43. Sardinian kiertelyä

Reissun 43. viikko, 16.-22.2.2025

Edellisen blogipäivityksen loppupuolella päädyin Sardinian saaren itärannikon noin puolivälissä sijaitsevaan Arbatax nimiseen paikkaan satamaan. Ehdin siinä käydä jo yhden päivän kävelemässä lähiseudulla ennen blogipäivitystä, mutta päätin kirjoittaa siitäkin vasta tähän päivitykseen, niin että tulisi yhtenäisempi tarina.

Olin satamassa viikon ja kiertelin lähiseutuja kävellen sekä myös parin päivän ajan vuokra-autolla. Autolla reissaamisen tavoite oli käydä lähinnä katsomassa vähän Sardinian vuoristoista luontoa. Ja kyllähän sieltä melko hienoja paikkoja löytyikin. Myös itse autoilu oli mukavaa vuoristoisilla pikkuteillä.

Loppuviikosta satamassa olo alkoi kuitenkin jo riittää. Sopiva - vaikkakin vastatuulinen - sääikkuna aukesi viikonlopuksi, joten Arbataxista ja Sardiniasta lähdettiin silloin eteenpäin.

Patikoimassa Sardinian vuoristossa.

Lauantai - maanantai 15.-17.2. - Arbatax ja Tortoli sekä blogin päivitys

Saavuin siis Arbataxin satamaan perjantaina. Minulla oli tullessa mielessä, että vuokraan ainakin pariksi päivää auton, millä voi käydä Sardinian vuoristoisia seutuja katselemassa lähempää. Sataman työntekijöiden mukaan lähin auki oleva autovuokraamo oli viereisessä pikkukaupungissa nimeltä Tortoli. Sinne oli noin viiden kilometrin matka.

Päätin lähteä lauantaina käymään kävelemällä katsomassa minkälainen paikka tuo Tortoli oikein on. Nettisivujen mukaan paikallinen Europcar autovuokraamon toimisto oli nettisivujen mukaan auki aamusta kello yhteen saakka. Sinne voisi käydä sopimassa auton vuokraamisesta alkuviikolle ihan paikan päällä.

Lähdin aamupalan jälkeen noin puoli kymmeneltä kävelemään. Koko näiden kahden taajaman välinen alue oli käytännössä samaa asutus- ja teollisuusaluetta. Liikennemerkki kertoi missä Arbatax päättyy ja mistä Tortoli alkaa. Jalankulkijaa ei tosin oltu oikein mietitty teiden rakentamisen yhteydessä ja siellä oli pari aika ikävän kapeaa tieosuutta, missä ei ollut käytännössä ollenkaan piennarta. En löytänyt mitään kevyenliikenteenväylääkään mistään, mutta selvittiinpä siitä.

Ei ehkä ihan niin hienoja seutuja.

Tortolin keskuskatu. Ei edelleenkään kovin mairittelevaa.

Kävelin ensi alkuun sinne autovuokraamolle, mutta ei se mitään auki ollut, vaikka ovessa oli samat aukioloajat, kuin netissäkin. Eipä kyllä valtavasti yllättänyt. Noh, minä istahdin liikkeen edessä olleelle penkille ja tein varauksen netissä. Olisin mielellään ottanut auton maanantaista keskiviikkoon, koska silloin oli lupeissa aurinkoiset säät. Jostain syystä maanantaille ei kuitenkaan saanut autoa varattua. Liekö oli kaikki autot menossa. Varasin sitten tiistai-aamusta torstai-aamuun saakka auton.

Lähdin auton vuokrauksen hoitamisen jälkeen katsomaan minkälainen on Tortolin keskusta. Ja voin kertoa, että eipä ollut sekään kovin kummoinen, niin kuin ei ollut myöskään se Arbatax. Ei selvästikään ole kovin suosittua turstiseutua tämä. Toisaalta tietysti ihan kiva, että välillä sattuu kohdalle ns. "paikallisten paikkojakin".

Tortolista löytyi pieni pätkä kävelykatuakin. En kehuisi tätäkään.

Nähtävää ei siis oikein ollut, joten käveleskelin takaisin veneelle. Paluumatkalla löysin hieman turvallisemman oloisen reitin, vaikkakin vähän pidemmän. Mutta oli sitä kivempi kävellä, kun ei tarvinnut pelätä, että koska jonkun ohitse kaahaavan auton peili lyö kyynärpäähän. Ei nimittäin kukaan noudattanut liikennesääntöjä. Ei nopeusrajoituksia eikä varsinkaan "STOP"-merkkejä. Suojateitäkin kunnioitettin huomattavan paljon huonommin kuin Espanjassa.

Veneelle päästyäni huomasin, että oli tullut melko kova pohjoistuuli ja se puhalsi kyllä ikävästi satamaan. Ainomariakin heilui kovasti, vaikka se oli kiinni betoniponttoonilaiturin eteläpuolella. Lisäsin keulaan pari köyttä varmuuden vuoksi, niin onpahan niillä varaa katkeillakin. Saman laiturin pohjoispuolella oli iso ruoppauslautta kiinni samassa laiturissa ja kovasti piti meteliä sekin.

Aaltoa pukkaa satamaan.

Veneellä oli hieman epämukavaa heilumisen ja köysien pitämän natinan vuoksi, joten päätin lähteä Arbataxin niemen etelärannalla olevalle hiekkarannalle katsomaan auringonlaskua. Paluumatkalla voisi käydä vaikka ravintolassa pizzalla. Olin ollut Italiassa jo yli kaksi viikkoa enkä ollut vielä pizzaa syönyt. Se pitää korjata. Huomasin Tortolista palatessani, että sataman lähellä ollut pizzeria aukeaa klo 18. Harvinaista, että näissä on näkyvillä aukioloajat. Hyvä niin ja toivotaan, että pitää myös paikkaansa.

Ihan kiva hiekkaranta. Tämänkin edustalla olisi ankkuripaikka, mutta aika maininkia ainakin nyt.

Etelässä näkyy lisää jyrkkiä rantoja.

Ja laskihan se aurinko. Mutta ei ollut tämäkään kauneimmasta päästä.

Pizzeriahan aukesi ihan luvatun mukaisesti. Henkilökunta tosin oli vähän yllättynyt, kun joku tuli syömään niin aikaisin. Mutta sain minä sieltä pöydän ja ruokalistan eteeni. Muutamissa pöydissä näytti olevan "varattu"-lappu ja kaikissa kello 21 tai 22 alkaen. Myöhään ne täällä päivällistä syövät.

Tilasin meren antimia sisältävän pizzan ja lasin viiniä. Siellä puhuttiin hyvin englantia ja oltiin kovin ystävällisiä. Pizzakin valmistui melko pian ja siinä olikin pieni yllättävä haaste...

Turistille pizza-haaste. Kaikki ölliäiset on kuorineen pizzassa.

Erikoinen oli ratkaisu kyllä pizzan täytteiden kanssa. Ihan hauskan näköinen ja hyvän makuinenkin se oli, mutta se hankala syödä. En tiedä miten tuollaisen paikalliset syövät. Minä päädyin nostamaan pöytään mukana tulleelle pikku lautaselle niitä elukoita ja kuorimaan ne siinä ja syötävät osat takaisin pizzalle. Vähän oli työlästä. Joku etikettivirhe siinäkin varmaan tuli tehtyä, mutta tulipahan vatsa täyteen.

Sunnuntai menikin aika pitkälti blogin kirjoittelussa, kun oli pari viikkoa rästissä. Ei tullut otettua kuin pari kuvaakaan koko päivänä. Huomasin siinä nettiä avatessani, että satamassa olisi ollut Wifi. Siitäpä eivät tullessa hoksanneet kertoa. Toinen asia minkä löysin oli pesutupa ja siitäkään eivät näköjään hoksanneet kertoa kysymättä. Siellä oli koneita mihin piti ostaa poletteja satamatoimistosta, mutta eihän se ollut viikonloppuna auki. Maanantaista tuli siis näillä näkyvin pyykkipäivä.

Nätti päivä oli blogia ohjaamossa kirjoitella.

Maanantaina pesin aamupäivän pyykkejä, kun sain toimistolta hommattua niitä poletteja. Iltapäivästä tulikin jo sitten vähän tekemisen puute, niin päätin lähteä käymään kävelyllä jossain. Päädyin kävelemään Tortolia kohti taas.

Nätit ilmat vaan jatkuivat. Tyyntäkin oli.

Tortolistakin löytyi sitten vähän vanhan kaupungin tunnelmaa jostain asutusalueelta hieman sivussa keskustasta, mutta eipä siellä kyllä oikein muuta kerrottavaa ollut edelleenkään. 

Tämä nyt sitten oli varmaan Tortolin nätein katu.

Päädyin käymään sielläkin pizzalla ja tämä pizzeria olikin auki koko päivän. Ja ihan keittiökin oli auki. Tällä kertaa ei pizzassa ei ollut meren elävien kuoria.

Veneelle palattuani aurinko olikin jo laskemassa. Minä menin aikaisin nukkumaan, sillä aamusta pitää taas kävellä Tortoliin sitä autoa hakemaan.

Tiistai 18.2. - Auto alle ja Gorropu-kanjoniin patikoimaan

Ensimmäisen retkipäivän aamu.

Kello oli herättämässä puoli kahdeksalta aamulla. Olin sopinut hakevani auton kello 10 ja matkaa oli se noin 5 kilometriä vuokraamolle, joten yhdeksän maissa pitää lähteä kävelemään.

Käväisin sataman suihkussa, pakkasin aamupalan jälkeen patikointi-asusteet reppuun ja lähdin lompsimaan Tortolia kohti. Nyt olikin jo tiedossa melkein koko matkalle turvallinen kävelyreitti.

Auto löytyi onneksi ilman ongelmia eikä sitä hakiessakaan paljastunut mitään piilokuluja, mitä melko monesti tulee vastaan. Auto oli tismalleen samanlainen, mikä oli Ibizallakin ja hintakin oikeastaan sama. Noin 25€ / päivä. Hyvin edullista siis.

Olin katsellut jo valmiiksi pari paikkaa missä haluaisin käydä. Ensimmäinen oli Gorropu niminen kanjoni, mitä kehuttiin kovasti. Sinne tosin on vähän patikoitavaa. Lähimmältä parkkipaikalta sinne olisi noin 4,5 km kävelyä, minkä aikana laskeudutaan noin 700 metriä. Palatessa tietenkin sama ylöspäin. Hiki saattaapi tulla. Mutta sinne oli autolla matkaa vain reilu puoli tuntia Tortolista, joten hyvin pitäisi ehtiä valoisan aikaan vielä takaisinkin.

Reitti kulki heti mukaville vuoristoteille.

Välillä oli jalankulkijoitakin tiellä. Huomaa kaiteen vieressä niiden matkaopas (paimenkoira).

Välillä piti pysähtyä kuvaamaankin.

Siellä se tie jatkuu vuoren rinteessä.

Ja sitten oltiinkin jo perillä. Polku alas kanjoniin kulkee kuvan vasemmassa laidassa.

Hain matkalta kaupasta pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä sekä vettä matkalle evääksi. Vaihdoin autolla retkikamppeet päälle ja vaelluskengät jalkaan ja sitten lähdin käveleskelemään loivasti alaspäin viettävää kivistä polkua kohti kanjonia. 

Vaikka auton lämpömittari näytti ylhäällä lähtöpaikalla +12 astetta, niin heti alkumatkasta sai ottaa takin pois ja T-paidalla pärjäsinkin lopulta koko retken. Aurinko paistoi lämpimästi, eikä tuullut käytännössä lainkaan. Ainakaan minulle ei tarvitse olla yhtään tuon lämpimämpää patikoidessa.

Reitti kulki alkuun melkoisessa louhikossa, mutta kulku-uraa oli hyvin tasoiteltu.

Ja hienot maisemat sieltä ajoittain aukesi.

Ajoittain taas kuljettiin metsän keskellä.

Matkalla oli muutama tällainen "kammi"-tyyppinen rakennuskin.

Ei mitenkään houkuttelevin sisustus. Maalattiakin oli.

Välillä polkua oli koverrettu jyrkkiin kivisiin rinteisiin.

Jyrkimpiin paikkoihin oli vähän kivistä mallailtu portaita.

Ja aletaan olla perillä. Ylämäkeen Silanan parkkipaikalle ehdottaa kahden tunnin matkaa.
Alas on kestänyt noin tunnin.

Polku tuli aivan kanjonin itäpäätyyn, mistä se jatkuu pienenä purona.

Kanjoniin pääseminen vaati ajoittain vähän kivillä kiipeilemistä.

Ja kyllä on ikivanhat seinämät, kun tällaisia tippukiviä oli paikoin reunoilla.

Paikan jylhyyttä oli kyllä vaikea tai mahdoton kameralla kuvata.
Tässä kohtaa se on noin 10 metriä leveä ja satoja metrejä seinämää ylöspäin molemmin puolin.

Välillä oli "vähän" kattoakin pään päällä. 400 metriä kiveä.

Tässä ollaan jo taas paluumatkalla. Iso tammi yrittää pysyä kallion reunalla pystyssä.
Näitä isoja tammia oli siellä muuten paljon. Yhden edessä oli kyltti, että sen ympräysmitta on 820cm.

Paluumatkalla taukoa pitämässä ja maisemaa ihastelemassa.

Hieno oli kyllä Gorropu-kanjoni. Ainoa huono puoli oli se, että ei sitä hienoutta saanut mitenkään vangittua kuviin. Jos sattuu lähistölle, niin kannattaa käydä. Paluumatkan nousu on tietysti melko rasittava, mutta kohtuudellahan tuo meni. Alaspäin minulla meni noin tunti ja ylöspäin kaksi.

Paluumatkan veneelle ajelin hieman eri reittiä kuin tullessa ja upeita paikkoja oli kyllä ihan autotien varrellakin. Matkalle sattui myös vuoren rinteessä oleva pieni kylä nimeltä Baunei, mistä oli myös upeat maisemat. 

Osa rienteissä kulkevista teistä oli katettu kivivyöryjen varalta.

Lähestymässä Baunein kylää. Artabax on noin kuvan keskellä näkyvän poukaman rannalla.

Baunein läpi kulkenut tie ei ollut mikään valtava väylä.

Baunein jälkeen oli vielä yksi pysähdyspaikka, niin piti pysähtyä kuvaamista varten. 

Veneelle päästyäni jalat olivat hieman jumissa ja piti yrittää vähän venytelläkin. Suihkun ja veneellä nautitun päivällisen jälkeen kyllä alkoikin pian väsy jo hiipimään. 

Seuraavalle päivälle en ihan samanlaista patikkaa kaivannut, mutta seuraavalle kohteelle ei pitäisi pitkä matka ollakaan pysäköintipaikalta. Autolla ajelua sen sijaan tulee huomattavasti enemmän. Ajattelinpa käydä katsomassa myös Sardinian etelärannalla olevan vähän isomman kaupungin nimeltä Gagliari. Se taitaa olla ikään kuin Sardinian pääkaupunki.

Tyyni ilta.

Keskiviikko 19.2. - Ajelua vuoristossa, vesiputous ja Gagliari

Herätys oli jälleen aikaisin, että ehtii kiertää vähän pidemmän lenkin auton kanssa. Ensimmäisenä oli ajatus ajaa lähes saaren länsirannalla olevalle Sa Sendula nimiselle vesiputoukselle. Siellä olisi pieni pätkä käveltävää. Sen jälkeen etelärannikon Gagliariin ja sitten saaren kaakkoiskulman kautta takaisin Arbataxiin. Paluumatkalla voisi hakea kaupasta jotain säilykkeitä ja muuta painavampaa vähän isomman lastin. 

Auto pitää palauttaa torstai-aamuna kello kymmeneen mennessä, joten silloin ei kyllä oikeastaan missään ehdi käydä. 

Mutta aamupalan jälkeen siis taas ratin taakse istumaan ja katselemaan löytyykö se vesiputous.

Vähän oli pilvisempi päivä, mutta maisemat edelleen näkyi kivasti.

Kohtuullisen korkealla taas käytiin.

Ruokatauko keskellä tietä. Näitäkin kulki siellä vuorilla ihan vapaina.

Korkeimmalla kohtaa meinasi olla jo vähän sumua. Tai siis ajelin pilvessä.

Mutta länsipuolella saarta olikin kirkkaampaa.

Ja näkymiä oli sielläkin.

Pysäköintipaikka putoukselle löytyi ja siitä kävi jo ilmi, että ei todellakaan ollut pitkä matka putoukselle. Sen ääni kuului heti kun auton oven aukaisi. 

Oli vähän helppokulkuisempi väylä. Ainoa este oli kaidetta uusimassa olleet työmiehet.

No siellähän se. Matkaa olinkin vain noin 100 metriä autolta.

Olisiko se ollut pari kymmentä metriä korkea. Ei mikään kovin kummoinen.

Mutta jännässä syvennyksessä se oli. Ei ollut riittävästi vettä uimiseen.

No joo. Semmoinen putous. Ihan nätissä paikkaa se oli, mutta eipä muuten niin kovin vaikuttava. Saattaa tosin olla, että Norjassa nähtyjen vesiputousten rinnalla tuo oli niin pieni, että vähän siksi oli pettymys. Mutta eipä tuo mitään. Seuraavaksi nokka kohti Sardinian eteläkärkeä.

Loppumatka olikin vähän isompaa tietä, niin ei tullut pysähdeltyä kuvaamaan. Paitsi yhdessä kohtaa pysähdyin, kun katsoin, että onko tuolla lammikossa oikeasti flamingoja...

Ja kyllähän ne flamingoja oli. Enpä tiennyt, että niitä täällä asustaa. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun näen flamingoja luonnossa. Vieressä oli myös merenranta, joten kävin samalla katsomassa minkälainen hiekkaranta siellä on. 

Kait ne nyt falmingoja oli. Ei ainakaan joutsenia.

Ja olihan siellä hiljainen hiekkaranta. Yksi asuntoauto oli parkkipaikalle leiriytynyt.

Eikä siellä ollut kuin yksi hotelli ja hiekkarantaa silmänkantamattomiin.

Ei tullut pysähdyttyä edes siellä Gagliarin keskustassa. Satuin sinne jotenkin ruuhka-aikaan (ellei siellä sitten ole aina ruuhka) ja parkkipaikkaa ei tuntunut suosiolla löytyvän. Ajelin hetken keskustassa rannan tuntumassa eikä se vaikuttanut kovin kummoiselta paikalta. 

Ajelin sitten hieman kaupungin reunamille, mistä löytyi auki oleva ostoskeskus. Siellä oli hampurilaispaikka, missä kävin syömässä ja myös suuri ruokakauppa mistä hain vähän evästä veneelle.

Paluumatka olikin moottoritietä Arbataxiin ja siellä ei tullut kuvattua. Mutta hullua on kyllä liikenne Italiassa. Tai ainakin Sardiniassa. Minä olin valehtelematta ainoa kuka noudatti esimerkiksi nopeusrajoituksia. Teillä oli usein 50 km/h rajoitus esimerkiksi risteysten kohdilla tai tiukissa mutkissa. Ohi mentiin kiukkuisesti, jos siihen hidasti - oli sitten ohituskielto voimassa tai ei. Myös risteysalueilla ajelivat kauheaa kyytiä ohi, kun minä hidastin tunnollisesti rajoitusten mukaisiin nopeuksiin. 

Parikin kertaa takana tuleva auto tööttäsi, kun pysähdyin STOP-merkille, vaikka risteävällä teillä ei näkynyt ketään. Erilainen on kulttuuri tuollakin saralla näillä main. 

Tästä tuli mieleen, että miten ihmeessä nämä ihmiset on sitten aina myöhässä, jos ne ajaa aina noin kauhean kovaa. Tuntuu, että sen pitäisi olla juuri toisin päin. Tai itseasiassa sehän varmaan onkin niin, että ne ajaa niin kovaa, koska ovat aina myöhässä jostain. Niin sen täytyy olla.

Torstai 20.2. - Auton palautus ja lähtösuunnitelmat

Aamulla oli taas herätyskello soimassa, että en myöhästy auton palautuksesta. Kävin ennen lähtöä suihkussa ja samalla myös sataman toimistossa ilmoittamassa, että olen seuraavana päivänä eli perjantain lähdössä. Suoritin samalla myös maksut. Sain jostain syystä myös hieman alennusta. Ihan kiva niin, vaikka en tiedä miksi. 25€ piti olla per yö eli yhteensä 175€, mutta maksupäätettä minulle ojentaessaan toimiston henkilö sanoi, että laitoin pienen alennuksen. Veloittivat 160€. 

Autoa palauttaessani toimisto ei ollutkaan taas auki. Oven vieressä oli kyllä luukku, mihin avaimen pystyi tiputtamaan aukioloaikojen ulkopuolella. Pudotin siis avaimen sinne ja lähdin kävelemään Tortolin keskustaan. Ajattelin kävellä takaisin vähän kiertotietä ja yrittää löytää reitin Arbataxin hiekkarannoille. 

Noin vartin yli kymmenen soi puhelin ja autovuokraamon henkilö soitti ja pahoitteli, että ei ennätä toimistolle. Hän kysyi, että olisiko mahdollista, että pudotan avaimen oven vieressä olevaan lokeroon. No minähän olin sen jo tehnyt. Sanoin, että lisäksi auto on ehjä ja tankki on täynnä. Se oli sillä selvä. Myöhään iltapäivällä tuli sähköpostiin palautuskuitti. 

Melkoisen mutkittelun kautta löysin hiekkarannoille. Ei siellä sitten sen kummempaa näkemistä ollutkaan. 

Täällä oli jotain dyynien ennallistamisia käynnissä. Ei saa kävellä kasvustojen päällä.

Illasta kävelin vielä sataman eteläpuolella oleville kivimuodostelmille.

Matkalla oli Artabaxin vanha kalastussatama. Suojainen kyllä, mutta kovin isoa venettä ei sovi.

Rantakalliot oli kyllä erikoinen sekoitus ainakin kolme eri kivilajia. Ja tästä oli vielä reikä läpi.

Kallio oli pääosin punaista, mutta siinä oli myös harmaita alueita. Ja sen lisäksi niistä kulki eri suunnassa läpi tuollainen musta rantu. Erikoinen. Miten lie syntynyt?

Kivien ihmettelyn jälkeen hain vielä pizzan kotipakettiin. Aamulla oli tarkoitus lähteä ajoissa liikkeelle. Edessä on vastatuulipurjehdusta, mutta päätin kokeilla sitäkin, kun aallokon luvattiin olevan hyvinkin maltillinen. Pizzan syönnin jälkeen menin aikaisin nukkumaan.

Perjantai ja lauantai 21.-22.2 - Vastatuulessa kohti Sisiliaa

Etelänpuolen tuulten ennustettiin alkavan joskus yhdeksän maissa aamulla. Kello oli herättämässä puoli kahdeksalta ja kävin vielä kertaalleen sataman suihkussa ennen pikaista aamupalaa. 

Suunnitelmana oli purjehtia aluksi noin etelä-kaakosta puhaltavan tuulen kanssa Sardinian rannikkoa etelään jonkun matkaa. Tuulen pitäisi päivän mittaan pikkuhiljaa kääntyä enemmän etelään, niin jossain sopivassa kohtaa teen luovin ja alan purjehtia kohti Sisiliaa. Siinä kohtaa suunnitelmassa astuu "toivo" peliin eli toivon mukaan tuuli kääntyy niin paljon etelään, että pääsen Sisilian pohjoisrannalle sen enempää luovimatta. Palermo niminen kaupunki olisi kiva saavuttaa. 

Kokemuksiin perustuen matkanopeus tulee olemaan selvästi hitaampi kuin myötätuuliosuuksilla on ollut. Se johtuu ennen kaikkea vasta-aallosta, mikä hidastaa nopeutta ja aiheuttaa sortoa. Mutta aikaa nyt on. Tuulen pitäisi kestää sunnuntai-iltapäivään saakka suunnilleen samanlaisena.

Matkaa olisi suoraa reittiä noin 200 merimailia, mutta tuolla vastatuuleen tehdyllä pienellä koukulla ainakin 30 merimailia lisää. Jos jo alkumatkalla iskee epätoivo, niin on periaatteessa mahdollista ankkuroitua Sardinian eteläosiin. Siellä oli ainakin yksi soveltuvan näköinen hiekkainen puokama.

Matka-aikana siis hyvissä sivumyötäisissä olisin tuolla suoralla reitillä perillä jo lauantai-iltana. Nyt kuitenkin arvioin, että menee varmasti sunnuntain puolelle. Hyvällä lykyllä jo aamusta, mutta toivon mukaan kuitenkin ennen auringonlaskua. 

Semmoisella melko epävarmalla, mutta melko joustavalla suunnitelmalla siis matkaan. Köydet irtosivat vähän kahdeksan jälkeen, joten alkumatkasta siis vähän matkaa moottoroidaan. Tuulten ennustettiin joka tapauksessa olevan melko heikot ihan rannan tuntumassa.

Tyyntä oli aamulla satamassa.

Mutta niin sitä lähdettiin. Hieman sadekuuroja liikkeellä.

Heti lähdön jälkeen kuitenkn näytti, että edessä on kirkkaampaa säätä.

Maalla oli sateita.

Mutta edessä ulapalla kirkasta.

Ja melko pian se tuulikin yltyi ja päästiin purjehtimaan. Tuuli oli enemmän idästä, kuin ennustettiin.

Samankaltaisessa säässä mentiin auringonlaskuun saakka. Ulapalla oli sateetonta.

Tein luovin noin auringonlaskun aikaan, kun kurssi alkoi olla jo ohittanut etelän. Silloin päättelin, että pääsisin uudella halssilla jo melko suoraan itään. Jos tuuli jatkaa kääntymistään niin minulla siitä pikkuhiljaa pitäisi myös suunta kääntyä kohti Palermoa. (Laitan tämän osuuden loppuun kartan reitistäni ja päätöksentekopisteistäni sekä vastaan tulleista haasteista). Jos tuuli ei käännykään tarpeeksi, niin Sisilian pohjoispuolella on pakko alkaa luovimaan vähän työläämmin kohti rannikkoa. 

Lauantain aikana tuuli vaihteli melko paljon, mutta oli selkeästi yöllisiä tuulia heikompi. Suunta muuttui minulle edullisemmaksi päivän mittaan, mutta todella hitaasti. 

Iltapäivän lopuksi vaikutti siltä, että noin 40 merimailia jää luovittavaa sunnuntaille eli päädyn Palermosta noin 40 merimailia suoraan pohjoiseen sen sijaan, että olisin saapunut sinne "toivon mukaan" suoraan.

Tässä mennään lauantai-aamun sarastaessa purjeet hieman reivattuna.

Mutta pian sai purjeet avata kokonaan. Tuulennopeus vaihteli päivän mittaan hieman, mutta ei aiheuttanut juurikaan toimenpiteitä.

Auringonlaskun aikoihin lauantai-iltana tyyli yllättäen hyytyi melko paljon ja kääntyi takaisin kaakkoon päin. Se oli hienoinen haaste.

Auringonlaskun jälkeen siis tapahtuikin vielä epätoivottavampi tapahtuma eli tuuli heikkeni oleellisesti ja alkoi kääntyä takaisin kohti kaakkoa. Ei siis toiminut suunnitelma toivotulla tavalla. Matkaa Palermoon oli tuossa vaiheessa vielä melkein 80 merimailia. Lähimpään rantaankin noin 50 merimailia. 

Siinä vaiheessa muutin määränpäätä lähimpään ankkuripaikkaan minkä Sisiliasta löysin ja se oli San Vito Lo Capo nimisen taajaman edustalla aivan Sisilian luoteiskulmalla.

Tuuliennusteenihan olivat jo noin 30 tuntia vanhoja ja pelkäsin joutuvani jossain vaiheessa aivan tyyneen, joten sitä riskiä minimoidakseni päätin pyrkiä vain lähimpään mahdolliseen paikkaan ankkuriin. Saisin uudemmat tuuliennusteetkin vasta sitten, kun olen noin 10-15 merimailia rannasta. En siis vielä ainakaan tulevan yön aikana.

Tuuli hyytyi lopulta noin 2-3 m/s kieppeille ja vastaan tulevaan maininkiin purjehtiessa ei meinannut matka edistyä lainkaan. Tuuli myös muutti hieman suuntaa välillä, kun sadekuurojakin alkoi tulla kiusaksi. Sadekuuroista tosin oli se hyöty, että se piristi aina vähäksi aikaa tuulia. 

Kitkuttelin melkein koko loppuyön todella hitaasti edistyen kohti rantaa, kunnes lopulta pari tuntia ennen auringonnousua luovutin ja käynnistin koneen. Matkaa oli tuossa vaiheessa noin 25 merimailia jäljellä ja tuuli ajoittain alle 2 m/s. Vauhti siis meinasi jo pysähtyä kokonaan.

Siispä moottoroin tyynessä säässä ja pienessä vastamainingissa loppumatkan. Ankkuri laskeutui sunnuntai-aamuna, mutta nythän ollaankin jo seuraavan viikon blogipäivityksen aikaraameissa. Joten jätänpä siitä paikasta kertomisen ensi kertaan.

Siinäpä parin yön purjehdus. Matkaa tuli taitettua 213 merimailia ja siihen meni 49 tuntia.
Keskinopeus siis juuri ja juuri yli 4 solmua.
Suora reitti olisi ollut 176 merimailia ja sopivilla tuulilla taittunut alle 30 tuntiin.

Mutta Sisilian rannikolla ollaan! Kiitos mielenkiinnosta,

Jouni