18. Piipahdus Irlannissa ja lupauksia suotuisammista keleistä

Reissun 18. viikko, 25.-31.8.2024

Viime viikon lopulla oltiin Skotlannin ylämaan saaristossa ja tavoitteena oli päästä Irlannin puolelle. Kyllähän sinne päästiinkin, mutta se vierailu jäi lopulta odotettua lyhyemmäksi. Liekö tuli se kiire.

Matkaa on tullut taas taitettua, mutta ei koko aikaa kohti etelää. Tätä kirjoittaessani syyskuun ensimmäisenä päivänä olen taas Skotlannin puolella. Tuulet on olleet edelleen lähinnä kohtuullisen kovia lounaistuulia. Sateitakin on ollut ihan riittävästi, mutta pitkästä aikaa oli myös pari täysin poutaista päivääkin.

Irlantia lähestyessä aurinko tuli näyttävästi esiin.

Sunnuntai 25.8. - Suojaan kovilta tuulilta ja vuorovesivirtauksen virhearvio

Kirjoittelin blogia aamupäivän ja vähän se venähti iltapäivän puolellekin, mutta vettä satoi välillä ihan kaatamalla, niin eipä tuo kovasti haitannut. Illaksi luvattiin vähäksi aikaa länsituulia ja yön aikana tuulet voimistuisivat lähelle myrskylukemia etelän suunnasta. Myös seuraava päivä eli maanantai olisi sellaista säätä, että hyvä suoja etelän suuntaan olisi kiva olla.

Kartan perusteella noin kahden tunnin matkan päässä etelässä oli saarten välissä suojaisen näköinen sopukka Seil, Torsa ja Luing saarten välissä. Näiden saarten välistä meni noin itä-länsi suunnassa kapea salmi nimeltä Cuan Sound, jossa olisi todennäköisesti kovat vuorovesivirtaukset. Arvioin, että nousuveden loppupuolella, illalla noin kahdeksan aikaan virtaus menisi itään, jolloin se olisi minulle myötäinen. Päätin lähteä kuuden aikaan iltapäivällä liikkeelle.

Lähtiessä oli harmaata, mutta sade oli lakannut.

Loch Spelvessä olisi varmaan ollut hyvällä säällä ihan nättiä.

Aina vaan uusia sadekuuroja tulossa päälle.

Jylhiä rantoja Seil saarelta (melkein Seilin saari).

Vaikka tuuli olikin noin kaksi kertaa ennustettua kovempi, niin purjehdus sujui sivutuulessa oikein mukavasti ja suunnitellusti. Ainakin siihen saakka, kunnes tulin aiemmin mainittuun salmeen. Olin nimittäin arvioinut virtauksen aivan väärin. Olisi ehkä pitänyt googlata...

Minulla oli hyvä myötätuuli salmeen mennessä, mutta rullasin silti jo keulapurjeen eli genoan valmiiksi sisään, jos jotain odottamatonta salmessa tapahtuisi. Reivatun isopurjeen jätin ylös, koska juuri ennen salmea oli korkea ja jyrkkä aallokko, enkä halunnut mennä siinä kannelle keikkumaan isopurjetta laskiessa.

Korkeiden aaltojen syy selvisi sitten aika pian, sillä se johtui vastaisesta virtauksesta. Tuulten tekemät aallot tulivat takaani ja niiden törmätessä pahimmillaan reilun viiden solmun vastavirtaan oli meno aika mielenkiintoista. 

Vähän ennen Cuan Soundia vesi alkoi muuttua levottomaksi.

En saanut enää kuvattua varsinaisessa salmessa, missä meno oli hidasta, mutta työlästä. Aaltoja meni ristiin rastiin ja vesi pyörteili niin, että piti olla jatkuvasti ruoria kääntämässä. Pahimmillaan etenin noin yhden solmun nopeudella kovasta vastavirrasta johtuen, vaikka noin 8 m/s myötätuulessa isopurje oli ylhäällä ja moottorista otettu lähes kaikki irti.

Siinä vaiheessa, kun nopeuteni maan suhteen oli pienimmillään, niin olisin käänynyt takaisin odottamaan virtauksen kääntymistä, jos isopurje ei olisi ollut ylhäällä. Kapeassa salmessa sen kanssa kääntyminen vastatuuleen ei kuitenkaan tuntunut hyvältä idealta. Toisaalta se kyllä myötätuulessa auttoi hieman etenemistä ja en ihan täysin pysähtynyt.

Jatkuvaa ohjaamista pyörteisessä virtauksessa eteneminen kuitenkin vaati. Onneksi pahin pätkä ei ollut kuin muutaman sata metriä, mutta yllättävän kauan sen läpi puskeminen kuitenkin otti. Opiksi ottettavaa tuli taas.

Salmen jälkeisessä poukamassa oli tasaista ja melko tyyntä.

Ankkurin laskettua laski myös aurinko ja syke. Oli jännä kokemus.

Poukamassa oli paljon paikallisten poijuja, mikä on yleensä merkki suojaisasta paikasta. Siellä oli myös kaksi muuta purjevenettä ankkurissa. 

Etappi oli mitaltaan vain 11,5 merimailia, mutta loppumatkan vastavirtaan taistelun kanssa siihen meni noin kaksi ja puoli tuntia.

25.8. lyhyt, mutta jännittävä siirtymä Cuan Soundin läpi.

Tarkempi kuva Cuan Soundista. Olin ankkurissa merkityssä kohdassa, missä ei virtauksia ollut havaittavissa. Pohjoisosan salmissa sen sijaan oli yli kuuden solmun virtaukset.

Illasta googlailin vielä, että missä kohtaa minun päättelyni virtauksesta oli oikein mennyt pieleen. Selvisi, että en kovin isoa virhettä ollut tehnyt, sillä löytämieni tietojen mukaan virtaus kääntyy tuossa paikassa todella nopeasti ja vakaata hetkeä ei oikeastaan ole. Olin ollut paikalla noin puoli tuntia liian aikaisin. Jos olisin hakenut tietoa valmiiksi arvailujen sijaan, niin olisipa tuoltakin vältytty. 

Noh, joka tapauksessa nyt oltiin suojaisassa paikassa ja ajatus oli viettää siinä ankkurissa myös seuraava päivä, jolloin olisi lähes myrskytuulet koko päivän. Pitäisi kuitenkin olla melkolailla sateetonta.

Maanantai 26.8. - Puhdetöitä

Oli siis tiedossa kiireetön päivä, joten nukuin niin pitkään kuin nukutti. Yö kului vähän pätkittäin, sillä yön aikana yltynyt kova ja puuskittainen tuuli piti meteliä veneessä. Tuli tosiaan sitten loikoiltua sängyssä pitkään. Ankkuripaikka oli kuitenkin siinä mielessä hyvä, että aaltoja eli keinuttelua ei juurikaan ollut.

Jo pari viikkoa kestäneet sateiset päivät olivat paljastaneet pari vuotokohtaa veneestä. Onneksi kuitenkin vesirajan yläpuolelta. 

Karttapöydän päällä oleva ikkuna vähän tippaisee kovassa sateessa sekä WC:n katossa oleva aurinkopaneelilla ja tuulettimella varustettu tuuletusventtiili vuotaa myös. Päätin alkaa ottamaan irti tuota vuotavaa vessan venttiiliä. Ajattelin peittää aukon muovilla ja teipillä ja sitten sopivassa paikassa hankkia siihen uuden venttiilin.

Ainomaria on alkanut myös natisemaan keinuessaan. Muuten näinkin vanhaksi veneeksi tämä on yllättävän hiljainen natinoiden suhteen. Jotkin lattialevyt natisee kävellessä, mutta muuten ei oikeastaan mitään. Paikansin natinan portaiden takana olevaan moottoritilan seinään. Seinät on tehty viilutetusta vanerilevystä ja Skotlannin kosteus on varmaan saaneet levyt "elämään" eli turpoamaan. Ruuvien päälle liimatut puutapitkin olivat tulleet vähän ulos koloistaan.

Sää oli ihan nätti ja poukaman ulkopuolella puhaltavista tuulistakaan ei ollut merkittävästi haittaa.

Tuuletin on irti ja nyt oli reikä kannessa.

Taisin kertoa vene-esittely kirjoituksessa, että isot vinssit on olleet alunperin näiden tuuletusventtiilien kohdalla, mutta edellisen omistajan toimesta siirretty taaemmas, jotta yksinpurjehdus olisi helpompaa. Sillon vinsseihin yltää ruorin takaa. Nuo isommat pulttien reiät on siis sen vinssin jäljiltä. Pienemmät sen vuotavan tuuletusvennttiilin asennuksesta. 

Minulla oli jemmassa epoksi-kittiä, joten päätin valmiiksi kitata kaikki nuo vanhat pulttien ja ruuvien reiät. Samanlaista halpaa kiinalaista tuuletusventtiiliä en tule asentamaan, joten ruuvinreijät on turhia. Olen nuo tuuletusventtiilit Ainomariaan kerran jo uusinut ja ne näyttävät kestävän maksimissaan 4 Suomen veneilykautta. Ympärivuoden purjehduksessa siis tuskin vuottakaan. En suosittele.

Juuri kun olin saanut kitit tasoitettua, niin alkoi ripotella vettä. Kuinkas muutenkaan. Laitoin nopeasti muovipussista leikkaamani muovinpalan päälle ja teippasin sen umpeen vahvalla teipillä. Homma jatkuu sitten joskus kuivemmassa ympäristössä. Jospa tämä kohta ei nyt enää vuoda.

Tämän jälkeen irroittelin aiemmin mainitsemani moottoritilan seinän ruuvien päällä olevia jo löysällä olleita puutappeja sekä kiristelin ruuvit. Ruuvien kiristäminen sai aikaan kovaa natinaa, mutta sen jälkeen se loppui. Pikkuvikoja - helppo korjata. Rakenteiden kuivuessa luulisin tilanteen vain paranevan.

Loppupäivänä menikin sadekuuroja melko usein ylitse siitä huolimatta, että poutapäivää oli povattu. Ehkä näitä pieniä kuuroja ei täällä sateeksi vielä lasketa. Juuri muuta kertomisen arvoista en tainnut päivän aikana aikaiseksi saadakaan.

Tiistai 27.8. - Luovimaan kohti etelää

Päiväksi oli luvattu taas - mitäpä muuta kuin - lounaistuulta ja voimakkuudeltaan 8-12 m/s. Mutta sateita ei pitäisi juurikaan olla. Paino sanalla "pitäisi"...

Seuraavaksi määränpääkseni olin valinnut savuisista viskeistään tunnetun Isley saaren. Sinne olisi linnuntietä matkaa noin 35 merimailia, joten melko kova homma sinne yhden päivän aikana olisi luovia. Reitti kulkisi saarten välistä vuonoa myöten juurikin vastatuuleen, joten katselin matkalta muutaman mahdollisen ankkuripaikan siltä varalta, että matka ei edisty toivotulla tavalla. Aallot voisivat olla yllättävänkin isot ja siten hidastaa matkantekoa.

Lähtiessä minulla oli nyt tarkempaa tietoa Cuan Soundin virtauksista joten tällä kertaa virtausten kanssa ajoitus onnistui paremmin. Lähdin liikkeelle noin kello 11 ja toisen pätkän salmesta eli edelleen itäänpäin pääsin noin neljän solmun myötävirrassa. Pyörteilyä salmessa oli silti paljon ja ruoria sai pyöritellä ihan urakalla. Erikoinen paikka kyllä oli Cuan Sound.

Cuan Soundin itäisen osuuden alkupää.

Ja loppupää. Näiden välillä ei kädet riittäneet kuvaamaan.

Siinä nättiä väylää lähteä luovimaan. Allot oli onneksi pieniä.

Luoviminen saarten lomitse sujui pääosin ihan hienosti, kun saaret suojasivat pahimmilta aalloilta. Mutta vain pääosin.

Vuorovesivirtausten suunnan muuttuminen teki noin puolivälissä erikoisen tempun ja "imaisi" odottamatta veneen yhden pienen saaren jälkeen melko kovaa itää kohti. Sortoa oli yhtäkkiä melkin 50 astetta. Oikeastaan oli sitten pakko mennä virran suuntaan pienten saarten välistä, missä oli virtausten tekemää terävää aallokkoa.

Virtaus kiskoi itäänpäin pienten saarten väliin kohti vaahtopäitä.
Kovimmillaan virtaus oli lähes 8 solmua. Ei auttanut kuin mennä mukana. Paikan nimi Dorus Mor.

Kuvakaappaus navigointi-sovelluksesta, kun Dorus Mor vei itään.
Lopulta piti tietysti muuttaa kurssia, että päädyin menemään saarten välistä.

Virtaus saarten välistä ei sinällään kovin paljoa haitannut, mutta oli se melko yllättävä. Jouduin noin 1,5 merimailia idemmäs, kuin mistä olin suunnitellut meneväni. Sen jälkeen luoviminen jatkui taas normaalimmin. 

Iltaa kohti tuuli alkoi tyyntyä ja pilvipeite rakoilla. Lopulta tuuli tyyntyi niin, että vastatuuleen luoviminen ei enää onnistunut. Yksi katsomistani ankkuripaikoista oli tuolloin noin kolmen merimailin päässä, joten laskin purjeet ja moottoroin tuon puolen tunnin matkan sinne yöksi.

Noin neljän tunnin aikana taitoin matkaa 20 merimailia, joten kyllä Isleyhyn vielä matkaa jäi taitettavaksikin.

27.8. Vastatuulta ja yllättäviä virtauksia

Ankkurissa lahdessa nimeltä Carsaig Bay.

Illasta tuli nätti ja tyyni. Carsaig Bayn rannassa oli pieni kylä josta lähti pieni vanha ja puinen pursi liikkeelle illalla. Se oli suunnilleen normaalin soutuveneen kokoluokkaa. Katsoin ensin, että lapset siellä harjoittelevat purjehdusta, mutta kun vene meni Ainomarian ohi, niin siellä olikin kolme harmaahiuksista henkilöä nauttimassa nätistä illasta. Hyvä meininki.

Seuraavaksi päiväksi luvattiin etelätuulta. Edelleen vähän turhan kovaa, mutta päätin silti lähteä luovimaan Isleytä kohden. Matkaa olisi sinne vielä noin 20 merimailia. Luovien siis vähän enemmän.

Tuuli vähän yltyi jo illasta ja teki ikävää maininkia ankkuripaikalle, joten yö oli melko keikkuva. Mutta semmosta tämä vene-elämä välillä on. Tai näköjään aika useinkin. Kyllä siihen tottuu.

Keskiviikko 28.8. - Isley

Lähdin liikkeelle noin kahdeksan aikaan aamusta, sillä tuulen ennustettiin tyyntyvän melko aikaisin iltapäivästä. Tosin ei ollut tuuli kyllä kummoinen lähtiessäkään ja virtauskin vastaan, vaikkakin melko heikko. Luoviessa tosin sekin hidastaa kummasti.

Alkumatka oli siis todella hidasta ja välillä lähes paikallaan pysyvää. Tuuli tyyntyi ajoittain niin, että eteenpäin menevä nopeus oli sama vastavirran kanssa. Liikuin siis vain kulkusuuntaan nähden poikittain. Mutta en luovuttanut. Hieno sääkin oli olla merellä, niin mikäs siellä oli keikkuessa.

Ensimmäisten kolmen tunnin aikana etenin vain noin viisi merimailia. Se on kävelynopeutenakin jo todella hidas. Etenin minä silti. 

Noin kello 11 tuuli voimistui yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta ja vielä aivan hyvältä suunnalta - lähes kaakosta. Tuolla suunnalla ei tarvinnut edes luovia, vaan pystyin ottamaan suoran kurssin kohti Isleytä. Samoihin aikoihin myös virtaus kääntyi myötäiseksi, joten loppu 18 merimailia otti käytännössä saman ajan, kuin ensimmäiset 5 merimailia.

Lähtiessä oli hieno ja aurinkoinen sää.

Ja mukavat Skotlannin Ylämaan maisemat.

Saarten välissä olleelle karikolle oli tehty majakka. Eipä jää karikko huomaamatta.

Isleytä lähestyessä sitten alkoi taas pilvet kerääntyä ja painua alemmas.

Vähän ennen ankkuripaikkaa saari hädin tuskin enää näkyi.

Ankkuroiduin noin puoli kolmen aikaan iltapäivästä Isleyn kaakkoisnurkalle pieneen Aros Bay nimiseen lahteen, missä oli jo yksi purjevene ankkurissa. Siellä oli silti ihan hyvin tilaa useammallekin veneelle. Ankkuria laskiessa olikin sitten jo taas kaatosade, niin kuin yllä olevasta kuvasta ehkä voi päätellä.

Matkaa tuli noin 26 merimailia ja aikaa meni kuutisen tuntia.

28.8. pääsin alun haasteiden jälkeen Isley saarelle.

Ankkurin laskettuani ajattelin siinä ensin alkaa jossitella ja laskea, että jos olisinkin lähtenyt kolme tuntia myöhemmin, niin olisiko matka ottanut vain nelisen tuntia kuuden sijaan. Mutta enpä sitten kuitenkaan. Kivaa siellä oli taistella olosuhteiden kanssa heikossakin tuulessa.

Kovia sadekuuroja meni ohi vielä illan mittaan useita eikä seuraavan päivän sää näyttänyt lainkaan paremmalta. Mielenkiintoisimmat Isleyn tislaamot (minun mielestäni) sijaitsevat saaren etelärannalla. Mm. Laproaig, Lagavulin ja Ardbeg. Edelleen jatkuvilla lounaan-/etelänpuoleisilla tuulilla sinne ei kyllä oikein voi pysähtyä. Tuulet määrää eli näyttää kyllä jäävän tislaamot käymättä. Etelään tässä ollaan menossa, kun vain tuulet suovat.

Sadekuurojen väleissä näkyi hienoja sateenkaaria. Ehkä Irlantia ennakoimassa.

Torstai 29.8. - Panimoista viis - Irlantiin siis

Aamupalalla tuuliennusteita hämmästellessä näytti siltä, että Belfastin suuntaan olisi aika otollista lähteä purjehtimista kokeilemaan. Tuuli oli nimittäin lännen ja lounaan välillä ja Belfast käytännössä suoraan etelässä. Ja tuuli tietysti melko kovaa eli 10-12 m/s, mutta onhan tässä kovien tuulien kanssa purjehtimista jo harjoiteltu. Matkalla on myös pari pienempää paikkaa mihin voi mennä, jos tuulet ei kelpaakaan. 

Aamupalan jälkeen siis ankkuri ylös ja matkaan. Isleyllä maissa käymättömyys vähän ehkä jäi kaivelemaan, mutta toisaalta eihän ne sieltä varmaan mihinkään katoa, kun kerran jo satoja vuosia ovat siellä toimineet. Toiste sitten. Tai "enstaina", niin kuin eräs työkaveri tapasi sanoa - Terveisiä Eskolle!

Virtausten suhteen paras hetki lähteä olisi ollut noin seitsemältä, mutta matka oli pitkä eli ne ehtivät kääntyillä ja käytännössä nollata tilanteen. Sen lisäksi seitsemältä oli päällä rankka sadekuuro. Säätutkan kuvien mukaan se olisi kahdeksaan mennessä ohi, joten päätin odotella sen verran ja juoda siinä samalla vielä kolmannen kupin aamukahvia.

Sadekuuron jälkeen tulikin sininen taivas näkyviin, joten nostin ankkurin ja lähdin matkaan.

Ja yhdeksän jälkeen paistoikin jo aurinko.

Lähes koko päivän oli komea keli purjehtia. Heti kun Skotlannin jätti taakseen...

Tuulen suunta säilyikin pitkään oikein mukavana sivutuulena etelään mennessä. Virtauskin kääntyi juuri oikeaan ja siis suunnitelman mukaiseen aikaan kapeimmassa kohdassa myötäiseksi, joten matka joutui mukavasti. Alkumatkasta oli ollut noin puolen solmun vastavirta, mutta kapeimmassa kohdassa Irlannin ja Skotlannin välillä paikassa nimeltä North Channel yli kahden solmun myötäinen.

Irlanti näyttäytyi aurinkoisena North Channelissa purjehtiessa.

North Channelin ohitettuani tuuli alkoi laantua vähän ennusteita aiemmin ja enemmän. Olin tuolloin purjehtinut jo noin 8 tuntia ja reilut 40 merimailia. Vaikutti siltä, että en tule ehtimään Belfastin seudulle ennen pimeän tuloa.

Lopulta tuuli oli niin heikko, että purjeiden läpsyntää aallokossa kävi sääliksi. Lähin satama oli Glenarm nimisessä pienessä kylässä, johon olisi noin 1,5 tunnin moottoroinnin matka eli vähän yli 8 merimailia. Laskin siis purjeet ja ajelin sinne.

Glenarmia lähestyessä näytti, että sää ei oikein tiennyt sataakko vai paistaakko.

Mutta kyllä siellä paistoi. Hyvät uudet laiturit oli tehty. Ainomaria kuvan oikeassa laidassa.

Glenarm osoittautui oikein hienoksi ja melko uudeksi satamaksi. Tai siis vanha kalkkikivilohkareista tehty satama johon oli tehty uudet laiturit. Myös itse kylä vaikutti oikein mukavalta. 

Seuraavaksi päiväksi oli luvattu hyvin tyyntä - mikä oli melko harvinaista viime viikkojen säihin verrattuna - joten päätin jäädä satamaan kahdeksi yöksi. Siellä satamamaksuun kuului vessat, suihkut ja myös pyykkikoneet. Niin ja myös jäteöljyjä ottivat vastaan ilmaiseksi. Nyt olisi hyvä hetki huoltaa Lomppa (eli Ainomarian Lombardini merkkinen meridiesel-moottori) ja ottaa myös tarkasteluun se tuuligeneraattorin todennäköinen laakerivika.

Takana oli kuitenkin noin kymmenen tunnin purjehdus ja melko pitkä viikko pelkästään veneessä oleilua ja luonnonsatamia, joten päätin jättää nuo askareet seuraavaksi päiväksi ja käydä vähän jaloittelemassa. Ehkä pubissakin. Islaylta tuli taitettua matkaa noin 50 merimailia.

29.8. - Isleyltä Pohjois-Irlantiin.

Jaa mutta ennen huveja kuitenkin yksi tärkeä homma. Veneen vesitankeissa on varmaan alkanut elää joku levä tai vastaava. Ennen nimittäin vesi on säilynyt hyvän makuisena ainakin kolme viikkoa. mutta nyt alkaa tulla sivumakua jo reilun viikon jälkeen siitä uudesta hanasta ja suodattimista huolimatta (mikä sai myös epäilemään, että onko niiden suodattimien kanssa minua vähän huijattu). Tosin ei voi täysin poissulkea sitä, että Brittien vesi on vaan huonompi laatuista kuin Suomen hanavesi. Vaikkakin sitä se kyllä ihan varmasti on, mutta että kuinka paljon...

Ostin jo Tobermorysta vesitankkeja varten tehtyä desinfiointiainetta, jonka pitäisi olla bioystävällistä, kun tankkeja lopulta huuhtelee. En tiedä siitä, mutta kloori siinä tuoksui aika kovasti. Jauhetta se oli, joka ohjeen mukaan liuotettiin lämpimään veteen ja kaadetaan tyhjään tankkiin. Sitten tankki täyteen puhdasta vettä ja annetaan liota 12 tuntia. Sitten tyhjäksi ja huuhtelu, jonka jälkeen valmis taas puhtaalle vedelle. Yöksi siis myrkyt vesitankkia putsaamaan.

Kylä satamalta kuvattuna.

Sataman länsipuolella oli kylän hiekkaranta.

Kylän keskuskatuja ja sillan kupeessa sen kaksi pubia vierekkäin,
Coast Road Inn ja Bridge End Tavern.

Bridge End Tavern oli kyllä perinteisimmän oloinen "Irkkubaari" missä olen käynyt. 
No ihmekös tuo sijainti huomioiden, mutta siis ei oltu turistihömpällä pilattu. Avotakassa tulet ja tietenkin jalkapalloa katsottiin. Ja minä olin paikan ainoa turisti.

Pubissa oli hyvä tunnelma, mutta olin päivän purjehduksesta sen verran väsy, että menin aikaisin veneelle ja nukkumaan. Seuraavaksi päiväksi oli kuitenkin jotain tärkeääkin tekemistä.

Perjantai 30.8. - Huoltoa ja huvia

Heräsin suhteellisen aikaisin ja aloin miettimään päivän hommia. Sää oli nätti ja lämmin. Jopa niin lämmin, että puin päälleni shortsit ja t-paidan ensimmäistä kertaa noin kuukauteen. Viimeksi on ollut näin lämmintä Norjan puolella heinäkuun lopulla.

Aamupalaa tehdessä laitoin jo vesitankkeja tyhjenemään ja toivoin, että aine tosiaan on vaaratonta mereen mennessän, kuten aineen purkissa luki. Olisi aika noloa (ja ehkä kallistakin), jos pian alkaisi satama-allas olemaan täynnä kuolleita kaloja, simpukoita tai muuta meren ölliäistä. Näistä ajatuksista selviää, että vaikka tavallaan tiesikin tuon aineen olevan ihan ok, niin hiukan siitä huono omatunto tuli.

Sain tankin huuhdeltua ja täytettyä aamupalan yhteydessä ja kävin sitten vielä laittamaan pyykkejä pyörimään sataman koneeseen. Vieraita näissä satamissa on tähän aikaan vuodessa jo niin vähän, että huono tuuri pitää olla, jos pesukoneet on varattuna. Jätin pyykit pyörimään ja lähdin kävelylle läheiseen metsään (Metsä on näillä seutua harvinainen maasto ja tuonne metsään oli ihan omat tienvarsi opasteetkin).

Forest eli metsä - suoraan eteenpäin.

Vielä hienosta ja vanhasta portista läpi.

Olihan se kait metsä. Mutta jotenkin suomalaisena tuntuu todella oudolta, että sinne pitää ihan opastaa. Suomessahan pitää olla opasteita, että onnistuu pysymään poissa metsistä. Tosin oli se sen verran pieni metsä, että olisi voinut opastamatta olla löytymättä.

Sitten vielä varoituksia, että kohta olet metsässä.

Tällaisia polkuja oli metsässä.
Vähän kyllä taru sormusten herrasta elokuvan erään kohtauksen tunnelmaa.

Pieni joki siitä virtasi läpi, jossa on kuulemma ollut joskus lohtakin, mutta ei kuulemma enää.
Paikalliset syytti kalaviljelmiä eli ns. kassilohi kasvattamoita.

Siinä oli kartta metsästä. 3,5 kilometrin lenkki mahtui sinne juuri ja juuri.

Tästä metsästä tuli mieleen se EU:n ajama juttu metsien lisäämisen pakottamisesta kaikissa EU maissa. Se on jotenkin todella outo suomalaisen tai ainakin tällaisen suomalaisen "maalaisen" näkökulmasta. Siinä vain ei ole Suomen kannalta mitään järkeä. Mutta näitä seutuja katsellessa sen tavallaan ymmärtää, kun tällaisia vähän postimerkkiä isompia puulänttejä pidetään metsinä. Keski-Euroopan tai varsinkaan Irlannin tai Skotlannin poliitikko ei voi ymmärää millainen maa Suomi metsineen on. Eihän siellä asutusten väleissä ole muuta kuin metsää. Tai no välillä joku järvi ja pohjanmaalla peltoa, mutta muuten. Kaikki EU-poliitikot pitäisi saada käymään Suomessa edes vähän kehä ykkösen ulkopuolella, niin silmät avautuisi. Noh, ei enempää politiikkaa tähän. Suomi on metsineen upea maa.

Metsälenkillä muistin, että minullahan on pyykit koneessa. Kiirehdin siis takaisin satamaan ja onneksi siellä ei näyttänyt pyykkäreille jonoa olevan. Laitoin pyykit kuivuriin ja lähdin veneelle moottoria huoltamaan.

Lompan öljynvaihto on onneksi helppo operaatio. Ainomarian moottoritila on koneen kokoon nähden iso ja moottoriin pääsee käsiksi käytännössä joka suunnalta. Moottorin kyljessä on kiinteästi asennettu manuaalien pumppu, jolla öljyt saa pumpattua johonkin kanisteriin hyvin helposti. Myös öljysuodatin on ihan käden ulottuvilla. Mitään ei siis tarvitse näitä tehdessä purkaa edestä pois.

Ainomarian "konehuone" kaikki luukut avoinna.

Seuraavaksi oli vuorossa viimein avata se koliseva tuuligeneraattori. Nyt oli tyyni keli ottaa se tolppa alas.

Ainomaria näytti oudolta, kun ei ole tuuligeneraattoria ja tutkaa kannatteleva tolppa paikallaan.

Hyvä uutinen: Vika löytyi. Takimmainen laakeri on väljä. 
Huono uutinen: Nyt pitää löytää liike, mistä vastaavia laakereita saa.

Tuuligeneraattorille en oikein mitään voi tehdä ennen uusien laakereiden löytymistä, mutta hyvä, että laakerivika kuitenkin varmistui. "Varastoin" sen osina keulahyttiin ja nostin tolpan pystyyn ilman tuuligeneraattoria. Siihen jäi sitten päivän huoltotyöt. 

Koko remontin ajan oli rannasta kuulunut musiikin jytkettä ja ajattelin lähteä katsomaan, että mistä se kuuluu. Rannassa olevalle parkkipaikalle oli pystytetty muutama teltta ja pari ruokakojua. Siellä oli käynnissä joku paikallinen viiden kilometrin juoksukilpailu. Musiikki oli isolla, mutta eipä siellä juurikaan väkeä tai muuta tapahtumaa ollut. Ilmeisesti kilpailijat olivat jossain matkalla.

Rannan lähellä oli myös Glenarmin linna ja päätin käydä katsomassa myös sen. Sinne oli matkaa vain muutama sata metriä. Linna oli mereen laskevan pienen joen varrella.

Glenarmin läpi virtaava pieni joki kuvattuna merenrannasta sisämaahan päin (noin etelään).

Ja kuva seuraavalta sillalta äskeisen kuvan ottamisen paikkaan.

Toisen sillan päässä ollut linnake. Ei tämä ollutkaan oikea reitti linnalle.

Yllä olevalle - mielestäni aika hienolle - linnakkeelle johtavan sillan alkupäässä oli pieni opastekyltti. Kyltin mukaan linna ja sen ympäröivät maat ovat olleet linnan valmistumisesta eli vuodesta 1636 saakka McDonnell suvun omistuksessa. Yllä olevassa kuvassa näkyvää siltaa vartioiva linnake on viime aikoina muutettu nykyaikaiseksi "kesäasunnoksi".

Tämä siis ei ollut oikea reitti linnalle, vaan minun piti kiertää takaisin hiekkarannan kautta toiselle portille. 

Kiertämisen jälkeen kävi ilmi, että linnan lähellä ollut rakennuskompleksi, joka on aiemmin palvellut linnan tarpeita erilaisten verstaiden ja tallien muodossa oli nykyään täynnä tursiteille myytävää krääsää. Tietenkin. Siellä oli kaikkea turistin tarvitsemaa tavaraa vaatteista ja kipposista aina jäätelökioskiin ja pizzeriaan asti. En arvostanut.

Itse linnan lähelle ei päässyt edes valokuvaamis etäisyydelle. Yksityisalue! Sinne olisi voinut etukäteen sopien (ja maksaen) päästä katsomaan jotain osia linnasta. Tavallaan ymmärrän ja tavallaan en. Mutta se on kait varmaa, että ei taida McDonnell suvulla olla rahasta pulaa edelleenkään.

Kävelyreissun jälkeen kävin sataman suihkussa ja hain pyykit pois kuivurista. Sitten päätin käydä paikallisessa pubissa taas tuopilla tai parilla. Siellä oli ollut kovin mukava tunnelma jo torstai-iltanakin, niin kiva nähdä perjantai-illan tunnelma myös. 

Tosin seuraavana aamuna oli ajatus irroittaa köydet noin yhdeksän aikaan, joten kovin myöhään ei viitsi siellä olla. Liikkeelle tosiaan ajattelin kalliista satamamaksuista johtuen lähteä ja luvatutu etelätuulet veisivät takaisin Skotlantiin. Lähistöllä ei ollut soveltuvaa ankkuripaikkaa enkä raaski pidempään satamassakaan olla (noin 40€/yö), joten Belfast jäänee käymättä tällä reissulla.

Pubin omistaja Stevie (nimi muutettu - tai sitten ei ole).

Pubissa oli paljon väkeä, sillä juoksukilpailuun osallistunutta porukkaa alkoi tulla sisään melko pian minun saapumisen jälkeen. Kuvassa näkyvä pubin omistaja Stevie on ollut itse myyjänä paikassa jo 42 vuotta. Puhelias ja kovaääninen heppu.

Juttelin tiskillä myös joidenkin paikallisten kanssa. Illan pidetessä myös melutaso nousi ja kovassa metelissä paikallisen murteen vääntämästä englannista ei saanut oikein mitään selvää, joten poistuin jo kymmenen aikaan veneeseen nukkumaan. 

Lauantai 31.8. - Takaisin Skotlantiin

Päätös paluusta Skotlantiin syntyi pääosin tuuliennusteiden ja kalliiden satamamaksujen takia. Tälle päivää oli luvattu kovia etelätuulia ja luoviminen Belfastiin avomerellä ei oikein houkuttanut. Sen sijaan suoraan itään Skotlannin puolelle pitäisi päästä vähän helpommalla ja siellä oli etelätuulilta suojaava ja ankkuroitumiseen soveltuva lahti, jonka perukalla Stranraer niminen pikkukaupunki. Seuraavien päivien tuulien kanssa olisi siltä puolelta helpompi päästä taas jatkamaan matkaa etelään. Matkaa tulisi noin 35 merimailia.

Toinen vaikuttava asia oli, että edellisenä aamuna vesitankkeja huuhtoessani laiturille tuli rinkan kanssa reppureissaajan näköinen ranskalainen nuori heppu "liftaamaan" kyytiä Skotlantiin tai Englantiin. Tuolloin olin vielä aikeissa mennä Dublinin suuntaan, kun en ollut päivitettyjä tuuliennusteita katsonut, joten tarjosin "ei oota".  Tämä kaveri oli laiturilla ilmeisesti satamamestarin päästämänä ja kävi kysymässä kaikilta vierailevilta veneiltä kyytiä.

Tuuliennusteiden tarkastamisen jälkeen totesin, että itseasiassa Englannin tai Skotlannin puolelle kannattaisi mennä ennemmin kuin Dubliniin, joten kävin liftarille kertomassa, että Stanraeriin pääset kyydissä. Kaveri meni jotenkin ihan onnesta solmuun tämän kuullessaan ja ennestäänkin huono englanninkielen taito mureni ihan täysin. Saatiin kuitenkin sovittua lähtöaika.

Lähtöaikana kyytiläinen paikalle ilmeistyikin ja oli kuulemma purjehdustaustaa ennestään. Oli liftannut purjeveneen kyydin myös Ranskasta Irlantiin. Purjeveneliftari - en ole sellaisesta aiemmin kuullut. Maita pitkin hän kulki kuulemma kävellen. Opastin hänelle Ainomariasta turvallisuus- ja muut perusasiat ennen kuin irroitettiin köydet.

Satamasta lähdön ajoitin kaikkia sääntöjä rikkoen tuuliennusteisiin luottaen niin, että noin puoli tuntia satamasta lähdön jälkeen alkaisi tuuli. Lähdön aikaan oli todella tyyntä, mutta nättiä.

Glenarm jäi taakse nätissä säässä noin 09:30.

Maisemat oli auringonpaisteessa hienot.

Ja meri vielä tyyni.

Mutta niin vain ennusteiden mukaisena aikana alkoi merenpinta väreillä tuulten alkaessa.

Alkumatka oli nättiä ja tasaista. Kyytiläinen sometti jonkun ylistävän pätkän ranskaksi - mistä en tietenkään mitään ymmärtänyt - ja tuntui hehkuttavan reissua paljon. 

Noin puolta tuntia myöhemmin, kun tuulen tuomat allot tulivat seuraksi, niin hän oli sitten olkapäitä myöten ämpärissä... Välitön merisairaus, kun vähänkin alkoi keinuttaa.

No eihän siinä. Onneksi ehdin tuoda hänelle ämpärin, kun hän uskalsi kertoa vähän huonosta olosta. Matkaa olisi vielä noin seitsemän tuntia jäljellä, joten mukava liftausreissu. Vähän ajan päästä hän vain tokaisi ämpärin reunalta, että: "I like adventures" eli minä pidän seikkailuista. Just just.

Minä kuitenkin nautin sivuvastaiseen purjehtimisesta, kun oli pitkästä aikaa pilvetön ja aurinkoinen sää. Oli jopa melko lämmintä ulapallakin ja pärjäsi hyvin ilman pipoa.

Kun liftari sai vatsalaukun tyhjäksi, niin neuvoin häntä menemään salonkiin selälleen makaamaan silmät kiinni. Salongin sohvat on aivan veneen painopisteen vieressä, joten se paikka periaatteessa liikkuu vähiten. Pienen vastustelun jälkeen hän totteli ja nähtävästi nukahti siihen aika pian. Ainakin liike ja valitus lakkasi. Meni useita tunteja ennen kuin sieltä alkoi kuulua jotain ääntä ja hän selitteli, että tässä on hyvä olla. Rohkaisin häntä vaan jatkamaan siinä loikoilua.

Tuuli kääntyi matkan aikana hiukan enemmän vastaan ja en lopulta päässyt lahden suulle ihan suoraan. Lisäksi Loch Ryan nimisen lahden suulla ei suositella purjehdittavan kovasta lauttaliikenteestä johtuen, joten joka tapauksessa loppumatka piti moottoroida.

Kun käynnistin moottorin lahden suulla, niin oli jo melko tasaista ja kyytiläinenkin uskalsi nousta sohvalta ohjaamoon Skotlantia ihmettelemään.

Sen verran etelänpänä jo ollaan, että ei ihan niin jyrkkää ole Skotlannin rannikko.

Laaja ja matala Loch Ryan ja edessä Stranraer.

Ainomaria ankkurissa ja erittäin iloinen kyytiläinen toimitettu Skotlantiin.

Illalla oli edelleen komea keli ja hieno auringonlasku (jota ei tullut kuvattua).

Kaikenlaista tähänkin viikkoon taas mahtui. En tiedä oliko se kyytiläisen mukaan ottaminen nyt järkevää, mutta ehkä se oli jonkinsortin hyvä teko sitten, joka joskus kiertää takaisin. Kauheasti hänestä ei ainakaan matkaseuraa ollut. 

Toivottavasti hänellä kuitenkin reissu etenee niin kuin on haaveillut. On kuulemma aikomus olla suomessa joulu- ja tammikuu, koska kuulemma tykkää haasteista. No silloin niitä kävellen kulkevalla reppureissaajalla ihan varmasti Suomessa on. Kunhan ei tarvitse talvella lukea uutisia Lapissa jäätyneestä ranskalaisesta. Eikä nyt puhuta perunoista.

Tähän mauttomaan kommenttiin päättyy tämän viikon tarinat. Ensi viikolla saatetaan olla taas EU:n alueella. 

Syyskuun alkuun povataan jopa ihan pohjois- eli myötätuuliakin. Voi olla, että sitä pääsee matkustamaan pian eteläänpäin lukijoidenkin paljon toivomissa suotuisissa tuulissa. Jos ennusteet näyttää samaa vielä loppuviikostakin, niin ei tiedä vaikka olisin viikon päästä Ranskassa.