44. Purjehdusta ja patikointia Sisiliassa

Reissun 44. viikko, 23.2-1.3.2025

Edellisen blogipäivityksen lopussa olin juuri saapunut Sisilian rannikolle parin vuorokauden vastatuulipurjehduksen päätteeksi. 

Sisiliaan tutustuminen uhkasi kuitenkin jäädä lyhyeksi, sillä eräs ystäväni on tulossa käymään veneellä Italian mantereen puolella maaliskuun toisella viikolla. Seuraavan parin viikon aikana kaikki sopivat tuulet on syytä käyttää hyväksi, että päädymme samaan paikkaan samaan aikaan.

Niinpä sitten tuli purjehdittua kuluneella viikolla melko paljon. Tein muutaman lyhyen pysähdyksen ja kävin tuolloin aina katselemassa paikallisia maisemia. Kuluneella viikolla kertyi Ainomarian lokiin reilut 420 merimailia ja tuli siinä sivussa patikoituakin yhteensä melkein 50 kilometriä. On taivallettu.

Ainomaria ja Etna

Sunnuntai 23.2. - Saapuminen Sisiliaan, Blogin päivitys ja lyhyt kävelyretki

Kuten edellisellä viikolla kirjoitin, niin purjehdin yöllä koko ajan heikkenevässä vastatuulessa hitaasti kohti Sisiliaa. Lopulta tuulennopeus oli vain noin 2 m/s ja matkan eteneminen meinasi loppua kokonaan. Niinpä ajelin loput 25 merimailia moottorilla.

Tuulen loppumisesta johtui myös määränpään vaihtuminen eli Palermoon asti en päässyt. Sen sijaan ankkuroiduin aamulla vähän yhdeksän jälkeen Sisilian luoteiskulmalla olevan San Vito Lo Capo nimisen vähän pienemmän paikan rantaan. Satamakin siellä olisi ollut, mutta sen vieressä oli niin tasaisen näköistä kirkkaassa vedessä ihan hiekkarannan edustalla, että jäin siihen.

Aamun sarastaessa Sisilia tuli näkyviin.

Ja lähestyessä sen jylhyys tuli hyvin esiin.

Kohtuullisen kirkasta oli vesikin. Tässä oli nelisen metriä syvää.

Siinä San Vito Lo Capon hiekkarantaa ja rakennuksia. Ilmeisen suosittu turistipaikka kesäisin.
Googlen satelliittikuvissa ranta on aivan täynnä aurinkovarjoja.

Ja vähän vuoriakin vieressä.

Ankkuroiduttuani söin aamiaisen ja ryhdyin sen jälkeen naputtelemaan päivitystä blogiin. Siinäpä sitä taas muuan tunti hurahti. Kello taisi olla jotain kahden kieppeillä, kun sain päivityksen julkaistua. Sitten päätin lähteä käväisemään maissa. Ensin tein veneellä lounaan, että ei ole niin suurta houkutusta mennä ravintolaan syömään, jos sellaisia sattuu auki olemaan.

Lounaan syötyäni piti hieman taistella päiväunien ottamista vastaan. Kyllä ne nuo pätkittäisillä unilla vietetyt yöt vaan meinaa hieman uuvuttaa, mutta onnistuin olemaan menemättä unille. Sen sijaan täytin kumiveneen ja soutelin melko hiljaisen oloiseen rantaan.

Nimenomaan taitaa olla rantalomakohde. 

Vaikka vanhaakin rakennuskantaa oli. Tuo oli ilmeisesti kylän kirkko.

Mutta muuten ei kovin kaunista seutua.
Kylällä tuli vastaan vain pari hotellia, mutta melkein joka korttelissa oli ainakin yksi "Bed & Breakfast"

Palasin veneelle noin tunnin kävelyn jälkeen ja hyvissä ajoin ennen auringonlaskua. Veneellä oli lämmin istuskella ohjaamossa ja googlailin siinä samalla rannassa ollutta ja kuvissakin näkynyttä vuorta. Sinne aivan kärkeen näytti menevän vaellusreitti. Seuraavaksi päiväksi oli ennustettu lähes tyyntä, joten ohjelmaan tuli patikointia. 

Matkaa veneeltä reitin alkuun olisi noin 5 km ja varsinainen reitti noin 4 kilometriä suuntaansa eli noin 18 kilometriä yhteensä. Korkein kohta aivan vuoren kärjessä on 528 metriä merenpinnasta, joten nousuakin matkalla on ihan mukavasti.

Tiistaina pitäisi alkaa tuulla lounaan suunnalta, joten niillä sitten on tarkoitus jo jatkaa matkaa kohti itää Sisilian pohjoisrannikkoa myöten.

Sen verran parin vuorokauden purjehdus painoi, että uni tuli hyvin aikaisin illalla.

Maanantai 24.2. - Patikointi Mount Monacon huipulle

Aikaisesta nukkumaan menosta huolimatta nukuin yllättävän pitkään. Heräsin vasta vähän ennen yhdeksää, kun ei ollut kello soimassa. Taisi tulla noin 13 tuntia nukuttua.

No onpahan levätty. Aamupalan syötyäni laitoin retkivaatteet päälle ja laskin kumiveneen noin 09:20. Oli lähes pilvetön päivä ja melkein tyyntä. Lämpötila oli jossain 17-18 kieppeillä, mutta auringonpaisteessa se tuntui paljon lämpimämmältä.

Ainomaria ja patikoinnin kohde.

Tähän aikaan vuodesta hiekkarannalla olisi hyvin tilaa.

Keskustan jälkeen kävelyä oli pikku pätkä tämmöisen "maaseudun" läpi.

Ja sitten alkoi varsinainen polku, mikä alkoi heti nousta melko jyrkästi ylöspäin.
Täällä reittien opasteissa on merkitty arvio aika reitille eikä sen mittaa niin kuin esim. Suomessa on.

Polku oli pääosin hyvä kävellä ja hyvin näkyvissä, vaikka yhtään merkintää ei alun jälkeen ollutkaan.

Loppumatkan reittiä on joskus ajettu jollain maasto-ajoneuvolla.

Lähes huipulla oli erikoinen louhos. Jotain kivilaattoja täältä on sahailtu.

Louhos oli erikoisen mallinen. Liekö noudatellut jotain luonnon tekemää halkeamaa.

Ja sittenpä oltiinkin huipulla. Melko tarkkaan se tunti kiipeämiseen meni.

Ja maisemat vähintäänkin kohtuulliset. Tässä näkymä Sisilian luoteiskärkeä kohti.

Ja tässä itään päin.

Näkyihän sieltä satama ja Ainomariakin.

Istuskelin tovin huipulla ja söin siinä mukaan ottamani eväät. Tyyntä ja lämmintä oli tuolla ylhäälläkin. Jotain pilviä alkoi kerääntyä naapuri kukkulan huipulle, kun lähdin paluumatkalle. Matka polun lähtöpisteelle otti noin 40 minuuttia alamäkeen.

Paluumatkalla poikkesin vielä kaupassakin.

Olin takaisin veneellä jo ennen kello kahta.

Ja tuli uimassakin käytyä palatessa. Mahtavan kirkasta kyllä oli vesi ja +16 asteista.

Ja siinäpä se meni loppupäivä veneellä ruokaillessa ja lepäillessä.

Mukava patikointipäivä kyllä oli ja aivan täydellinen sää tuollaiseen hommaan. Aurinkoinen ja kaunis kuin mikä eikä kuitenkaan liian kuuma.

Seuraavaksi päiväksi tosiaan lupailtiin lounaistuulia, mikä olisi melko lailla optimi itään päin purjehtimiseen. Kaiken lisäksi Sisilia suojaisi melko pitkälti tuulen nostamilta aalloiltakin. Jylhät rannat tosin tekisivät sen, että ennusteiden mukaan noin 10 tai jopa 15 merimailin säteellä rannasta ei tuule juuri lainkaan. Pitää siis kiertää hieman ulapan kautta.

Sisilian koillisnurkalla on muutamia tuliperäisen toiminnan aikaansaamia saaria eli siis käytännössä enemmän tai vähemmän aktiivisia tulivuoria, jotka nousevat merestä. Niistä eteläisin on nimeltään Isla di Vulcano. Se vaikutti kartan perusteella ainoalta, missä olisi hyvä ankkuroitua lounaistuulilla, joten valitsin sen määränpääksi seuraavalle etapille. Sen itärannalla oli parikin soppelia poukamaa. 

Sain yhdeltä ystävältäni tiedon, että juurikin tuon saaren tulivuoresta on peräisin useiden kielten tulivuorta tarkoittava sana, niin kuin esimerkiksi englannin kielen Volcano. Tuon kyseisen tulivuoren kraatterin reunalle menee myös vaellusreitti. 

Suunnitelmana siis lähteä tiistaina aamusta purjehtimaan, jolloin olisin toivon mukaan perillä Vulcanon saarella keskiviikko-aamuna. Saman päivän aikana ehtisi käydä myös tulivuorella patikoimassa. Tuuliennusteiden perusteella torstaina matka jo jatkuu Messinansalmen läpi, mikä on Sisilian ja Italian mantereen välissä.

Tiistai 25.2. - Lähtö reilun vuorokauden mittaiselle purjehdukselle 

Koko yö ja vielä aamukin oli hyvin tyyni. Nukuin todella hyvin - varmaan myös päivän patikkaretki teki siinä osansa - ja heräsin vasta yhdeksän aikaan. 

Pieni väre oli aamulla veden pinnassa ja rintamaan viittaavia pilviä taivaalla.

Tuuliennusteet olivat muuttuneet yön aikana siten, että minun pitäisi moottoroida pari tuntia pohjoisemmas, että pääsen lounaistuuliin kiinni. Sen jälkeen pitää jatkaa koillisen suuntaan noin 30 merimailin päähän rannasta, että tuulet säilyvät. Lähempänä rantaa on tyyntä. Sen verran ilmeisesti korkea Sisilian saari tuulia estää.

Pieni mutka matkaan, mutta eipä tuo haittaa. Pitäisi minun silti olla aamupäivän puolella seuraavana päivänä Vulcanolla. Vähän tosin epäilytti, että voiko tuo Sisilia oikeasti vaikuttaa noin kauas ulapalle, mutta kait se sen verran on ennusteisiin luotettava, että niiden perusteella liikkeelle lähdettään.

Ankkuri nousi vähän ennen kymmentä ja lähdin moottoroimaan siinä toivossa, että tuulet löytyvät.

Sinne jäi komea Mount Monaco

Suuntasin noin koilliseen siinä toivossa, että tuuli vähän yltyisi.

Ja kyllähän sieltä lopulta sen verran etelätuulta löytyikin, että pääsi purjehtimaan.
Edelleen koillista kohti mentiin, että ei jouduta tyveneen.

Noin puolitoista tuntia lähdön jälkeen saavutin ennusteen mukaiset lounaistuulet, mutta paljon ennustettua heikompana. Tuulennopeus oli vain noin 2,5-3 m/s. Ja ehkä enemmän etelästä, kuin olin tulkinnut niiden tulevan. Mutta sepä ei haitannut, sillä nyt oli oikein hyvä keli poropurjeelle. Eipä olekaan taas aikoihin poro päässyt ulkoilemaan.

Ja kyllähän se genaakkeri selvästi nopeutta lisäsi.

Poron vetämänä päästiin siis ihan kohtuullista vauhtia, vaikka tuuli olikin melko heikko. 2,5 m/s sivumyötäisellä päästiin yli 4 solmua. Kokeilin myös kääntää kurssia hieman enemmän itään päin parantaakseni suhteellista tuulta, mutta myös lyhentääkseni matkaa, koska kurssi kääntyisi enemmän kohti määränpäätä. 

Mutta eipä tarvinnut pitkään mennä, niin päädyin lähelle ennusteen mukaista tyynen rajaa. Se oli kyllä hämmentävän selvä. Muutin kurssin takaisin pohjoiseen ja pian olimme taas paremmassa tuulessa.

Iltapäivästä noin kolmen aikaan tuuli alkoikin kääntyä sitten länteen ja piti kääntää purjeet toiselle puolelle. Samalla sain käännettyä kurssin oikeastaan suoraan kohti määränpäätä. 

Edelleen mentiin porolla ja sitä pääsi joku matkustaja-aluskin ihastelemaan.

Auringonlaskun lähetessä tuuli alkoi yltyä ja puuskien hätyytellessä 8 m/s rajaa päätin ottaa poron pilttuuseen ja jatkaa "peruspurjeilla" yöhön.

Auringonlaskusta kuva vaihteeksi.

Keskiviikko 26.2. - Isola di Vulcano - Elämäni ensimmäistä kertaa tulivuorella

Yön purjehdus sujui kohtuullisen hyvin. Tuuli hieman heikkeni yön aikana, joten nopeuskin samalla hiipui. Poropurjeella eli genaakkerilla olisi saanut nopeutta lisää, mutta en oikein viitsi sitä pimeässä käyttää. Ne on vähän arveluttavia, jos sattuukin jostain vaikka sadekuuro tai muuten kovat tuulet yllättämään. Jos purjeveneen saa jollain purjeella kaatumaan, niin se on kyllä juuri tuommoinen suuri myötätuulipurje.

Merenkäynti oli tuulensuunnasta ja -nopeudesta johtuen leppoisaa, joten sain hyvin levättyä matkalla niitä puolen tunnin pätkiä. Pidempiäkin olisi voinut hyvin ottaa, sillä eipä matkalla kyllä liikennettä ollut. Mutta parempi ottaa varman päälle, kun kerran pystyy.

Aamun sarastaessa tuuli alkoikin olla taas etelän suunnasta. Se muuttui yön aikana sinnepäin pikkuhiljaa. Tulivuorisaaria lähestyessäni tuuli olikin jo sivuvastainen.

Aamun valjetessa olin läntisimmän saaren kohdalla ja jatkoin saarten väleistä puikkelehtien kohti kartan perusteella valitsemaani ankkuripaikkaa.

Isola di Alicudi aamun sarastuksessa. Tässäkin saaressa näkyi olevan asutusta.

Ja vastatuulessa mentiin saarten välistä.
Kuvassa olevista lähempi on Isola di Filicudi ja kauempi on Isola di Salina.

Pian sieltä aurinkokin tuli esiin Isola di Filicudin takaa.

Asutusta oli Isola di Filicudin saarellakin.

Sitten lähestystäänkin jo määränpäätä eli Isola di Vulcanoa. Se on kuvassa oikeanpuoleinen. 
Vasemmassa laidassa on Isola di Lipari. Saarten välissä oli erikoisia kivipaaseja.

Tässä kivipaasit on jo ohitettu. Niiden välistäkin olisi voinut hyvin mennä,
sillä kartan mukaan siinä olisi ollut 18 metriä vettä.

Tässä Vulcanon saari ja sen loma-asuntokompleksia. Taustalla "höyryää" itse tulivuori.

Ankkuripaikka oli ihan hyvä, joskin pieni "ruudin katku" siellä oli kyllä hyvin selvästi havaittavissa. Tuliperäisellä alueella ollaan. Saarelle oli myös yllättävän aktiivinen lauttaliikenne. Nopeimmat lautat olivat kantosiipialuksia, joiden nopeus oli AIS:n mukaan yli 36 solmua eli noin 70 km/h. Se on kyllä jo kova vauhti tuon kokoiselle alukselle tai oikeastaan mille vaan vedessä liikkuvalle härvelille.

Nopeita lauttoja tulossa ja menossa.

Tästä ehkä näkee, kun kantosiipialus on siipiensä varassa täydessä vauhdissa.

Ankkurissa ollaan. Lähimmän kallion juurestakin purkautui jotain kaasuja ja vesi kupli sen vieressä.

Tuulen yöllisen hiipumisen takia olin ankkurissa vasta vähän ennen yhtä. 

25.-26.2. Yön yli purjehdus Volcanon saarelle ulapan kautta. 124 merimailia ja 27 tuntia.

Patikointia ankkuripaikan rannasta olisi onneksi vain noin 4 kilometriä suuntaansa, joten helposti se on tehtävissä vielä valoisan aikaan. Nousua korkeimpaan kohtaan on noin 380 metriä eli ei mikään kovin raskas. Kraatterin matalin reuna ei ole kuin hieman yli 200 metriä merenpinnasta, joten jos tulee kiire, niin siitä voi palata jo takaisin.

Pikaisesti siis vähän jotain syötävää ja sitten kumivene veteen ja rannalle.

Pitihän se taas ottaa kuva Ainomariastakin. Nyt tulivuoren kanssa.

Rannassa olleiden kivien väleistä kupli jotain tulivuoren kaasuja.

Kaasuja, joita rannalla olleen kyltin mukaan on syytä välttää.

Aivan rannassa oli myös mutalammikko, joka kupli. Ainomaria ei ole kovin kaukana.

Hiljaisesta turistikylästä oli noin kilometri matkaa vuorelle johtavan polun alkuun.
Liikennevalo kertoo, että onko sinne turvallista mennä vai ei.

Polku eteni siksakkia tällaista polkua pitkin vuoren rinteessä.

Pilvisestä säästä huolimatta sieltä avautui ihan hyvät maisemat. Ja asutusta on aivan vieressä.

Kraateria lähestyessä maisema muuttui melko karuksi. Vähän kuin kuussa olisi.

Kraaterin reunaa kävellessä ei uskoisi, että tämä on luonnon muovaamaa aluetta. Soramontulta näyttää.

Mutta siinä se savuaa. Tai mitä lie kaasuja työntää soran lävitse. Tällä kertaa kraateria ei päässyt kiertämään ympäri, kun tuon kaasualueen läpi ei ole soveliasta mennä. Varoituskylttien mukaan tuo kaasu voi rikkoa vaikka puhelimen. Aikamoista myrkkyä kait sitten.

Ihan hieno kokemus oli nähdä tulivuori noinkin läheltä, vaikka ei siellä tietysti laavaa näkynytkään. Silloin sinne ei tietysti saisi edes mennä. Enkä tiedä, että koska Vulcano olisi viimeksi purkautunut. Mutta melkolailla aktiivinenhan tuo silti vielä on.

Veneelle päästyäni olin valmistautumassa menemään suihkuun, kun ulkoa alkoi kuulua huhuilua. Menin katsomaan, että mikäs mekkala siellä oikein on.

Viereeni oli tulossa pieni puinen kalastusalus ja siellä kalastaja huuteli, että haluanko kalaa. No mikäpä ettei tuore kala maistuisi. Meillä oli vähän kielimuuria etenkin kalan lajien suhteen, mutta osin elekielellä selvisi, tämmöisiä kaloja olisi hintaan viisi euroa kilo.

Minulla oli kympin seteli, joten sanoin, että otan kaksi kiloa. No ei hänellä sitten kahta kiloa ollutkaan juuri sitä lajia, joten hän laittoi sinne yhden jotain muuta. Oli onneksi sopivasti käteistä, niin sain tuoretta kalaa. Ihan hauska sattuma.

Lajien tunnistamiseen tuli avuksi tietysti google ja myös yksi kaveri, joka on kalastellut ties missä merissä. Niinpä kalojen lajit selvisivät. Kiitos Laurille.

Vasemman puoleinen on papukaijakala ja oikean puoleinen Sarpa Salpa,
joka on kuulemma toiselta nimeltään Dream fish.

Tuo yksittäinen "Dream Fish" voi ilmeisesti aiheuttaa lieviä hallusinaatioita syötynä, joten jätin sen suosiolla syömättä ja se meni sitten rapujen ruoaksi merenpohjaan. Mutta papukaijakalat fileerasin ja niistä tulikin tarpeeksi ainakin kahteen ateriaan. Paistelin fileistä noin puolet ja söin perunamuusin kera. Oli kyllä todella hyvän makuinen kala. Loput fileet jätin seuraavaksi päiväksi.

Päivän pimetessä suunnittelin jo seuraavaa etappia. Yöllä pitäisi taas länsituulten yltyä ja sehän sopisi mainiosti seuraavalle reitille, jossa on tarkoitus kiertää Sisilian koillisnurkka ja mennä Messinansalmen läpi tulivuori Etnan lähettyville.

Etnaa ei sentään lähdetä valloittamaan, kun on se sen verran iso vuori. Tämän päivän Vulcano oli siis korkeimmalta kohtaa 380 metriä merenpinnasta ja sen kraaterin reunan matalin kohta vähän yli 200 metriä. Etnan huippu on 3320 metriä merenpinnasta eli on pikkuisen eri kokoluokkaa. Sen huipulle tulisi patikoitavaa rannasta jo kymmeniä kilometrejä. Mutta käydään nyt katsomassa miltä se mereltä päin näyttää, kun näinkin lähellä ollaan.

Tulevan etapin pituus olisi sellainen, että sen juuri ja juuri pystyy taittamaan valoisan aikaan. Tarkoitus on siis herätä ennen auringonnousua ja lähteä heti miten liikkeelle, kun vähänkin valostuu. Perillä pitäisi silloin olla vielä päivän valon aikaan ankkuroitumassa. 

Matkalla oleva Messinanlahti on harvoja paikkoja Välimerellä, missä voi olla koviakin vuorovesivirtauksia. Salmen pohjoisin osa on ympäristöön nähden melko matala ja siksi aiheuttaa virtausten kiihtymistä. Kapeimmassa paikassa on vettä "vain" noin 100 metriä, kun sen pohjoispuolella 300-400 metriä ja etelässä yli kilometrin. Onneksi löysin netistä sivun, missä oli selvästi karttaan merkittynä, että koska virtaa mihinkin suuntaan kuun kierron mukaan. Myös tämä virtaus sopi suunniteltuun lähtöaikaani loistavasti.

Määränpääksi valikoitui ankkuripaikka Naksos (tai Naxos) nimisen kylän edustalta, sillä siinä näytti olevan kohtuullisen suojainen lahti. Kävelymatkan päässä vieressä (reilu 5km) on Taormina niminen ikivanha kaupunki, missä on myös roomalaisten aikaisia rakennelmia, joten pikku patikointia sielläkin voisi tehdä.

Aikaisin siis taas nukkumaan ja kello soimaan puoli kuudelta aamulla.

Torstai 27.2. - Messinansalmi ja tulivuori Etna

Yöllähän se tuuli sitten yltyi ja sen voimistuvaan ulinaan heräsinkin pari kertaa. Ankkuri kuitenkin piti hyvin eikä siitä sen kummempaa ongelmaa ollut. 

Herätessäni paistelin vähän pekonia ja kananmunia aamupalaksi. Ankkuri nousi noin kuudelta, kun alkoi jo hieman valaistua. Puoli seitsemältä olikin jo yllättävän valoisaa. Purjeetkin sai nostaa heti, kun olin päässyt pari sataa metriä ankkuripaikasta. Ja sen verran kovasti tuulikin, että vähän reivatakin sai jo valmiiksi, vaikka myötätuuleen lähdettiin.

Ennen auringonnousua oli jo purjeet virsikirjana.

Vauhdikkaasti eteni Ainomaria hyvässä myötätuulessa. Sinne jäivät tulivuorisaaret.

Ja kohti auringonnousua mentiin koko ajan kovenevassa tuulessa.

Kyllähän sieltä joku sadekuurokin päälle saatiin. Tuulet oli kovimmillaan 10-11 m/s, joten hyvää vauhtia kyllä päästiin etenemään. Tuli reivattua purjeita lisääkin sadekuurojen välissä. Kun Vulcano saaren tuoma suoja aalloilta loppui, niin isoimpien aaltojen työntämänä näkyi välillä yli 10 solmun nopeuksia.

Messinansalmea lähestyessä vaikutti siltä, että on tultu liian lujaa ja virtaus olisi vielä vastainen.

Tuon käytöstä poistetun sähkölinjamaston kohdalla on salmen matalin ja kapein kohta.
Vähän siitä erotti "levottomuutta" vedenpinnassa.
Virtaus oli onneksi jo kääntynyt, vaikka vähän etuajassa oltiin.

Jylhää se oli Italian mantereen rantakin Messinan kohdalla.

Tässä mennään vahvasti reivatuin purjein puuskaisessa tuulessa ja kovassa myötävirrassa Messinan ohi.

Messinansalmessa oli ajoittain yli 4 solmun virtaus. Hyvä siis, että tuli lähtiessä tarkistettua. Onhan minulla jo Skotlannista kokemusta, että mitä se voi pahimmillaan olla. Kapeimman kohdan jälkeen minua vastaan tuli purjevene moottorilla ajellen vastavirtaan. Se mutkitteli salmessa ilmeisesti etsien kohtaa, missä virtaisi vähemmän, mutta turhaapa taisi olla se. Hidasta oli kyllä sen meno.

Salmen pohjoispäässä oli myös hyvin epävakaat tuulet. Välillä oli 2 m/s ja välillä yli kymmenen. Onneksi myötävirtauksen takia nopeus oli koko ajan hyvä, vaikka purjeet olikin vahvasti reivattuna. Kaikki tämä edesauttoi sitä, että olisin ankkuroitumassa valoisaan aikaan.

Reilu tunti Messinansalmen virtausten loppumisen jälkeen tuuli kuitenkin alkoi tyyntyä ja meno hidastua oleellisesti. Siihen mennessä keskinoupeus oli yli 7 solmua kovan myötätuulen ja salmen myötävirran ansiosta. Matkaa ankkuripaikalle oli kuitenkin vielä parikymmentä merimailia. Noilla tuulilla saaduilla nopeuksilla en tulisi siltikään ehtimään perille valoisan aikaan. 

Siitäpä alkoi harkinta, että menenkö sinne silti moottorilla vai purjehdinko hitaasti ja ankkuroidun pimeällä. Kolmas vaihtoehto on olla käymättä Etnaa katsomassa ja mennä hissuksiin jonnekin mantereen puolelle tai jatkaa vaikka samalla vedolla Tarantoon saakka. Ihan arpapeliä, sillä yksikään kuudesta tuulisennusteiden tuottajan ennusteesta ei pitänyt tuolla hetkellä paikkaansa. Moottorointi tuntui vähiten mielekkäältä.

Päätin sitten kokeilla lähteä mantereen suuntaan, joka tarkoitti sillä hetkellä heikkoa myötätuulta. Samalla näkisin, että josko tuuli olisi voimakkaampi hieman kauempana rannasta.

Tässä on nokka kohti itää eli Italian mantereen eteläosia ja Sisilia jää suoraan taakse.

Nopeus oli alle kolme solmua, kun kitkuttelin hitaasti kauemmas rannikosta. Noin tunnin päästä alkoi länsituuli kiihtyä ja sitten olikin helppo päätös kääntää taas takaisin etelää ja Etnaa kohti. Sen verran tuo heikossa tuulessa killuminen otti aikaa, että tiukille menee onko vielä päivänvaloa ankkuroituessa vai ei. Mutta nyt ei enää muuteta suunnitelmaa.

Tuulet pysyivät ihan hyvinä onneksi loppumatkasta. Piti sadekuurojen lähestyessä vähän reivatakin.

Mutta Etnan rinteiden tullessa näkyviin oli päivä jo kovasti hämärtymään päin. Huippu oli pilvessä.

Sadekuurojen mennessä ylitse tuuli pyöri vähän miten sattuu. Etelään päin kuitenkin koko ajan päästiin. 

Piliviverho Etnan päällä oli todella levoton ja muutti muotoaan tiheästi.

Ja sinne se aurinkokin kerkesi Etnan taakse ennen kuin oltiin ankkuripaikassa.
Onneksi valoisaa on vielä jonkun aikaa.

Nyt ollaan jo lähestymässä ankkuripaikkaa.
Samalla selviää, että ainakin osa noista pilvistä on purkauskaasuja.
Etnalla oli alkanut purkaus 11.2. eli pari viikkoa aiemmin.

Hilkulle meinasi mennä, mutta kyllä sitä vielä melko valoisaan aikaan sai ankkurin laskea. Pohjan hiekka oli sen verran tummaa, että sitä ei erottanut, mutta ankkurin erotti, kun se osui pohjaan. Vettä ankkuripaikassa oli noin 6 metriä.

27.2. Vulcano - Naksos. 71 merimailia ja noin 11,5 tuntia.

Rannasta kuului äänekästä musiikkia jo kauan ennen kuin ankkuripaikalle saavuin. Jonkun sortin karnevaalit siellä oli menossa, joten päätin vielä laskea kumiveneen vesille ja käydä katsomassa. Kaupassakin voisi käydä samalla, jos sellainen aukinainen löytyy.

Pimeässä soutelin rantaan ja Ainomaria jäi ankkurivaloineen odottelemaan.
Taustalla se mainitsemanin vanha Taorminan kaupunki vuoren rinteillä.

Ja melkoinen karnevaalikulkue siellä olikin. Nuorisoa paljon naamiaisasut päällä ja kaikennäköisiä kärryjä. Jäi vähän epäselväksi, että mitkä kekkerit ne oli. Ihmettelin menoa hetken ja lähdin sitten käymään kaupassa. Ainoa auki oleva kauppa minkä googlen avulla löysin oli vajaan kolmen kilometrin päässä.

Kaupasta palatessa kävin sitten myös ravintolassa pizzalla. Niin siinä käy, kun ei lähtiessä syö veneellä. No joo, hyvä pizza oli, eikä ne ole täällä Italiassa kalliita. 

Etnan purkautuva kraatteri oli huipun toisella eli etelän puolella. Siellä oli uutisten mukaan jo noin kolme kilometriä pitkä laavavirtakin vuoren rinteellä. Veneelle palatessani vuoren huipulla näkyikin laavapärskeitä myös tuonne pohjoispuolelle. Kaukanahan se oli, mutta ihan vaikuttavan näköistä. Ensimmäistä kertaa omin silmin tuollaistakin nyt todistin. Yritin sitä kuvatakin, mutta ei se minun laitteilla onnistunut.

Mutta matkan jatkamistakin tuli taas suunniteltua. Tuulet on kääntymässä seuraavana päivänä taas etelään ja nehän sitten puolestaan sopii seuraavaan suunniteltuun etappiin. Tarkoitus on tavata ystäväni Taranto nimisessä kaupungissa. Sinne olisi reilu 200 merimailia matkaa nykyisestä paikasta eli vajaa pari vuorokautta.

Juuri sopiva - joskin vähän tiukka - sääikkuna on aukeamassa seuraavana päivänä noin puolilta päivin. Etelätuulten pitäisi vallita reitillä noin perjantai puolesta päivästä sunnuntai aamuun. Sen jälkeen tulee taas pohjoistuulet ainakin viikoksi. Nyt siis on yritettävä, jos viikon sisään aikoo Tarantossa olla. 

Seuraava aamupäivä on kuitenkin aikaa käydä katsomassa se roomalaisten Taormina ennen lähtöä.

Perjantai 28.2. - Taorminassa käveleskelyä ja lähtö parin vuorokauden purjehdukselle

Herätessäni sää olikin mukavan kirkas ja myös Etna hyvin näkyvissä. Tältä aamua on myös tämän julkaisun ensimmäinen kuva. Siellähän se hiljaksiin höyrysi. Jännä homma oli, että tältä pohjoisrinteen kraatterilta ei näkynyt nyt tulevan sitä savua/kaasua/höyryäkään.

Aamupalan jälkeen laskin taas kumiveneen vesille ja soutelin rantaan. Oli taas todella tyyni, kirkas ja lämmin päivä. Lähdin käveleskelemään kohti Taorminaa.

Jätin kumiveneen Nekuksen hiekkarannalle. Tässä rantakatua etelään päin.

Ja sitä jatkui pohjoiseen aina Taorminan rautatieasemalle saakka.

Piti käydä ihan kuva ottamassa rautatieaseman sisältä. Hienosti on vanha tunnelma säilytetty.

Rautatieasemalta lähti merkitty polku nousemaan kohti Taorminan keskustaan.

Ja ihan hyvät näkymätkin polun varrelta oli.

Keskustaan päästyäni suuntasin ensimmäisenä roomalaisten tekemää amfiteatteria katsomaan.
Mukavia katuja siellä oli matkan varrella ihasteltavana.

Taorminassa oli "turistikrääsäkojujakin" auki teatterin lähellä.

Amfiteatteriin oli 14 euron sisäänpääsymaksu, mikä oli vähän turhan paljon mielestäni. 
Mutta olihan tuolla mukava käydä. Tässä "pääsisäänkäynti".

Jonkunlaista restaurointityötä siellä oli käynnissä ja joka paikkaan ei päässyt. Mutta iso oli katsomo.

Ja tietysti teatteri on rakennettu niin, että taustalla näkyy Etna.

Teatteri oli melko pian nähty. Nautiskelin sen takana ollessa kahvilassa vähän välipalaa ennen lähtöä. 
Ei pahat maisemat kahvilastakaan. Näkymä Sisilian itärannikkoa etelään.
Oikeassa ylälaidassa siintää Italian manner.

Paluumatkalla kiertelin vähän Taorminan kauppakatuja ja siellä oli joitain turistejakin.

Ihan kivan näköistä ja autotonta keskustaa.

Ja sitten samaa reittiä takaisin. Kuvassa näkyy myös portaikkoa,
mikä johtaa aikaisemmassa kuvassa näkyvälle polulle.

Muutama tuntihan siinä meni ja viitisentoista kilometriä tuli käveltyä. Aikamoinen nousukin Taorminan keskustaan Naksoksen rannalta oli. Mutta hieno paikka kyllä. Roomalaisten amfiteatteri oli vaikuttava ja siellä ilmeisesti järjestetään nykyäänkin konsertteja ja muita tapahtumia.

Olin veneellä noin puoliltapäivin kuten suunniteltu ja ankkuri nousikin jo ennen puolta yhtä. Tuulta ei tosin ollut toisin kuin ennusteissa luvattiin, mutta ajattelin, että jospa ne tuulet taas on vähän kauempana rannasta.

Siinä Taormina vielä päiväsaikaan mereltä kuvattuna.

Ja Naksos sekä jälleen pilvessä oleva Etna.

Vain tuuli puuttui.

Yli kahden tunnin moottoroinnin jälkeen alkoi lopulta hentoinen etelätuuli. 
Laitoin samantien poron taas vetämään.

Ja mukavastihan sen jälkeen matka taittuikin.

Delfiinejäkin kävi pitkästä aikaa vierellä. Näkivätpähän poropurjeen samalla. Noin vartin verran ne viihtyivät Ainomariaa saattamassa kunnes yhtäkkiä taas katosivat.

Tuuli oli niin heikko ja merenkäynti vaisua, että päätin purjehtia genaakkerin kanssa muutaman tunnin pimeässäkin. Oli aivan kirkas tähtitaivas, joten sadekuurojen tuomia puuskiakaan ei ollut odotettavissa. Nukkumaan en kuitenkaan uskalla mennä poropurje ylhäällä.

Noin yhdeksältä illalla tuli aika kääntää kurssia enemmän pohjoiseen, joten otin silloin poron takaisin pilttuuseen ja virittelin purjeet virsikirjaksi. Tuuli oli kuitenkin niin heikko, että nopeus tippui pariin solmuun. 

Noin puoli tuntia hidasta menoa katseltuani otin purjeet sisään ja jatkoin koneella. Minun pitäisi kuitenkin päästä perille Tarantoon sunnuntai-aamuksi tai muuten loppumatka on vastatuulta. 

Toivoin kovasti, että jossain vaiheessa yötä ne luvatut kovemmat etelätuulet alkaisivat. Polttoainettakaan ei aivan valtavasti enää ollut ja se ei riittäisi moottorointiin Tarantoon saakka. Viimeksi tankkasin Espanjan Mar Menorilta lähtiessä joskus joulukuun puolivälissä.

Niin ja siitä tuli mieleen, että nyt tuli 10 kuukautta täyteen reissuun lähdöstä. Aikamoista. Ei tunnu niin pitkältä ajalta. Tähän voisi lainata erästä hyvää ystävääni "Eikkamiestä", jonka joskus kuulin sanovan: "Kyllä se aika rientää kun on mukavaa, mutta nopeastihan tuo on mennyt nytkin". Terveisiä!

Lauantai 1.3. - Kohti Tarantoa, onneksi tuulet virkosivat

Tuuli yltyi ennusteen mukaiseksi 6-8 m/s etelätuuleksi noin kolmen-neljän aikaan yöllä. Nukuin moottoroinnin alkamisesta asti niitä tuttuja puolen tunnin torkkuja ja olin laittanut päälle hälytyksen tuulen voimistumisesta. Nostin heti purjeet, kun tuulennopeus ylitti 4 m/s.

Sen jälkeen olikin hyvät tuulet melkein perille asti. Tuuli kävi ajoittain noin 12 m/s lukemissa asti, mutta myötätuulenapa se ei juuri haittaa. Aallot ei missään vaiheessa kasvaneet kovin suuriksi, niin mikäpä siinä oli mennessä. 

Auringon sarastuksessa mentiin edelleen ihan leppoisassa säässä ja kohtuullista vauhtia virsikirjalla.

Aurinko nousee hieman epävakaisen oloiselle taivaalle.

Päivän aikana sää kuitenki pysyi hyvänä ja tuulet tasaisena.
Ja taas kävi pikkulintu kyydissä levähtämässä vähän aikaa. Tällä kertaa tyytyi istumaan ulkona.

Sadepilviä ilmestyi illan lähetessä. Ennen auringonlaskua ohitettiin iso tuulivoimapuisto, joka
sateesta johtuen näkyy vähän huonosti kuvassa.

Edessä oli sitten vielä toinenkin yö. Niin kuin jo taisin mainita, niin tuuli riitti melkein perille saakka. Kuten ennustettiin, niin etelätuuli loppui sunnuntaina aamulla kahdeksan aikaan. Olin silloin noin viiden merimailin päässä ankkuripaikasta, joten viimeinen tunti piti vielä moottoroida. Kymmeneltä tuulikin jo koillisesta eli aika hyvin se ajoitus onnistui. Alkumatkasta tuli moottoroitua yhteensä melkein kymmenen tuntia, mikä oli vähän pettymys, mutta lopulta ihan kohtuullisen onnistunut etappi.

28.2.-2.3. Parin vuorokauden etappi, Naxos - Taranto. 227 merimailia ja noin 43 tuntia.

Perillä olin siis sunnuntai-aamuna, mikä kuuluukin taas seuraavan julkaisun piiriin. Tosin ystäväni vierailusta johtuen on todennäköistä, että tulee taas kirjoitteluun väliviikko. Katsotaan.

Suomessa kuulemma lumet sulaa kovaa vauhtia - toiset tykkää, toiset ei. Uskallan kuitenkin toivoa kaikille lukijoille hyvää kevättä!

-Jouni