpä ne nyt teettää töitä. Laitoin sitten patterikäyttöiset hätävalot keulaan loppuyöksi. To Do -listaan tuli taas korjaushomma ja aika pikaisesti hoidettavia sellaisia.

Puoli kolmen maissa saapumassa kirkkaasti valaistuun Dubrovnikiin.

Ja kiinnittyminenkin aika paljon isommille veneille tarkoitettuun laituriin. 
Tuuli maalta päin, niin meinasi olla vähän haasteita, mutta kyllä se kerralla onnistui.

15.-17.4. Kreikasta Italian kautta Kroatiaan. 265 merimailia ja 41 tuntia.

Rajavartioasemalla minua oli vastassa satamamestari ja rajavartija. Siinä kävi tosiaan ilmi se väärinkäsitys mikä tuli puhelimessa. He luulivat, että olin tulossa EU:n ulkopuolelta ja tarvitsisin rajatarkastuksen. Puhelimessa kysyivät että: "Do you need a check-in?" eli tarvitsenko sisäänkirjautumisen. Kuvittelin sen tarkoittavan purjehduslupaa ja vastasin kyllä. 

Kun kävin ilmi, että olin tulossa Kreikasta ja Italiasta, niin eihän sitä rajatarkistusta tarvinnutkaan tietenkään. Sanoivat, että tarvitsen vain Vignette-paperin,mikä siis on se purjehduslupa. Minut ohjattiin satamamestarin (Harbour Master) toimistoon ja hän sitten teki tarvittavat paperit. 

Purjehduslupa piti ottaa myös Laivarotalle, kun se on yli 2,5 metriä pitkä. Ainomarian lupa oli noin 50€ ja Laivarotan noin 10€. Ei kovin paha. Se on voimassa vuoden loppuun saakka. Lyhyempiä lupia ei ole kuin kalenterivuosi. Näiden lisäksi pitää maksaa vielä veneilijän turistivero. Se oli jotain 1,30€/henkilö/päivä tai sitten voi maksaa koko venekunnan kerralla. Itse saa laskea, että kumpi tulee halvemmaksi. Näitä saa siis eri mittaisille jaksoille maksettua.

Ja niinkin loogista on tämä touhu, että tuon purjehdusluvan saa ainoastaan käymällä paikanpäällä ja tuon turistiveron voi maksaa ainoastaan verkossa.

No nyt oltiin siis Kroatiassa ja kaikki liput ja laput sekä maksut hoidettu. Ei siihen mennyt kuin puolisen tuntia. Kello oli siis noin kolme yöllä ja laituriin ei saanut jäädä.

Vitkuttelin kuitenkin laiturissa vielä noin tunnin, kun etsin sopivaa ankkuripaikkaa. Aurinko nousisi kuudelta, joten viiden jälkeen aamulla varmaankin alkaa jo hieman valostua. Noin tunnin purjehdusmatkan päässä pohjoisessa oli Lopud-niminen pieni saari, missä oli tilavan oloinen poukama pohjoispuolella pienen kylän edustalla. Sinne siis ankkuriin lepäämään.

Ihan jännä se oli pitkästä aikaa purjehtia pimeässä näin saaristossakin, missä joutuu vähän navigoimaankin. Unia siellä sentään ei viitsinyt ottaa, vaikka ketään muita ei liikkeellä näkynyt olevankaan. Purjehdin pelkällä genoalla, että ehtii valostua ennen kuin olen perillä. 

Puoli kuudelta saavuin poukamaan ja alkoihan se olla jo sen verran valoisaa, että jotain sentään näki. Poukaman ranta tosin oli aivan täynnä poijuja, joten jouduin ankkuroitumaan vähän syvemmälle, kuin mitä olisin halunnut. Vettä oli noin 8,5 metriä siinä kohtaa mihin ankkuri laskeutui.

Ankkuri tuntui kuitenkin hyvin tarttuvan, joten menin sen jälkeen nukkumaan.

Aamuhämärässä lähestymässä ankkuripaikkaa. Sympaattisen näköinen kylä.

Aamu valaistui nopeasti ja ankkurin laskettua olikin jo yllättävän valoisaa.

17.4. aamuyöllä noin 7 mailin siirtymä rajavartion laiturista ankkuriin.

Tuuli pyöri poukamassa koko ajan ympyrää. Välillä sateli vettä, niin se saattoi olla syynä. Nukkuessani hieman levottomasti vene pyöri kolme kertaa ankkurin ympäri. Tästähän oli jo yksi kokemus Kreikan puolelta, että jos tämä ankkuri irtoaa, niin se irtoaa juurikin tällaisesta syystä. 

Heräsin noin kymmeneltä ja aamupalan jälkeen ajattelin heti alkaa selvittelemään sitä navigointivalojen vikaa. Läpiviennin paikkaa tutkiessani totesin, että läpivienti on keulahytissä aivan etunurkassa ja hyllykön rungon sisässä. Pitäisi siis purkaa koko hylly irti tai tehdä siihen tarkistusluukku.

Siellä nurkassa se on liitin piilossa.

Olin ostanut Italiasta pari mustaa tarkistusluukkua vesitankkeja varten, mutta huomasin, että ne ei oikein sellaisenaan siihen käyttöön edes sovi. Kansissa on ura O-renkaalle eli tiivisteelle, mutta niissä ei niitä tiivisteitä ollut. Päätin tehdä raakasti hyllyrunkoon reiän ja laittaa toisen näistä tarkistusluukuista siihen. Ajattelin, että vähemmän näkyvää jää, kuin siitä että yritän irrottaa koko hyllykön. Ja pääseepähän jatkossa helpommin tuohon vikaherkkään paikkaan käsiksi.

Siispä reikäsaha poraan ja pieni kirurginen operaatio Ainomarialle. Ja sieltähän se läpivienti löytyi. Aivan hapettuneet puristusliittimet ja toisesta oli mennyt johto poikki varmaankin sen minun päälle astumisen vuoksi.

Sieltä se vikaantunut johto löytyi. Siellä näkyi kulkevan myös vesisäiliöiden huohotinletku.

Tässä vaiheessa alkoi tuulla vähän kovempaa ja myös sataa vettä. Piti pistää projekti paussille ja keskittyä seuraamaan mitä ankkurin kanssa käy.

Tuuli yltyi sen verran paljon, että päätin nostaa ankkurin ja laskea sen uudelleen ihan varmuuden vuoksi. Ja melkonen sotku sieltä ylös sitten tulikin. Kettinki meni pari kertaa ankkurin varren ympäri ja koko komeuden mukana tuli ämpärillinen merilevää. Ei olisi kyllä tuo keksintö varmasti pitänyt. Yritin kyllä tullessa pakilla saada ankkurin niin syvälle, että kettinki ei siihen tämmöisessä tilanteessa tarttuisi, mutta luultavasti levät ovat estäneet ankkuria uppoamasta. Hyvä, että tuli tarkistettua.

Sotkut sai kyllä helposti selvitettyä. Harmi, että ei tullut nyt otettu siitä kuvaa. Oli vähän kiire, kun tuuli puski venettä kohtuulliseen kovaa vauhtia saarten välissä. Ihan hyvin siinä kyllä tilaa oli, mutta ei viitsinyt kuvaamisen takia viivästellä. Ankkurin noston jälkeen tuli ajatus etsiä parempi ankkuripaikka. Sellainen missä ei tarvitse ankkuroitua noin syvään eikä varsinkaan leväpohjaan.

Vajaan kymmenen mailin päässä luoteessa oli merikartan mukaan Jakljan-niminen saari, missä vaikutti olevan vähän matalampi ja vielä suojaisampi poukama. Sinne siis. Purjehdin taas pelkällä genoalla koko matkan melko lailla suoraan myötätuuleen.

Sateista ja harmaata oli sää.

Mutta eipä tuo ollut pitkä matka ja aalloilta oli hyvin suojaa. Saarten välissä kun mentiin.

Matkalla sateli tosiaan vettä melkoisesti, mutta pappateltan suojissapa tuo ei juuri haitannut. Ankkuripaikkaa lähestyessäni huomasin, että siellä on jo vene, mutta kyllä siellä pitäisi olla tilaa useammallekin. 

Lähempänä näin sen olevan ranskalainen vuokravene ja se oli ankkuroitunut poukamaan parhaaseen paikkaan aivan perälle. Minä jäin sitten noin sadan metrin päähän siitä veneestä. Vettä oli noin 7 metriä ja nyt näytti olevan hiekkapohja ilman kasvustoa. Ankkuri toppasi kyllä taas hyvin.

Viimeinen 17.4. siirtymä Jakljan-saarelle. 8 merimailia ja puolitoista tuntia.

Välillä tuli kovia sadekuuroja ja niiden mukana kovia puuskia, mutta muuten oli oikein suojaisaa. Odottelin siinä, että pääsisin jatkamaan sähköjohtoprojektia, mutta eipä tullut niin pitkiä taukoja sateessa, että se olisi onnistunut.

Noin kuudelta iltapäivällä katamaraani nosti kovassa vesisateessa ankkurin. Kuvittelin, että lähtevät pois, mutta se siirtyikin kauemmas rannasta ja melko lähelle minua. Vähän ihmetytti se touhu. Tuuli pyöri tässäkin paikassa paljon ja veneet liikkuivat välillä eri suuntiin. Välillä käytiin turhankin lähellä. Seitsemän maissa illalla tuuli vielä kääntyi niin, että katamaraani oli käytännössä minun ankkurin päällä.

Sateessa pappateltasta otettu kuva. Turhan lähelle ne minun makuun tulivat.
Tilaa olisi ollut kyllä ankkuroitua kauemmaskin.

Suunnittelin siinä nostavani ankkurin ja siirtyväni katamaraanin tyhjäksi jättämään paikkaan poukaman perukalla, mutta puuskaisesta tuulesta ja katamaraanin sijainnista johtuen en sitten ryhtynyt siihen. Näyttäähän nämä veneet erossa pysyvän, vaikka vähän huolettaakin. Aurinkokin oli jo pian laskemassa.

Laitoin ankkurihälyttimeen sektorin katamaraanin suuntaan, niin se herättää katsomaan tilannetta, jos tuuli kääntyy. Menikin auringonlaskettua melko lailla saman tien nukkumaan. Vähän menneet pari vuorokautta pisti väsyttämään.

Perjantai 18.4. - Paikan vaihto jälleen

Kyllähän se yöllä tuuli kääntyi taas melkein 180 astetta. Veneet siis kääntyivät niin, että katamaraani oli Ainomarian takana. Nousin katsomaan tilannetta, kun ankkurihälytin herätti ja aika lähellä sitä oltiin. Myös naapuriveneessä oltiin huomattu tuulen suunnan muutos, sillä siellä oli joku taskulampun kanssa kannella. Kello oli varmaan jotain neljä aamuyöstä. 

Veneet olivat arviolta 20 metrin päässä toisistaan, mikä ei todellakaan ole kovin paljon.

Mutta eipä ne näyttäneet törmäävän, joten menin jatkamaan unia. 

Heräsin auringonnousuun ja kyllähän se valoisassa näytti jotenkin vielä epämukavammalta se toisen veneen läheisyys.

Aamupalaa tehdessä "salakuvasin" tilannetta keittiön ikkunasta.

Kokkailin aamupalan ja sitä syödessä tein reittisuunnitelmaa. Pitäisi olla ihan kohtuulliset etelätuulet edelleen, joten päätin lähteä purjehtimaan kohti Hvar-nimistä saarta. Se itävaltalainen purjehtija kehui sitä nätiksi paikaksi. 

Sinne oli kuitenkin sen verran paljon matkaa, että pysähdyn jossain välillä vielä ainakin yhdeksi yöksi. Tuulten tosin ennustettiin jo seuraavana päivänä tyyntyvän. Ja sitten olisikin tyyntä useiden päivien ajan. Onpahan sitten mukava viettää aikaa välillä ankkurissakin, kun on hienoissa maisemissa.

Määränpääksi valikoitui Loviste nimisen kylän eteläpuolella oleva matala ja hiekkapohjainen poukama. Se on myös vähän sivussa asutuksesta, niin luulisi siellä olevan rauhallista. Matkaa tulisi noin 40 merimailia eli 8-9 tuntia.

Ankkuri nousi vähän ennen seitsemää aamulla eikä katamaraanissa näkynyt vielä mitään liikettä. Edelleen vähän ihmettelin sitä niiden siirtymistä, mutta eipä noiden ranskalaisten aivoituksista tiedä. Ja eihän siinä lopulta törmäilty.

Sinne jäi poukama ja ranskalaiset katamaraaninsa kanssa.
Rannassa olevat rakennukset muuten oli hylättyjä.

Sieltä saarten välistä pitäisi päästä vähän väljemmille vesille.

Ja niinhän sieltä päästiin. Taas hyvä myötätuuli.

Ihan oli "postikortti purjehdusta".

Purjehtiminen oli niin leppoisaa kun olla ja voi. 4-5 m/s sekunnissa sivumyötäinen tuuli ja hyvin tasainen meri. Niinpä päätin matkaa tehdessä jatkaa sitä sähköhommaa.

Sieltä johdonpää esille.
Se oli sen verran lyhyt, että piti sisältä työntää johtoja ulos ja tehdä liitokset kannella.

Sähkötöitä purjehtiessa. Tehokasta ajankäyttöä.

Projektihan oli menestys eli valot syttyivät. Töitä lopettaessani tuuli alkoi yltyä ja kääntyä enemmän sivulle. Sehän kävi kyllä hyvin, sillä se lisäsi nopeutta selvästi.

Ja hyvin matka eteni.

Tuuli aikalailla suoraan sivulla.

Eikä maisemissakaan ollut valittamista.
Pian mennään taas vähän kapeampaan salmeen, niin tuuli alkaa pyöriä enemmän.

Virsikirjan sai purkaa ja virittää useamman kerran tuulen kääntyillessä.
Korculaa lähestymässä. Satamamaksu olisi ollut täällä yli 100€/yö.

Myönnettävä on, että ihan mielenkiintoisen näköinen vanha linnoitus se olisi ollut.
Mutta en ala yksin satasta maksamaan. Eri asia olisi isommalla porukalla mennä.
Ja sellainen lisäys, että on kuulemma Marco Polon kotikaupumki.

Saarten välissä oli myös tällaista liikennettä. Foili lauta ja tuollainen siipipurje vai miksi tuota sanotaan.
Olisi kiva joskus kokeilla tai jopa opetella tuommoinen homma. Kovaa kulkivat.

Muitakin purjeveneitä oli liikkeellä. Tässä yksi tulee perässä ja toinen tuli juuri vastaan.
Ne eivät vaan purjehtineet, vaan ajoivat koneella.

Sitten oltiinkin jo ankkuripaikkaa lähestymässä.

18.4. kohti Hvar-saarta. 42 merimailia ja reilu 9 tuntia.

Ankkurin laskemisen jälkeen päätin lähteä kumiveneellä moottorin kanssa käymään Lovistea katsomassa. Siellä pitäisi olla myös pieni kauppa auki.

Ja perinteinen "Ainomaria ankkurissa" -kuvakin lähtiessä.

Sehän oli ihan kivan näköinen kylä. Rantaravintoloitakin oli.

Jätin Laivarotan röyhkeästi paikallisten kalastusveneiden laituriin. Tyhjää kun oli.

Ihan kiva tunnelma tässä pienessä kylässä oli.

Jotenkin sympaattisia rakennuksia.

Käveleskelin rantakadun päästä päähän ja oli kyllä mukavan leppoisa tunnelma kylällä. Olihan tietysti pitkäperjantai ja varmaan myös paikallisilla vapaapäivä. Porukkaa oli rantakadulla lasten kanssa leikkimässä ja asiakkaita rantakuppiloissa. Minä maltoin mieleni enkä käynyt ravintolassa. Kauppa oli kuin olikin auki ja sain ruokatäydennyksiä sekä vähän viiniä pääsiäiseksi. Sitten ajelinkin ostosten kanssa takaisin veneelle. 

Veneelle päästyäni laitoin vielä Ainomariaan tekemääni reikään sen tarkistusluukun paikalleen. Ihan siedettävän näköinen siitä tuli ja nyt on tosiaan pääsy tuohonkin onkaloon, jos tarvis tulee.

Reikä ummessa.

Loppuilta menikin sitten ruoanlaitossa ja ruokaillessa sekä viiniä lipittäessä. Mukavan rauhallinen ja hienokin paikka oli. Ja mikä parasta, niin tässä paikassa ei ollut korkeita kukkuloita ympärillä. Tuuli siis pysyi koko ajan vakaasti samasta suunnasta ja ei ollut huolta ankkurin sotkeutumisesta.

Ja mikäs tämmöisellä "terassilla" on istuskellessa.

Auringonlaskun jälkeen oli pitkään vielä nätti taivas ja yllättävän lämmintäkin.

Lauantai 19.4. - Välimerellinen ankkurointi eli Mediterranean mooring

Heräsin vasta joskus yhdeksän jälkeen ja kävin ensi töikseni aamu-uinnilla. Mahtavan väristä oli taas vesi. Sitten vain aamupala ja jatkon suunnittelua.

Mukavahan tuonne on pulahtaa. Vesi on edelleen noin 17 asteista.

Tyynestä ennusteesta huolimatta tuuli ihan kivasti noin 5 m/s idästä, joten päätin vaihtaa vähän paikkaa. Hvar saari oli jo näkyvissä, mutta ajattelin pysähtyä vielä sen eteläpuolella olevalla pienellä Scedro-nimisellä saarella. Matkaa tulisi noin 12 merimailia eli hyvässä tuulessa vain pari tuntia. 

Siellä oli useita kartan perusteella kivan näköisiä ja suojaisia poukamia. Tuuliennusteiden perusteella olisi paras olla suojaa lännestä ja pohjoisesta, vaikka nyt tuulikin idästä. 

Ilmakuvien perusteella valitsin saaren etelärannalta suojaisimman näköisen paikan. Liikkeelle tosin tuli lähdettyä vasta vähän kahdentoista jälkeen. Tuuli oli silloin vielä sama itäinen 5 m/s, joten myötätuulessa taas lähdettiin.

Alku sujui taas oikein mukavasti

Laivarotan jätin tällä kertaa hinaukseen, kun siinä oli moottori kiinni.

Reilu tunti lähdön jälkeen tuuli kuitenkin alkoi hyytyä ja tyyntyi täysin. Matkaa ei onneksi ollut paljoa. Moottoriin siis piti turvautua.

Iski niin sanottu pläkä. Vai onko se plägä?

Puolen tunnin päästä sitten alkoi yhtäkkiä länsituuli eli vastainen. No olihan sekin parempi kuin ei mitään, joten nostin purjeet ja aloin luovimaan. Matkaa oli vain nelisen mailia jäljellä, joten tunnissa ollaan luovienkin perillä.

Luovien lähestymässä Scedroa.

Ja sitten ankkuripaikkaa tutkimassa. Karttojen mukaan piti olla alle 2 metriä, mutta noin 4 siellä oli.

Sain matkalla ajatuksen, että jos poukamassa on sinne saapuessani tyyntä, niin kokeilen tehdä yksin ns. Mediterranean mooring kiinnittymisen. Eli vapaasti suomennettuna Välimerellinen ankkurointi. Siinä lasketaan keulasta ankkuri ja peruutetaan lähelle rantaa ja sitten perä laitetaan köysillä kiinni rantakallioon tai puihin. Kumivenekin oli sopivasti valmiiksi vesillä.

Sen kiinnittymisen etu on, että pieniin poukamiin mahtuu enemmän veneitä, kun ne eivät tuulen pyöriessä liiku mihinkään. Toinen syy on se, että poukamat on yleensä jyrkästi syveneviä ja keskeltä hyvinkin syviä. Näin ankkurin saa kiinnitettyä ikään kuin ylämäkeen kohti rantaa tuulen suunnasta riippumatta.

Tuo on vain yksin hieman haastava tehdä. Pitäisi olla samaan aikaan keulassa ankkuria laskemassa (varsinkin kun minulla ei ole sitä ankkurivinssiä) ja peruuttamassa venettä sekä vielä soutamassa kumiveneellä köysiä rantaan.

No kyllähän se onnistuu askel kerrallaan tehdä yksinkin, jos ei tuuli paina pahasti venettä väärään suuntaan. 

Kävin poukamaan saapuessa tarkistamassa ympäri ajamalla syvyydet ja totesin sen olevan oikein hyvä tuohon kiinnitykseen. Tuuli noin 2 m/s etelästä, mutta totesin sen olevan ihan riittävän "tyyni". Laitoin kumiveneeseen valmiiksi köyden vyyhdiksi ja toisen pään veneeseen kiinni, että on nopea soutaa sitten rantaan, kun ankkuri on laskettu.

Vene siis oikeaan paikkaan ja pakilla vähän vauhtia taaksepäin. Sitten keulaan laskemaan ankkuri. Ankkurikettingin oikean mitan arviointi oli ehkä siinä vaiheessa haastavin vaihe, mutta laskin sitä vähän arvalla 20 metriä. Syvyyttä oli se 4 metriä. 

Sitten takaisin ohjaamoon ja pakilla tartuttamaan ankkuri. Sehän toppasi, joten jätin moottorin pakille ja vetämään tyhjäkäynnillä ankkuria vasten. Sitten vain hyppäys kumiveneeseen ja nopsasti soutelu rantaan ja köysi puuhun. Sehän onnistui yllättävän kivuttomasti. Sitten kävin hakemassa veneen perästä vielä toisestakin nurkasta köyden, minkä vedin ristiin toiseen puuhun. Valmista tuli.

19.4. Loviste - Scedro, luovimisineen 16,5 merimailia ja se otti nelisen tuntia.

Tuli sitten illalla tuulen tyyntyessä käytettyä droneakin ilmassa ja siitä on tämän julkaisun ensimmäinen kuva. Aurinko oli ehtinyt jo mennä saaren taaksen, niin ei tullut veneen varjoa kuviin. Mutta tulihan siitä ihan hieno kuva ilmankin.

Ja sitten kuvasarja elämäni ensimmäisestä Med-mooringista. Paikka ja olosuhteet oli kyllä todella hyvät, niin se edesauttoi onnistumista noinkin sutjakkaasti. Ja kait sillä suunnittelulla ja valmistautumisella oli osansa.

Näihin tunnelmiin päättyy tämän kertainen tarinointi.

Nyt tulikin pitkä päivitys, mutta onpahan tässä ollut tapahtumaakin. 

Pääsiäisen yli on melko tyyntä, joten tullenee liikuttua vähän vähemmän. Tässä poukamassa taidan viettää ainakin pari päivää. Sen jälkeen näyttää tulevan taas pohjoisen puolen tuulia eli vastatuulipurjehdusta on tiedossa, mutta suojaisissa paikoissa eli aallokkoa ei pitäisi olla haitaksi asti. Ensi viikkoon!

-Jouni