19. ja 20. Englannin länsirannikko ja Englannin kanaali

Reissun 19. ja 20. viikko, 1.-14.9.2024

Nyt on päässyt kirjoittelussa lipsahtamaan vähän pidempi tauko ja syynä siihen on lähinnä suotuisat tuulet. Niillä olen pyrkinyt pääsemään mahdollisimman pitkälle etelään ja ylittämään Biskajanlahden ennen syysmyrskyjä.

Edellisessä varsinaisessa julkaisussa elokuun lopussa oltiin Skotlannin lounaiskulmilla Loch Ryan nimisessä lahdessa ankkurissa. Olin juuri vienyt sen etelärannalla olevaan Stranraer nimiseen kylään ranskalaisen "purjeveneliftarin", joka tuli kyytiin Pohjois-Irlannista.

Syyskuun alusta sitten alkoi toivomani pohjoistuulet. Ne olivat tosin ajoittain turhankin kovat, mutta kyllä siellä turvalliseen purjehdukseen soveltuviakin pätkiä oli ja ne pystyin käyttämään melko tehokkaasti hyväkseni. Tosin jäi sitten sen kustannuksella moni mielenkiintoinen paikka matkalla käymättä. Mutta tämä on välillä tämmöistä, kun tuulten kanssa liikutaan ja säiden vaihtelut pitää yrittää huomioida pidemmälläkin aikavälillä.

Maisemat muuttuivat melkoisesti kuluneen parin viikon aikana.

Sunnuntai 1.9. - Tuulinen lepopäivä

Kävin aamulla kumiveneellä Stranraerin rannassa kävelyllä ja kaupassa. Muuten oleskelin melko kovassa itätuulessa keikkuvassa veneessä ja tein suunnitelmia jatkosta. Tästä päivästä ei kyllä ole juuri tässä kirjoitellessa sen kummemmin muistikuvia, eikä näköjään valokuviakaan.

Tuuliennusteet vaikuttivat soveltuvan hienosti mennä melko pitkällekin etelään, mutta ainakin Mansaarella halusin pysähtyä. Se on tuttu legendaarisesta moottoripyöräkilpailustaan (Isle of Man TT), joka on käsittääkseni maailman vanhin moottoripyöräkilpailu. Koko saarta en ehtisi näkemään, mutta ajattelin pysähtyä ainakin yhdeksi yöksi suojan puolelle saarta, joka nyt näytti olevan eteläranta. Siellä oli parikin mahdollista pikkukaupunkia tai kylää.

Kartan mukaan ennustetuilla tuulen suunnilla suojaisin poukama vaikutti olevan Derby Haven, joten valitsin sen määränpääkseni seuraavalle päivälle. Siinä vieressä oli Castletown niminen pikkukaupunki, jota olisi mukava käydä katsomassa. Tuuli kääntyisi seuraavana päivänä keskipäivän aikaan pohjoistuuleksi, joten ennen sitä olisi hyvä lähteä Loch Ryanin etelärannan tuntumasta liikkeelle.

Virtausten takia ei kuitenkaan kannattanut lähteä suunniteltua noin 80 merimailin matkaa Mansaarille taittamaan, kuin vasta iltapäivällä. Noin puoli neljän aikaan lähtiessä saisin parhaiten hyödynnettyä virtaukset, jotka olisivat Skotlannin ja Irlannin välissä olevassa North Channel nimisessä salmessa pahimmillaan yli kaksi solmua. Päätin siirtyä seuraavana aamuna Loch Ryanin pohjois-osaan odottamaan sopivaa hetkeä lähteä varsinaisesti liikkeelle. Yön yli purjehdus oli siis edessä.

Maanantai 2.9. ja tiistai 3.9. - Yön yli purjehdus Mansaarelle

Herätessäni noin kahdeksan aikaan tuuli oli jo kääntynyt pohjoiseen, joka oli tapahtunut ainakin tunnin ennustettua aiemmin. Ankkurin nostaminen koko Loch Ryanin matkalta puhaltavassa tuulessa oli vähän työläs, mutta lopulta irti pääsin.

Ajoin koneella noin 3,5 merimailin matkan vastatuulessa lahden pohjoisrannan tuntumaan ankkuriin ja odottamaan virtausten kääntymistä. Tein aamupalan vasta ankkuroiduttuani uudelleen.

2.9. aamulla lyhyt moottoroitu suojaisampaan paikkaan odottamaan virtausten kääntymistä.

Söin hyvin ja sain otettua kahdetkin päiväunet, joten olin mielestäni hyvin valmistautunut yön yli purjehdukseen. Jos kaikki menisi hyvin, niin olisin Mansaarella aamulla noin auringonnousun aikaan.

Nostin ankkurin noin kello 15:15 ja ajoin moottorilla lahdesta ulos melko kovaan vastatuuleen, mutta kuitenkin myötävirtaan. Virtaus tulisi kääntymään etelään noin parin tunnin kuluttua lähdöstä, jolloin olin suunnitelman mukaan jo kääntänyt niemenkärjen jälkeen etelään. 

Suunnitelma toimi hienosti ja matka joutui nopeasti North Channelin läpi, missä keskinopeus lähenteli yhdeksää solmua. Tuon kapeimman kohdan jälkeen virtaus kääntyisi taas jossain kohtaa yöllä vastaan, mutta olisi siellä laveammilla vesillä selkeästi heikompi.

Lähtiessä oli todella harmaata ja näytti siltä, että taas kastutaan.

Lahdesta ulos tullessani vastaan tuli myös isompia aaltoja. Pieni kalastusaluskin pärski vettä hienosti.

Myötätuulessa ja myötävirrassa oli komeita aaltoja - onneksi olivat myötäisiä.

Tuntui, että reissun alussa tällaiset aallot olisi saattaneet vähän hirvittääkin, mutta kyllä tuolla Skotlannin nurkilla purjehditut viikot koviin vastatuuliin oli totuttanut niihin. Ja luotto Ainomarian kykyyn niissä selviämiseen oli samalla kasvanut merkittävästi. Hyvä sää painella myötäiseen. 

Eikä niitä sateitakaan sitten onneksi tullut, vaan ne menivät tuulen mukana edessäni kohti etelää.

Aurinkokin tuli horisonttiin painuessaan esille pilvien takaa.

Yö sujui isoissa myötäaalloissa keinuen ihan mukavasti, mutta oli hyvin pimeää, koska pilvet peittivät tähdet ja kuun. 

Sain taas katsella itseään valaisevaa levää tyrskyjen keskellä ja sitten tätä valoshowta tuli ihastelemaan myös parvi delfiinejä. Niitä ei olisi varmaan muuten huomannutkaan, mutta ne tekivät myös mutkittelevia valojuovia veden pintaan niiden uidessa veneen ympärillä. Se oli kyllä epätodellisen hienon näköistä. Kait nekin tykkäsivät näystä ja mietin siinä, että sehän saattaa tuo Ainomarian pohja olla veden alta katsellessa ihan veikeän näköinen hohtaessaan pimeässä, aaltojen läpi kyntäen.

En sitten lopulta nukkunut yöllä lainkaan. Oli hyvät levot pohjilla, niin ei edes kovin kovasti väsyttänyt. Tuuli vain alkoi hyytymään Mansaaren lähestyessä ja purjeet alkoivat taas läpsymään ikävästi. Moottoriin sitten piti turvautua loppumatkasta. 

Kun Mansaari tuli näkyviin, niin oli edelleen hämärää. Aurinko ehti juuri ja juuri alkaa valaisemaan taivaanrantaa, kun lähestyin valitsemaani ankkuripaikkaa. Ankkuripaikka oli tyhjä eli sain valita sieltä parhaan paikan.

Yön yli purjehdus Mansaarelle, noin 85 merimailia.

Mansaaren etelärantaa ja Dreswick pointin majakka ankkuripaikkaa lähestyessä.

Ankkurin laskettuani aurinko oli jo horistonin yläpuolella. Suojaisaa oli.

Söin vähän leipää "aamupalaksi" ja menin sitten nukkumaan kellon ollessa noin seitsemän. En laittanut kelloakaan herättämään, vaan ajattelin nousta sitten kun satun heräämään.

Heräsin vähän ennen kahta iltapäivästä ja katsoessani ulos hämmästyin, että mikä ryysis nyt yhtäkkiä tuli. Ankkuripaikkaa lähestyi idästä neljä purjevenettä samaan aikaan ja pian kävi ilmi, että kaikki ovat tulossa tänne ankkuroitumassa. Päivästä oli luvattu sadekuuroinen ja melko tyyni, joten parempia säitä varmaan nekin ovat tulossa tänne odottelemaan. Hyvin lahdessa oli kyllä tilaa niillekin.

Ryysistä ankkuripaikkaan. Kaikki ajoivat koneella vähäisestä tuulesta johtuen.

Tein herätessäni taas vähän ruokaa ja katselin syödessä tuuliennusteita. Tänään ei kannattaisi matkaa jatkaa, mutta seuraavana päivänä pitäisi taas pohjoistuulten yltyä jossain vaiheessa iltapäivää ja ne kestäisivätkin sitten useamman päivän. 

Suunnittelin siinä jatkopurjehduksia ja päätin, että liikkeelle lähden seuraavana päivänä. Hankalampaa oli päättää, että kuinka kauas sitä viitsisi määränpään laittaa. Noilla tuulilla voisi päästä vaikka ihan Englannin eteläosiin asti, minne olisi matkaa noin 250 merimailia. Parin vuorokauden matka.

Sateisesta säästä johtuen päätin myös, että en lähde vielä tänä päivänä maihin. Menen sinne seuraavana aamuna, kun on aurinkoista säätä luvattu. Palaan iltapäivästä veneelle ja lähden purjehtimaan kohti etelää. Määränpää voisi olla Wales, joka oli noin 140 merimailin päässä. Jos kulkisi oikein hyvin, niin siitä olisi helppo jatkaa fiilisten mukaan Isles of Scilly saarille saakka, mitkä ovat aivan Englannin lounaiskulman tuntumassa. Sieltä olisi helppo aikanaan ylittää Englannin kanaali Ranskaan.

Illasta aloin irroittamaan tuuligeneraattorin laakereita. Niitä irroittaessa huomasin, että taitaakin olla isompi vika kyseessä. Generaattorin käämit oli valmistettaessa litistetty noin 6-7 milliä vahvaksi levyksi ja valettu johonkin muoviin. Generaattori oli siellä Orkneyn saarten tuulissa käynyt niin kuumana, että tuo muovi oli osin sulanut ja siihen oli muodostunut kuplia. Kuplat hankasivat magneetteihin ja siitä johtui rohiseva ääni eikä laakereista. Vaikka kyllä toinen laakerikin tuntui hieman väljältä. Tämä on kyllä harmittava takaisku.

Yritin poistaa kuplat ja laitoin sitten generaattorin vanhojen laakereiden kanssa takaisin nippuun. Ajattelin asentaa sen sopivassa välissä takaisin ja kokeilla, että vieläkö se toimii. En pidä kylläkään sitä kovin todennäköisenä. Täytyy varmaan alkaa miettimään sähköntuotannon uudistamista.

Menin melko ajoissa nukkumaan sähköjärjestelmää pohtien.

Keskiviikko 4.9. - Castletown ja matkan jatkaminen

Sain taas näköjään ongelmitta käännettyä rytmini normaaliin ja heräsin virkeänä aikaisin aamulla. Aamupalan jälkeen katselin vielä tuuliennusteita ja virtausten ajoituksia. Näyttäisi siltä, että noin kolmen aikaan olisi hyvä hetki lähteä liikkeelle. Ehtisin ennen sitä hyvin käydä Casteltowniin tutustumassa.

Aamupäivällä laskin kumiveneen ja ajelin Derby Havenin rantaan. Siitä oli Castetowniin vain pari kilometriä kävelymatkaa. Castletownissa (suomeksi linnakaupunki) oli nimensä mukaisesti myös linna, jota päätin käydä katsomassa.

Heräsin sopivasti hienoon auringonnousuun.

Laivarotta jäi Derby Havenin kylän rantaan.

Matkalla Castetowniin oli ilmiselvä Tylypahka.
Tämä oli paikallinen oppilaitos ja uniformut näytti olevan oppilailla.

Rantakatua ennen keskustaa. Tuossa olisi ollut pari asuntoa myynnissäkin. Hintoja ei näkynyt.

Keskustan vanha kääntösilta, jonka takana linna nimeltä Castle Rushen.

Keskusta oli mielestäni tosi hieno linnoineen, vanhoine siltoineen ja satama-altaineen. Useita ravintoloita siellä näkyi olevan, joten uskoisin myös turismia olevan täällä aika paljon. Kävelin vähän linnan ympäristössä ja menin sitten käymään siellä sisällä. Pääsymaksu oli muistaakseni noin 16 puntaa eli vajaat kaksikymmentä euroa.

Ja olihan upea linna. Juuri sellainen keskiaikainen tunnelma, mitä olin vähän kaivannutkin siltä. Hyvin säilynyt kokonaisuus ja upeasti toteutettu omatoiminen kierros siellä oli. Vahanukkeja oli laitettu huoneisiin esittämään aikalaisten touhuja. Jälkikäteen googlettelun perusteella linnan väitetään olevan yksi parhaiten keskiaikaisena säilyneistä linnoista Euroopassa. Se on helppo uskoa. 

Nyt tulee linnasta aika paljon kuvia tähän väliin, vaikka eihän se hienous kuvista ihan oikealla tavalla välity.

Linnan muurin pääsisäänkäynti

Sisäänkäynnin jälkeen oli ns. "killing area", johon linnaan luvatta tunkeutuvat on voitu jättää loukkuun.

Muurien jälkeiseltä sisäpihalta oli sitten kulku varsinaiseen linnaan. Nostosilta ja kahdet portit. 

Nostosillalle oli vartijoiden kopista ampuma-aukko. Lattian alla oli selli, johon vartija huutelee.
Sillan yli kävellessä oli joku anturi ja ampuma-aukosta kuului huuto:
"Who goes there!" (kuka siellä menee). Vähän säikäytti...

Linnan keskellä oli aukio kaivoineen.

Yksi linnan majoitushuoneista. Tässä oli myös vessa, missä oli nukke ähkimässä ja yskimässä.

Linnan kerrosten välillä kuljettiin pääosin tällaisia kapeita kierreportaita myöten.

Linnan keittiö.

Linnan kuninkaan yksityinen ruokailuhuone.

Juhlasali vieraiden kestitsemistä varten.
Tärkeimmissä huoneissa oli "tapetteina" katosta roikkuvia koristeellisia kankaita.

Kuninkaan huoneen takana oli huone, minkä seinässä "kassaholvi".
Holviin oli pääsy ainoastaan kuninkaan yksityisen huoneen lävitse.

Vieraiden vastaanottamista ja tuomioistuinta varten ollut huone.
Sen sivussa oli neuvotteluhuoneen tyyppinen tila käsittääkseni lainoppineita varten.

Näkymät linnan vartiotornien huipuilta olivat hyvät. Tässä vanha satama-allas.

Linna oli kyllä kaikenkaikkiaan todella vaikuttava. Vähän tietysti oli taas tuuria, että tänne päädyin, koska tuulten perusteella valitsin ankkuripaikkani. Mutta välillä käy näin ja se on kyllä yksi hienoimmista asioista tällaisessa väljillä suunnitelmilla tehdyssä purjevene-reissussa.

Kävin linnakierroksen jälkeen vielä kaupassa ja kävelin takaisin veneelle. Ehtisin ottaa vielä pienet unet ennen lähtöä. Ja määränpääkin olisi tietysti vielä päätettävänä.

Päätin pyrkiä Walesin länteen päin työntyvän lahden länsipäätyyn, missä olisi muutamakin pohjoistuulilta suojaava ankkuripaikka. Periaatteessa olisi helppo vielä niillä seutua päättääkin mennä vielä edemmäs, jos fiilikset on sellaiset. Mutta alustavasti siis sinne. 

Nostin ankkurin noin kolmelta tuulen ollessa vielä hyvin maltillinen. Varsinkin, kun Mansaari vielä suojasi pohjoistuulelta. Reilun tunnin moottoroinnin jälkeen tuuli alkoi olla riittävä purjehtimiseen ja se jatkoi pikkuhiljaa kiihtymistä iltaa kohti.

Lähtiessä sää vaikutti oikein mukavalta.

Ennen auringonlaskua tuuli jo ihan mukavasti ja allot olivat maltilliset. Mukava yöpurjehdussää.

Torstai 5.9. - Purjehdusta etelää kohti, kunnes...

Yö sujui aivan suunnitelman mukaisesti ja leppoisasti. Mutta... noin puoli viideltä yöllä Brittien rannikkovartiostolta tulikin sitten radiolla myrskyvaroitus (Gale warning). Eihän tuulten nyt ihan niin voimakkaiksi pitänyt tulla. Sääntö numero kaksi taas. Varoituksessa sanottiin vain, että: "Gale warning to Irish sea, later this day." Eli myrsky oli tulossa Irlannin merelle myöhemmin tänään. Ja minähän olin juuri siellä.

Olin sen verran kaukana rannasta, että minulla ei ollut nettiyhteyttä, joten en pystynyt tarkistamaan mahdollisesti muuttuneita ennusteita. Päätin kuitenkin, että on varmaan järkevintä hakeutua seuraavaan sopivaan paikkaan suojaan myrskyltä. Se oli melkein suoraan sijainnistani itään oleva niemimaa nimeltä Lleyn Peninsula. Sen kärjessä oli Aberdaron Bay niminen lahti, joka suojaisi varmaan ihan riittävän hyvin pohjoistuulelta. Olettaen tietysti, että varoituksen mukainen myrskytuuli tulisi pohjoisesta. 

Muutin kurssin tuota lahtea kohden ja ajattelin, että voin tarkistaa sitten tuulet, kun pääsen lähemmäs rantaa ja saan nettiyhteyden. Sitten muutetaan suunnitelmaa, jos tuuleekin jostain muusta suunnasta. Matkaa lahteen oli vain noin 12 merimailia ja olisin siellä suunnilleen auringonnousun aikaan, joten ei tarvitsisi ankkuroitua pimeässä.

Aurinko nousemassa Aberdaron Bay lahtea lähestyessäni.

Kun sain nettiyhteyden rantaa lähestyessä, niin kyllähän se ennuste oli muuttunut. Pohjoisesta myrskytuulia pariksi päivää. En olisi ennen myrskyä ehtinyt aivan suunniteltuun määränpäähän asti, joten onneksi oli radio päällä ja sain varoituksen sitä kautta. 

Se siitä pitkästä etapista etelään sitten. Tosin parin päivän päästä pohjoistuulen pitäisi jatkua, mutta vähän miedompana. Nyt pitää pari yötä olla jossain tämän niemimaan eteläpuolella suojissa.

Myrskyvaroituksen takia lyhentynyt etappi, jolle tuli kuitenkin mittaa 87 merimailia.

Tuulet alkoivat saavuttaa myrskylukemia myöhään iltapäivällä. Ankkuripaikka suojasi hyvin tuulelta, mutta jostain syystä sinne tuli isohkoa maninkina etelästä ja hyvin keikkuvaa oli ankkurissakin.

Illalla katselin, että olisikohan järkevää siirtyä vielä idemmäs täältä niemenkärjestä, jos siellä olisi vähemmän maininkia. Ainakin siellä vesi oli matalaa, mikä tuppaa maininkia pienentämään. Ja niin sitten seuraavalle päivälle päätinkin tehdä. 

Jos purjehdin itään lähellä niemimaan rantaa, niin tuuli ei varmaankaan olisi liian kova. Määränpääksi seuraavalle päivälle muotoutui Dwllheli niminen pikkukaupunki, jonka satamasta saisin varmaan vettä tai ainakin dieseliä. Voisin tankata siellä veneen valmiiksi Englannin kanaalia ja Biskajanlahtea varten.

Kovasti keikkuvassa veneessä oli jotenkin hankala saada illalla unta, mutta kyllä minä lopulta nukahdin.

Perjantai 6.9. - Vähemmän keikkuva ankkuripaikka - kiitos

Herätessäni vene keikkui edelleen kovasti mainingissa, vaikka kovista tuulista ei juuri merkkejä ollutkaan. Lahden perukalla oli pieni kylä ja päätinkin aamupalan jälkeen laskea kumiveneen ja käydä katsomassa tuon kylän ennen kuin lähden Dwllhelin edustalle etsimään vähemmän keikkuvaa ankkuripaikkaa.

Tykkäsin kylästä. Kävin jäätelöllä ja kahvilla hienossa kahvilassa sekä lopulta myös yhdellä oluella paikallisen hotellin pubissa ennen kuin menin takaisin veneelle itäänpäin siirtymistä varten.

Päivä oli lämmin ja aurinkoinen lähtiessäni rantaan.
Maininki ei näytä isolta, mutta keikutti kovasti, kun tulivat käytännössä suoraan veneen sivusta.

Maininki murtui kylän hiekkarantaan. Ainomaria on poikittain niihin nähden tuulesta johtuen.

Kylä oli pieni, mutta vanha ja hieno. Kuvassa upea ja sympaattinen kahvila.

Kävin kävellen viereisen kukkulan päällä. Vanha kappeli ja hautausmaa oli paraatipaikalla.

Kannatti kylällä käväistä. Mukavan näköinen paikka. Palatessani veneelle lähdin samantien liikkeelle rannikkoa myöten kohti Dwllheliä. Matkaa sinne oli noin 17 merimailia.

Korkean rannikon suojissa tuuli oli maltillinen ja allokkoa ei oikeastaan lainkaan.

Niemimaan pohjoispuolella olevia myrskytuulia ei täällä juuri havainnut. Täysin purjein mentiin.

Saavuin ankkuripaikalle noin viiden aikaan iltapäivällä. Matka kesti vain noin kolme tuntia. Ankkuripaikalla oli kolme muutakin purjevenettä ankkurissa pitkän hiekkarannan edustalla.

Päätin viettää illan veneellä ja lähteä seuraavana päivänä kumiveneellä katsomaan Dwllhelin satamaa. Sinne ei nettisivujen mukaan ollut merkitty vieraspaikkoja, mutta tankkauslaituri siellä oli. Sinne johtava kanava oli laskuveden aikaan vain noin puoli metriä syvä, joten saattaa olla, että en Ainomarialla siellä käy, vaan kuskaan polttoainetta Laivarotalla kanistereiden avulla. Ehkä parikin reissua.

6.9. siirtyminen Dwllhelin edustalle.

Ankkurissa ison hiekkarannan edustalla.

Ja taas oli hieno auringonlasku.

Lauantai 7.9. - Dwllheli ja matkan jatkaminen

Aamupalan yhteydessä tehtyjen tuuliennusteiden ja virtausten tarkastuksen jälkeen tulin siihen tulokseen, että illalla noin seitsemältä olisi tuulet tyyntyneet sopivasti ja virtaukset täsmäisi matkanteon jatkamiseen parhaiten. Sitä ennen siis tankkaushommia ja aikaa olisi hyvin käydä myös Dwllhelin keskustassa pyörähtämässä.

Määränpääksi ajattelin ensialkuun sitä Walesin länsiosaa, johon olin ennen myrskyvaroitusta menossa, mutta nyt ennusteet kyllä lupailisivat mahdollisuutta mennä pidemmällekin. Varovaisuuttaa vain tuli tuosta edellisestä yllättävästä myrskystä vähän lisää. Noh, katsotaan.

Kumiveneellä Dwllhelin satamaan johtavassa kanavassa.

Kävin yhden reissun kahden 20 litran kanisterin kanssa hakemassa dieseliä satamasta ja päätin toisen reissun yhteydessä sitten käydä myös keskustassa. 

Laivarotalle oli hankala löytää keskustan kupeesta pysäköintipaikkaa, mutta kyllä sellainen lopulta löytyi. Sataman laitureilta ei päässyt pois ilman avainlätkää.

Laivarotta jäi vanhojen portaiden viereen. Vesi tulisi keskustareissun aikana laskemaan ainakin metrin.

Keskusta oli sekoitus todella vanhoja ja vähän uudempia rakennuksia.

Tämän rakennuksen alakerrassa toimi hieno vanha pubi. Pitihän se käydä tuopillisella siellä.

Keskustasta jäi ihan hyvät tunnelmat. Ei kovin iso kaupunki, mutta vaikutti ihan elinvoimaiselta ja vilkkaalta. Mainostivat satamassa, että alue on Britannian parhaita seutuja harrastaa veneilyä. Ainakin kaupungin edusta oli laajalti noin 5-8 metriä syvää ja veneitä siellä kyllä nätissä säässä riitti. Vesiskoottereita vähän liiankin kanssa.

Palatessa hain vielä kanisterit täyteen dieseliä ja palailin veneelle valmistautumaan purjehduksen jatkamiseen. Veneen tankit tulivat näillä täyteen ja yksi kanisteri jäi vielä varalle.

Söin iltapäivän lopuksi hyvin ja otin pienet päiväunet. Lähdin liikkeelle vähän seitsemän jälkeen eli noin 1,5 tuntia ennen auringonlaskua. Matalissa vesissä Dwellhelin edustalla oli tullessa ollut melko paljon kalanpyydyksiä, niin pääsisin niitä väistelemään vielä valoisassa.

Tuuli olikin jo tyyntynyt sen verran, että pitikin moottoroida ennakoitua pidempään. Sain nostettua purjeet vasta reilu tunti auringonlaskun jälkeen. 

Auringonlaskun aikaan oli vielä turhan tyyntä purjehtimiseen myötätuulessa.

Auringonlaskun jälkeen ohittaessani jotain toista kaupunkia siellä oli rannassa ilotulitukset.
Syytä en tiedä, mutta ne näkyivät veneelle ihan hyvin. Toisin kuin tästä kuvasta voisi päätellä.

Sunnuntai 8.9. - Hyvin kulkee ja delfiinit saattavat

Yön yli ja koko tämän päivän tuulet olivat 8-12 m/s välillä, joka kuljetti Ainomariaa lähes koko ajan todella hyvin. Aallot kasvoivat taas melko isoiksi, mutta eipä ne myötäisenä mitään haitanneet. 

Tulin Walesin kohdalle paria tuntia arvioimaani aiemmin ja sain siinä kohtaa taas nettiyhteyden. Tuuliennusteet kertoivat samanlaisen tuulen jatkuvan vielä ainakin vuorokauden ajan. Siinä päätin siirtää määränpääni Isles of Scilly saarille asti. Se tietäisi sitä, että myös seuraava yö menisi purjehtien ja olisin sitten taas noin auringonnousun aikaan perillä. Eiköhän se ole sama nyt mennä, kun hyvin kulkee.

Delfiinejä näkyi usein ja paljon. Myös yöllä, vaikka tällä kertaa ei ollutkaan sitä hohtavaa levää. Veneen keulassa olevien purjehdusvalojen loisteessa näytti vedestä hyppivän ilmaan pieniä kaloja aina, kun delfiinit uivat ohitse. Pieniä kimaltavia kalan kylkiä vilahteli veden päällä. Olisiko ne delfiinit sittenkin saalistamassa, eivätkä ihailemassa sitä levän hohdetta. Ehkä tuo himmeä purjehdusvalon loiste paljasti ne kalat niille delfiineille ja siksi seurasivat venettä.

Ei ole kyllä helppoa saada näistä vikkelistä otuksista hyvää kuvaa.

Delfiinien lisäksi yöllä näkyi yksi kirkkaasti valaistu risteilyalus. Eipä juuri muuta.

Maanantai 9.9. - Isles of Scilly, Saint Agnes

Matka sujui aivan kuten olin laskenut. Saavuin pieneen saariryhmään juuri auringonnousun aikaan. Alunperin suunnittelin meneväni ankkuriin saariryhmän pääsaaren eli Saint Mary's saaren eteläpuolen poukamaan, mutta se olikin sen verran täynnä purjeveneitä, että jatkoin matkaa viereiselle, vähän pienemmälle saarelle nimeltä Saint Agnes.

Saint Agnesin poukamassa olikin paremmin tilaa ja sain sieltä hyvän paikan hienon hiekkarannan kupeesta. 

Juuri ennen auringonnousua.
Saint Mary's saaren poukamassa oli ruuhkaa. Selvästi suosittua seutua.

Saint Agnesin eteläpuolen poukamassa ankkurissa. 

Kahden yön yli purjehdus Saint Agnesille - 206 merimailia ja 35 tuntia.

Olin sen verran nyt "urakoinut", että ajattelin viettää tässä paikkaa ainakin pari päivää. Seuraavaksi olisi edessä Englannin kanaalin ylitys. Sehän on yksi maailman ruuhkaisimmista vesialueista rahtilaivaliikenteen osalta. Mielenkiintoinen pätkä varmaan sekin. Sitä ei Ainomarian nopeudella ylittä valoisaan aikaan, joten ainakin osa siitä pitää mennä pimeässä.

Otin pitkähköt päiväunet, vaikka olinkin saanut nukuttua yllättävän hiljaisella etapilla myös niitä puolen tunnin torkkuja aikalailla rauhassa. Päiväunien jälkeen laskin kumiveneen vesille ja soutelin rantaan ihmettelemään tätä pikkuruista saarta. Googlen mukaan siellä oli joku kahvilakin ja mm. postitoimisto.

Hiekkarannalle oli helppo rantautua.

Autottoman saaren pikkuruisia betonoituja "teitä".

Oli siellä taidegalleriakin.

Hieno postitoimisto, missä oli sitten myös hyvän valikoiman omaava kioski.

Ja olihan siellä tislaamokin. Tietenkin. Gin tislaamo tällä kertaa.

Tislaamo oli omakotitalon yhteydessä. Pieni tyttö ajeli potkupyörällä liiketilassa edestakaisin.
Tekevät vain 28 pullon eriä muutamaa eri tyyppistä giniä. Olihan se yksi pullo ostettava mukaan.

Vanhan rannikkovartioston tiloihin oli perustettu mukava pieni kahvila, minkä terassilta oli upeat näkymät. Myös tämän julkaisun ensimmäinen kuva on otettu sieltä. Oli vähän jo palmujen tyyppistä kasvillisuuttakin. Aivan eri maisemat, kuin vielä muutamaa päivää aiemmin. 

Panoraamakuva kahvilan terassilta.

Saarella oli melko huonot nettiyhteydet, mutta kahvilasta sain Wifin avulla googletettua saarta paremmin. Saaren pohjoisrannalla oli Turk's Head niminen pubikin. Siellähän on melkein pakko käydä seuraavaksi.

Kävelin vähän kiertotietä asutusalueiden lävitse kohti pohjoisrantaa ja olin kyllä jotenkin vaikuttunut. Todella mukavan oloinen paikka. Ainakin näin hyvällä säällä. Täällähän voisi vaikka joskus vähän aikaa asuakin.

Turk's Head eli "turkkilaisen pää"

Mahtava pieni pubi siellä olikin.

Pubin edessä ollut vanha veneluiska oli myös valjastettu kekseliäästi terassikäyttöön. 
Pikku huppelissa tosin voisi olla haasteita horistontin kanssa.

Pubin terassilla oli brittiläinen pariskunta, jonka kanssa tuli vaihdettua muutama sana. Pubin edustalla oli yhteysvenelaituri ja he olivat terassilla odottamassa kyytiä mantereelle. He olivat viettäneet saarella jo viikon jossain vierasmajoituksessa. Sanoivat, että viikko riitti kyllä paremmin kuin hyvin. Ehkä sitä asumista täällä pitää sitten kuitenkin vielä harkita tarkemmin.

Parin tuopin jälkeen lähdin takaisin veneelle. Ajattelin, että seuraavana päivänä voisi käydä kiertämässä tämän saaren rantoja myöten. Vähän niin kuin enemmän luonto mielessä, kuin tuo pieni asuinyhteisö. Jos ei tuule liikaa, niin voisihan sitä ajaa kumiveneellä sinne pääsaareenkin. Ei se kovin kaukana olisi. Kassomma sitä aamulla.

Tiistai 10.9. - Kova tuuli muuttaa suunnitelmaa

Heräsin jo aamuyöstä siihen, että nytpäs tuuleekin melko kovaa. Tuulen suunta oli sellainen, että se pääsi tulemaan lahden pohjukasta melkolailla esteettä ankkuripaikalle. Onneksi hiekkavalli kuitenkin esti aallot. 

Aamupalalla tuuliennusteita taas hämmästellessä tulin siihen tulokseen, että seuraavana päivänä jää Brittein saaret taakse ja painelemma Englannin kanaalin yli Ranskaan. Pähkäilin, että järkevintä olisi lähteä illalla juuri ennen auringonlaskua, jolloin olisin ruuhkaisimmassa kohtaa Englannin kanaalia auringonnousun jälkeen. Tällöin olisin myös perillä Ranskassa valoisaan aikaan. 

Suunnitelmaksi siis härmistyi, että käyn vasta seuraavana päivänä saaressa kävelyllä ja lähden sitten yötä myöten Englannin kanaalia ylittämään. Tämä päivä olisi aikaa touhuta pikkujuttuja veneellä.

Kuvaamistakaan ei tullut tehtyä koko päivänä, mutta sain ihan hyvin lyhennettyä "to do" -listaa.

Keskiviikko 11.9. - Kävelyretki ja sitten Englannin kanaaliin

Heräsin taas hienoon säähän ja tuulikin oli rauhoittunut. Aamupalan jälkeen lähdin soutelemaan rantaan pientä kävelyretkeä varten.

Rantautuessani nousuvesi oli korkeimmillaan. Poukamat melkein yhdistyvät.

Saaren rannoilla oli erikoisia kalliomuodostelmia.

Pohjoisrannalla oli vähän tuulta ja aaltojakin.

Ainomariakin pääsi osaksi muodostelmia.

Kävelyn jälkeen lepäilin ja söin hyvin. Mielenkiintoinen etappi on tulossa. Reitille Ranskan Brestiin tulee mittaa noin 130 merimailia eli melkein siihen vuorokausi menee. Ja siinä välillä on kaksi melko kovasti liikennöityä rahtilaivaväylää, mitkä pitää ylittää poikittain niihin nähden. Tuulten pitäisi olla onneksi suotuisat ja aallokon melko maltillinen. Toivomma, että niin on.

Olisi toisaalta ollut mukavaa viettää näillä pikkusaarilla pidempäänkin, mutta huolettaa se Biskajanlahden ylitys sen verran, että jatkan kuitenkin matkaa. En halua joutua myrskyssä keskelle Biskajaa. Se on aika huonomaineinen sen suhteen ja varsinkin vanhoja aluksia makaa haaksirikkoutuneena sen rantavesissa satoja ellei tuhansia.

Olen joskus erehtynyt kehuskelemaankin, että nykyajan tuuliennusteet on niin hyviä, että ei niiden kanssa hyvin suunnitellessa pulaan joudu. Nykyään tiedän jo paremmin.

Lähdin kuitenkin jo noin kuuden maissa illalla. Noin tuntia aiemmin, kuin alunperin suunnittelin.

Reitin alkupäässä oli toinen vilkkaista väylistä, mutta kuitenkin vähemmän ruuhkainen. Olin siellä pimeän aikaan, mutta ei tarvinnut tehdä minkäälaisia väistöliikkeitä. Satuin sopivasti rahtilaivojen väleihin.

Torstai 12.9. - Saapuminen Ranskaan

Yö Englannin kanaalissa oli jotenkin pettymys. Ei siellä nyt niin ruuhkaista ollut, kuin olin odottanut. Voihan se olla, että satuin vain hyvään saumaan, mutta ei tarvinnut oikeastaan tehdä mitään liikkuja rahtilaivoja väistääkseni. Minua oli varoiteltu, että kannattaa ottaa läheltä meneviin laivoihin yhteys ja varmistaa, että ne näkevät minut. Mutta en minä niin läheltä ketään mennyt, että se olisi huolettanut. Tuulet oli hyvät koko matkan ja aallotkaan ei olleet pahat. Helppo ylitys.

Suunnitelman mukaan noin auringonnousun aikaan olin ruuhkaisimmassa kohdassa.

Tämä rahtilaiva oli lähin, mitä ohitin. Matkaa on yli kilometri.

Delfiinejä sen sijaan näin taas paljon. Paljon enemmän kuin rahtilaivoja. Ja jälleen kerran niitä pikkukaloja vilahteli purjehdusvalojen hohteessa. Ihan varmaan tämä on enemmän saalistusta, kuin huvia. Tai no voihan se olla kumpaakin tietysti. Harmi, kun on kielimuuri heidän kanssaan, niin ei voi kysyä, että onko kivaa.

Illasta sitten oltiinkin jo Ranskassa.

Aikataulu näytti pitävän ja olin hyvissä ajoin ennen auringonlaskua Brestin edustalla. Sielläkin oli kohtuullisen kallis satamamaksu, joten olin suunnitellut meneväni ankkuriin ensin ja seuraavana päivänä vasta satamaan. Vesitankit ainakin pitää täyttää ja pestä pyykit. Olisi se varmaan sama laittaa myös polttoainetankit aivan piripintaan ennen Biskajanlahtea.

Brestin edustalla oli lahti nimeltä Auberlach, joka suojaisi varmaan riittävästi pohjoistuulilta. Siitä olisi matkaa sitten Brestin keskustan satamaan vain noin 5 merimailia. Auberlach olikin hyvä paikka ankkuroitua.

Semmoinen mielenkiintoinen yksityiskohta historiasta paljastui siellä ollessa, että lahden suulla on kaksi valtavaa betonimöhkälettä valettu merenpohjaan melko kauas rannasta. Selvisi, että ne on aikanaan tehty saksalaisten toimesta toisen maailmansodan aikaan Ranskan miehityksen jälkeen Bismarck-laivaa varten. Se ei vain koskaan sinne päätynyt, kun britit sai kyseisen valtavan sotalaivan upotettua Atlantilla.

Bismarckin kiinnityspaasit.

Laskin ankkurin reilun mailin verran Bismarckille tehtyjen betonimöhkäleiden itäpuolelle. Paikka oli yllättävänkin suojainen. Lahden perukalla oli iso alue poijuja, joissa oli paikallisten veneitä. Osa niistä näkyy ylläolevassa kuvassakin. 

Ankkuripaikka oli korkean rannan suojissa.

Ja ankkuria laskiessa löytyi myös todiste siitä delfiinien kalanpyytämisestä öisin veneen vierestä. Yksi onneton saaliskala oli nimittäin hypännyt veneen kannelle ja oli siinä vielä, kun menin ankkuria laskemaan. Olen nähnyt samoja tai hyvin samanlaisia kaloja snorklaillessani Thaimassa. Ne tykkäävät olla aivan veden pinnassa.

Atlantic Saury, joka on googlen mukaan makrillihauki suomeksi. Tämä oli noin 15 sentin mittainen.

Ilta menikin sitten lepäillessä. Aamulla oli edessä siirtyminen taas "siviilisaation" äärelle eli vierasvenesatamaan.

Perjantai 13.9. - Lyhyt siirtyminen Brestin keskustaan

Oli iloinen yllätys, kun aamulla googlailin Brestin satamaa. Heidän nettisivuillaan oli todella hyvät ohjeet satamaan saapumisesta, sen rakenteista ja siitä, että missä on vierasvenepaikat. Lähestulkoon samalla tasolla, kuin mitä Ruotsin satamissa yleensä on. 

Esimerkiksi Norjassa ja Briteissä pitää vain arvailla tai soittaa jollekin. Tai sitten pitää toimia tutulla "helpommin saa anteeksi kuin luvan" periaatteella. Peukut siis tälle satamalle ja heillä oli yllättäen myös englanninkieliset nettisivut. 

En ymmärrä miksi noin ei voi tehdä joka paikassa. Suomessakin on ihan käsittämättömän surkeita vierasvenesatamien kotisivuja. Ensimmäistä kertaa saapuva voi olla todella kujalla, että mihin saa mennä ja mihin ei. Pitäisi varmaan alkaa vierasvenesatamakonsultiksi, sillä kehitysideoita on vaikka millä mitalla.

Satamaan mennessä kävin ensitöikseni tankkaamassa veneen ja kanisterit täyteen. Sitten menin vierasvenelaituriin, missä oli hyvin tilaa. Vesipisteissä ei harmikseni ollut letkua. Ilmeisesti täällä oletetaan, että kaikilla on omansa. Minulla ei ole, mutta pitää sellainen varmaan hommata. Sain onneksi naapuriveneeltä letkun lainaan ja huuhtelin sekä täytin taas tankit tuoreella vedellä. Olikohan siitä nyt jo suunnilleen pari viikkoa, kun viimeksi tankkasin Glenarmissa Pohjois-Irlannissa.

Sitten satamatoimistoon maksamaan pysähdys ja pyykinpesut sen jälkeen. Pyykkien pyöriessä menin ihan ravintolaan syömään. Sitäkään ei ole ihan hetkeen tapahtunut, joten olihan sekin ihan mukavaa. 

Satamassa oli jokunen muukin vene. 650 paikkaa.

Ranskassa olisi ollut ihan mukava viettää muutama päivä, mutta kyllä ne vaan tuulet taas miestä ja venettä vie. On tulossa jo seuraavaksi päiväksi hyvät ja Biskajanlahdelle kait harvinaiset itätuulet lähes viikoksi. Kyllä minä ne meinaan hyväksi käyttää, että pääsen tuon Biskajan yli. Sen jälkeen on taas varaa himmailla, koska tuo ylitys ennen syysmyrskyjä on minua eniten tässä vaiheessa reissua huolettanut. Siksihän sitä tuli Skotlannin läpikin puskettua kovissa vastatuulissa. Nyt on paikka mennä siitä miellyttävästi yli, jos on tuuliennusteisiin uskominen. Ja tehän jo tiedätte mitä niistä olen mieltä, mutta ainakin mahdollisuus on. En usko, että parempaakaan tänä syksynä enää tulee.

Kävin vielä illalla rantakuppilassa parilla tuopilla ja muuten valmistauduin Biskajan ylitykseen. Maston ja köysien tarkistus, kumivene pakettiin, jne. Hyvin se menee.

Lauantai 14.9. - Biskajanlahdelle

En ollut laittanut herätystä, koska mitään sen kummempaa ajoitusta Biskajalle ei tarvinnut tehdä. Brestin edustalta lähtiessä olisi noin yhden solmun vastavirta iltapäivä yhteen saakka, mutta eipä silläkään näin pitkällä matkalla juuri merkitystä ole. 

Tarkastelin aamupäivän vielä, että minulla on kaikki tarvittava ja että vene näyttää kaikinpuolin merikelpoiselta. 

Enpä minä mitään vikaa löytänyt, joten puolen päivän aikaan irroitin köydet ja lähdin Biskajalle. Vähän jopa jännitti. Tuuliennusteet oli hyvät ainakin viiden päivän ajalle ja minulla pitäisi mennä vain noin kolme. Ei siis huolta. 

Alkumatkasta olisi todennäköisesti liian tyyntä, mutta viimeistään avomerelle päästessäni pitäisi olla riittävästi tuulta purjehtimiseen. Matkaa on noin 385 merimailia eli selkeästi pisin etappi tähän mennessä. Ajallisesti noin kolme vuorokautta. Heikoilla tuulilla voisi mennä neljäkin.

Brest jäi taakse tyynessä, mutta kauniissa säässä.

Avomerelle päästyäni täydet purjeet ylös. Itätuuli oli ennusteen kaltainen.

Kaunis sää jatkui myös yön yli. Auringonlaskun aikaan oli hyvät tunnelmat ja meri melko tasainen.

Semmoista tällä kertaa.

Jospa minä nyt pääsen taas normaaliin kirjoitusrytmiin eli ensi sunnuntaina sitten kirjoittelua Biskajasta ja Espanjan ensitunnelmista. On siis jo selvää, että Biskaja on ylitetty ja olen Espanjan luoteisosissa, mutta kirjoitan niistä kokemuksista silti vasta seuraavassa julkaisussa. 

Tuulet on seuraavan viikon vähän mitä sattuu, mutta nyt minulla kiireen tuntu on taas hälvennyt, koska se pahamainen Biskaja on takana. Nieppinä muuten, että syvin kohta, mitä matkalla kartalta havaitsin oli 4863 metriä. On se vaan aika syvästi vettä.

Kirjoittelen ensi sunnuntaina taas lisää. Tai ainakin tällä hetkellä suunnittelen kirjoittavani. 

-Jouni