16. Orkneysaaret

Reissun 16. viikko, 11.-17.8.2024

Viime viikon blogipäivityksessä jäätiin harkitsemaan Orkenysaarille siirtymistä hieman hankalien olosuhteiden kanssa. Haasteena oli lyhyehkö, edes jollain lailla soveltuva sääikkuna, joka sisälsi isoja aaltoja ja sivuvastaista tuulta. No tulihan sitä sitten tietenkin illasta lähdettyä ulappaa ylittämään, mutta ajoitus ei mennyt ihan nappiin.

Orkneysaarille kuitenkin päästiin. Viikko kului niitä kierrellessä. Tätä kirjoittaessa on edelleen ennusteiden kantamiin asti luvassa lähes pelkästään voimakkaita lounaistuulia. Ainoastaan yksi pieni väli on, jossa tuulen luvataan tulevan etelästä eli sekin vastainen. Ulapalle ennustetaan jopa yli viiden metrin aaltoja. 

Tuulien ja aaltojen lisäksi tällä seudulla purjehdusetappien ajoittamisessa tulee huomioida saarten väleissä olevat kovat vuorovesivirtaukset. Esimerkiksi Skotlannin ja Orkeyn välissä on salmi tai kapeikko nimeltä Pentland Skerries, jossa voi olla kovimmillaan jopa 16 solmun (30 km/h) virtauksia.

Orkneysaarilla oleva 137 metriä korkea kivipaasi nimeltään Old Man of Hoy.

Lauantai-ilta ja sunnuntai, 10.-11.8. - Shetlannin saarilta Orkneysaarille

Lauantai meni blogin kirjoittelun lisäksi suunnitellessa ja harkitessa, että olisiko nyt järkevää käyttää hieman arveluttava sääikkuna Orkneysaarille siirtymiseen. Tuuli olisi sivuvastainen, ehkä jopa liikaakin eli määränpäähän ei välttämättä suoraan pääsisi. Lisäksi olisi todennäköisesti korkeahkoa maininkia lännestä, sillä oli ollut kova länsituuli jo usean päivän ajan. Tämä maininkikin olisi hieman sivuvastainen. Myös vuorovesivirtaukset ehtisivät matkalla muuttua puolelta toiselle, mutta nekin tulisivat siis sivuilta - vuoroin idästä ja lännestä. Ei vaikuttanut oikein optimilta, mutta seuraavaan viikkoon ei parempaakaan mahdollisuutta ennusteissa näkynyt.

Päätin siis lähteä illalla liikkeelle, koska silloin matkalla tuulet olisivat ennusteiden valossa kaikkein suotuisimmat ja maininki ehkä vähän jo rauhoittunut. Matkaa olisi noin 70 merimailia eli matkan etenemisestä riippuen 11-14 tuntia, joten olisin perillä aamupäivällä. Seuraavaksi iltapäiväksi luvattiin vähäksi aikaa hyvin tyyntä ja tyynessä säässä korkeaan maininkiin en halunnut joutua, sillä se keikuttaisi venettä todella ikävästi, kun purjeet eivät ole venettä vakauttamassa. 

Tarkempaa ajoitusta miettiessä tulin siihen tulokseen, että siinä vaiheessa, kun menen Shetlannin pääsaaren eteläkärjen ohitse - eli kun sen tuoma suoja mainingilta loppuu - pitäisi olla vielä valoisaa ja näkisin miltä ne aallot vaikuttavat. Sinne olisi noin kolmen tunnin matka. Voisin siellä vielä kääntyä takaisinpäin suojaan, jos meno on liian hurjaa. Mitä myöhemmin lähtisin, niin sitä pienemmäksi mainingin pitäisi laantua, joten yritin olla maininkien luona vähän auringonlaskun jälkeen. 

Ankkuri nousi noin kello 19:15.

Lerwickin itäpuolen jyrkkäreunaiset saaret.

Lerwickin seutu alkaa jäädä horisonttiin.

Aurinko menossa Shetlannin pääsaaren taakse noin yhdeksän aikaan.
Matka-aikaa eteläkärjen tasalle oli vielä reilu tunti.

Alkumatka sujui ihan mukavasti, mutta vaikutti siltä, että tuuli on liikaa vastaan ja Orkneysaarille ei pääse suoralla kurssilla. Loppumatkasta siis olisi luovittava. Päätin mennä niin jyrkästi vastaiseen kuin pääsen ja kun aikanaan olen Orkneysaarten itäpuolella suojassa korkeimmalta mainingilta, niin luovisin siellä länteen. Matka pitenisi aika oleellisesti, mutta eipä voi mitään. Nyt mennään.

Kuten tekstin alussa mainitsin, niin ajoitus meni hieman pieleen. Auringonlaskun kuvasta näkee, että päälle on vyörymässä paksu pilvikerros ja osin sen takia oli jo pimeää, kun saavuin saaren eteläkärjen kohdalle ja kohtasin mainingit.

Maininki tuli odotetusti hieman edestä ja sivulta. Pimeässä niitä ei oikein nähnyt, mutta onneksi ne olivat melko loivia, eivätkä nousseet kannelle kuin todella harvoin. Oli jännä katsoa lähes pilkkopimeässä miten ensin horisontti näytti kohoavan, sitten alkoi veneen keula nousta ja hetken päästä aallon harjan vaahtopään näki vilahtavan ohitse, jonka jälkeen keula rojahti taas alas. Juuri muuta ei nähnytkään. Tiedä sitten olisiko ollut hurjemman oloista, jos olisi ollut vielä valoisaa. Tätä jatkuisi nyt ainakin seuraavat 8 tuntia.

Paitsi että näkyipäs muutakin. Nimittäin valoa tuottavaa levää veneen tekemässä aallossa. Näytti kuin aalloista olisi tullut sinisiä kipinöitä. Se oli hienon näköistä ja "kipinöintiä" jatkui lähes auringonnousuun saakka. 

Parin tunnin etenemisen jälkeen tuli myös tähtitaivas näkyviin ja ympäristöä näki vähän paremmin, vaikka kuutamoa ei ollutkaan. Ihan purjehdittavissa oleva sää, mutta suunta ei ollut ihan toivottu, vaikka tiukasti vastaiseen purjehdittiinkin.

Shetlannin saarten ja Orkneysaarien noin puolilvälissä on pieni Fare Island niminen yksittäinen saari. Olin aiemmin haaveillut pysähtyväni myös siellä, mutta tuuliennusteiden valossa se ei nyt ollut järkevää. Suora kurssi määränpäähäni Sanday saaren Otterswick nimiseen lahteen olisi mennyt tuon Fare Islandin länsipuolelta, mutta tuulen suunnasta johtuen jouduin kiertämään sen idän kautta. Matka lisääntyisi ainakin kymmenellä merimaililla alkuperäisestä suunnitelmasta. Saarta ohittaessani oli edelleen pimeää.

Sain nukuttua lyhyitä pätkiä yön aikana mainingin aikaansaamasta keikuttelusta huolimatta. Matka oli edistynyt hitaammin kuin olin arvioinut vastatuulesta ja vastaisesta mainingista johtuen. Ja tietysti vielä loppumatkan luoviminen lisäksi, joten tiesin jo auringon noustessa, että en tulisi olemaan aamupäivän puolella perillä ankkuripaikassa. Mutta todennäköisesti kuitenkin silloin jo suojassa mainingilta.

Yhdeksän aikaan olin jo mainingeilta suojassa ja aloitin luovimisen länteen kohti Sanday saarta.

Noin kello 11 tuli Sandayn majakka näkyviin.

Tuuli kääntyi aamupäivän lopulla pikkuhiljaa enemmän länteenpäin ja alkoi heiketä - aivan kuten oli ennustettukin. Saapumiseni oli viivästynyt sen verran, että aaltojen lisäksi virtauskin oli loppumatkasta minua vastaan ja luoviminen edistyi todella hitaasti. Viimeiset noin 10 merimailia päätin ajaa koneella. 

Sanday oli matala hiekkainen saari ja Otterswick lahti hyvin laaja.
Tuulelta ei siis suojaa ollut, mutta onneksi kuitenkin aalloilta oli.

Hiekkarantaa Otterswickissä riitti ja hylkeitäkin oli, mutta saukkoja en nähnyt.

Laskin ankkurin hiekkaiseen Otterswick lahteen noin puoli yhdeltä iltapäivän alussa. Lahdessa oli minun saapuessa jo kaksi purjevenettä ankkurissa ja muutama tunti minun jälkeeni sinne tuli vielä kaksi lisää. Selvästi oli muutkin tuon sääikkunan käyttäneet. Matkaa tuli lopulta 82 merimailia ja sen taittamiseen kului vähän reilut 17 tuntia. 

10.-11.8. Shetlannista Fare Islandin kautta Orkenysaarille.

Kuten aiemmin jo mainitsin (ehkä pariinkin otteeseen), niin iltapäiväksi sään luvattiin tyyntyvän ja näin se myös teki. Tosin jo illalla tuuli kääntyisi kaakon puolelle ja olisi noin 15 m/s lukemissa vielä seuraavankin päivän. Päätin olla ankkurissa toisenkin yön ja seuraavana päivänä voisi ehkä käydä kumiveneellä maissa. Tosin sen verran avoin paikka oli, että kovasta tuulesta johtuen se saattaisi jäädä tekemättä.

Illaksi tulikin lahteen niin tyyntä, että ei ollut Pohjanmeren ylityksen jälkeen ollutkaan.

Naapuriveneitä. Lahdessa oli tilaa niin paljon, että väljästi ankkuroiduttiin.
Tässä veneiden keulat on jo kääntyneet kaakkoon illan tuulia enteillen.

Auringon laskiessa tuuli sitten alkoi taas voimistua ihan reippaasti.

Maanantai 12.8. - Kovaa tuulta ankkurissa

Yön aikana tuuli yltyi luvattuun 15 m/s lukemiin ja oli puuskissa reilusti ylikin. Aamulla oli jo selvää, että ei taida olla oikein järkevää edes yrittää laskea kumivenettä. Tuulen mukana taitaisi mennä koko laitos. Luvassa on siis puhdetöitä ja ajanviettoa veneellä.

Vaahtopäitä ankkuripaikalla.

Naapuriveneetkin olivat vielä odottelemassa sään rauhoittumista.

Ankkuri piti erinomaisesti lahden hiekkapohjassa kovassakin tuulessa. Vene tuppaa kääntyilemään puolelta toiselle ankkurissa ollessaan ja jossain vaiheessa päivää huomasin, että nyt kuuluu ajoittain normaalista poikkeava ääni jostain. 

Lähdin keulaan katsomaan ankkuriköyttä ja huomasin, että poikkeava kolahdus kuuluu aina, kun vene "kääntää kylkeään" tuuleen. Tunnustelin ankkuriköyttä sekä keulatasoa ja huomasin, että keulataso nytkähtää aina hieman, kun veto muuttaa suuntaa puolelta toiselle. Oli muuten märkää olla keulassa. Tuuli nosti hienoisen merivesisuihkun ilmaan ja kasteli yllättävän nopeasti.

Noh, avasin keulan ankkurilokeron ja siellähän köysinipun päällä kimalteli metallinen taustalevy. Köysien välistä löytyi myös mutteri. Keulatason vasemman reunan kiinnitysmutteri oli auennut ja pultin pää kolahteli veneen kyljen läpi tehdyssä reiässä, kun ankkuriköyden veto vaihtoi puolta. Huppista, nyt tarttis varmaan tehdä jotain.

Olin tietysti ollut tietoinen, että keulatasoon kohdistuu melkoiset voimat, kun ankkuriköysi kulkee sen lävitse. Ensimmäiseksi siis piti keksiä, että miten saada nuo voimat pois keulatasosta.

Muistin nähneeni, että ne veneet, joilla on ankkurissa pelkkää kettinkiä laittavat yleensä siihen köyden, joka tulee sivuista molemmin puolin keulaa ja keulaknaapeihin kiinni. Köysi toimii samalla ankkurikettingin joustimena kovemmassa kelissä. Englanniksi sitä kutsutaan nimellä "Bridle", joka on suomeksi suitset. En tiedä onko sille olemassa joku suomalainen "veneily-termi", mutta tein sitten irtoköydestä suitset ankkuriköyteen ja sehän toimikin aika mainiosti. Nyt voimat tulevat pelkästään knaapeihin eikä keulatasoon lainkaan. Harmi, että en ollut aiemmin tätä hoksannut. Tästä tulee kyllä normaalitoimenpide ankkuroituessa.

Ankkuriköyden suitset.

Sitten sain laitettua mutterin takaisin kiinni. Myös toisen puolen mutteri oli löysällä. Keulataso on kiinni myös ihan veneen keulasta, joten ei nyt irti ollut lähdössä, mutta kyllä se liike niitä pulttien läpivientireikiä varmasti "jyrsi" isommiksi. Täytyy laitta seuraavan isomman huollon työlistaan, että korjailee niitä epoksilla. Tuli taas lisää oppia.

Muuten päivä meni tuulen tuiverrusta kuunnellen ja pikkuasioita veneellä fiksaillen. Illaksi tuuli tyyntyi hetkeksi, mutta yön aikana jälleen voimistui. Rantaan en yrittänytkään lähteä. 

Auringon laskiessa oli taas hetkellisesti tyyntä.

Seuraavaksi päiväksi oli jo luvattu vähän miedompia, mutta kuitenkin vastaisia tuulia. Päätin, että lähden silloin luovimaan kohti Orkneyn suurinta kaupunkia nimeltä Kirkwall.

Tiistai 13.8. - Vastatuulessa Kirkwalliin

Koko päiväksi oli luvattu tuulta eteläkaakosta. Alkuun "vain" noin 10 m/s ja illaksi taas 15 m/s. Kirkwalliin suunta olisi pääosin etelälounaaseen, joten saattaisin päästä melko vähällä luovimisella. Matkaa arvioin olevan 30-40 merimailia luovimisen tarpeesta riippuen.

Vuorovesivirtausten kanssa ajoitin lähdön niin, että nostin ankkurin noin puoli kymmeneltä. Eday ja Sanday saarten välissä olisi puolen päivän aikaan noin 3 solmua myötävirtaa, mikä olisi kiva käyttää hyväksi. Matkaa oli sen verran, että virtaukset ehtivät matkan aikana kääntyä, mutta seuraava virtapaikka tulee kurssiini nähden sivusta, joten se ei olisi niin haitaksi. 

Alkumatka Sandayn pohjoisosa kiertäen olikin pitkästä aikaa ihan myötätuulipurjehdusta. Melkein olin jo unohtunut kuinka leppoisaa se on. Kaiken lisäksi aurinkokin paistoi.

Pitkästä aikaa leppoisaa myötätuulipurjehdusta. Mutta vain vähän matkaa...

Eday saaren jyrkkiä rantoja.

Sitten kurssi kääntyikin taas vastaiseen ja kallellaan mentiin reivauksista huolimatta.

Sen verran tuuli oli onneksi kaakon puolella, että yhdellä pienellä luovilla selvisin koko matkan. Tai ainakin lähes koko matkan, sillä loppumatkasta reitti kulki vastavirtaan sen verran kapeassa välissä, että moottoroin viimeiset 4 merimailia. Oli ehkä vähän laiskuudessakin syytä.

Vastatuulta lukuunottamatta oli hyvä sää ja hienot maisemat.

Yhdysvaltojen lipun alla oleva purjevene oli matkalla pohjoiseen.

Tiedot vuorovesivirtauksista ja lähdön ajoitus pitivät kutinsa ja nopeus maan suhteen oli parhaimmillaan yli 9 solmua. Tosin nuo kovimmat virtapaikat näyttävät olevan suhteellisen lyhyitä pätkiä. Sivulta tulevia virtauksia ei juuri huomannut muusta kuin erikoisista aalloista. Erityisesti silloin, kun tuulen tekemä aalto ja vuorovesivirtaus kulkivat eri suuntiin. 

Mittaa päivän etapille tuli reilut 31 merimailia ja aikaa kului noin 5 ja puoli tuntia. Lisäksi sain taas hyviä kokemuksia vuorovesivirtauksista. Niitä ei ole vielä liiemmin kertynytkään.

13.8. Sanday - Kirkwall

Kirkwallin Satamaan piti soittaa etukäteen ja sopia sinne tulosta. Ihan mukava järjestely, vaikka se minua alkuun vähän oudoksutti. Mutta sain puhelussa tiedon, että mihin paikkaan saan veneeni laittaa, niin eipähän tarvinnut saapuessa arvuutella. 

Olin kiinnittyneenä Kirkwallin laiturissa iltapäivällä vähän ennen neljää. Tuuli oli jo voimistunut reilusti yli 10 m/s, joten minulla oli siinä vähän haasteita, mutta ei kuitenkaan "kolissut", vaikka aika läheltä piti. Yksinpurjehtijan ongelmia, kun pitäisi olla samaan aikaan käyttämässä moottoria ja kiinnittämässä köysiä. 

Sataman konttorissa oli vastaanotto vain kahdesti päivässä. Aamulla yhdeksältä ja iltapäivällä viideltä. Minun piti siis jäädä tunniksi odottamaan, että pääsen kirjautumaan satamaan. Kirjautuessa päätin jäädä satamaan kahdeksi yöksi, sillä pääosin noin 15 m/s etelätuulet ennustettiin jatkuvan seuraavankin päivän ajan. 

Rekisteröitymisen jälkeen kävin käveleskelemässä keskustassa ja pyörähdin parissa pienessä pubissakin. Kirkwallissa näkyi olevan hauskasti käytössä vanhaa norjan kieltä ja myös skottimurretta melko paljon. Esimerkiksi toinen käymistäni pubeista oli tehty vanhaan autokorjaamoon ja sen nimi oli Auld Motor Hoose.

Kirkwallin pienvenesatama vähän ennen auringonlaskua.

Keskiviikko 14.8. - Kaupungin kiertelyä, ostoksia ja reittisuunnittelua

Kysyin edellisenä päivänä satamavirkailijalta kirjautumisen yhteydessä, että onko kaupungissa jotain venetarvikeliikettä. Hän antoi liikkeen nimen ja osoitteen, jonka näin jälkikäteen huomasin olevan omakotitaloalueella. Vaikutti vähän erikoiselta, mutta päätin silti lähteä katsomaan. Samalla siinä googlen karttoja katsoessa huomasin, että Highland Park -tislaamo (vanha viskimerkki) on täällä Kirkwallissa. Siellähän olisi kiva käydä samalla, sillä se oli aika lähellä tuota venetarvikeliikettä.

Mukava pikkukaupunki. "Väenpaljous" johtui illalla saapuneesta risteilyaluksesta.

Vanha kaupungintalo.

Kirkwallin suuri kirkko.

Vanhoja linnoitusten raunioitakin keskustan kupeesta löytyi.

Kirkwall oli kyllä paljon nätimpi ja mukavamman oloinen kaupunki kuin Shetlannin Lerwick. Vaikka melko ynseän harmaata täälläkin pääosin oli.

Highland park oli suljettu, sillä siellä kuulemma 225 vuotta vanha tislaamo tarvitsi perusparannusta. Noh, ehkä ihan perusteltua. Se on ilmeisesti ollut kiinni suurimman osan tätä vuotta. Valtavan paljon siellä oli varastorakennuksia ja kyllähän siellä tietysti viski vanhenee (mikä on hyvä asia), vaikka uutta ei olisi jatkuvasti tippumassakaan.

Vanha on Highland Parkin tislaamo.

Ja vanhalta se myös näytti.

Viskivarastoja. En pysynyt laskuissa mukana, että kuinka monta tällaista varastoa siellä oli. Monta.

Seuraavaksi lompsin sinne venetarvikeliikkeeseen. Se tosiaan oli omakotitaloalueella. Varsinainen liiketila oli omakotitalon takapihalla kattaen varsinaisen talon alakerran ja pari ulkorakennusta sekä muutaman merikontin. Hirveä sokkelo siis, mutta kyllä sieltä paljon erinäistä tavaraa löytyi. Myyjä sanoi, että heidän toiminta on enemmän suunnattu ammattikalastajien tarpeita silmälläpitäen, mutta jotain huvivenetavaraakin löytyy. 

Isossa vasta-aalloissa purjehtiessa olin huomannut, että ankkuri vähän hyppii telineessään keulatasolla, joten hommasin siihen toisen ankkurirullan. Sillä saan toivottavasti ankkurin jämäkämmin keulaan tuettua. Lisäksi ostin vähän jemmaan ruostumattomasta teräksestä valmistettuja pultteja, muttereita ja aluslevyjä. Ostin myös hankaussuojia kiinnitysköysiin, kun isot vuoroveden vaihtelut tuppaavat betonilaiturissa syömään köysiä.

Paluumatkalla muistin, että Ainomarian moottoriin on edelleen löytymättä öljynsuodatin. Etsin sellaista jo Norjasta, mutta siellä ei tullut vastaan liikettä, mistä olisi löytynyt. Lombardini on vähän harvinaisempi merkki. Googlasin autotarvikeliikkeen ja lupaavan oloinen sellainen löytyikin, joka mainosti, että heillä on suuret varastot varaosia moniin automerkkeihin. Päätin kävellä sinne vähän kiertotietä kaupungin laitoja myöten.

Eipä tarvinnut kauas kävellä keskustasta, kun tuli taas lampaita vastaan.

Autotarvikeliike oli satamasta katsoen lahden toisella rannalla.

Autotarvikeliikkeestä löytyikin suodatin helposti, kun minulla oli tallessa varaosanumero. Ei tietenkään alkuperäistä, mutta tarvikkeena sama suodatin. Otin samalla kertaa kaksi, niin seuraavan kerran tarvitsee etsiä sitä ehkä vuonna 2026.

Seuraavaksi lähdin kävelemään takaisin veneelle. Matkalle osui Orkeny distillery eli tislaamo, joka on erikoistunut gineihin. Kävin siellä maistamassa heidän giniään gin tonicin muodossa ennen veneelle menoa. Oli ihan hyvää. Heidän gininsä oli selvästi viikinkiperinteiden mukaisesti nimetty Kirkjauvagr.  Olisiko jopa ollut tämän kaupungin nimi viikinkiaikoihin.

Kävelyretken päätteeksi kävin sataman suihkussa, joka maksoi yhden punnan. Menin sen jälkeen syömään fish & chips päivällisen, koska pitihän se tietysti käydä, kun briteissä ollaan ja se oli vielä tekemättä. Harmillisesti parhaaksi arvioitu fish & chips paikka oli aivan täynnä risteilyalusporukkaa, joten piti mennä vähän syrjempään keskustasta, mutta hyvää oli sielläkin. Tai ainakin nyt niin hyvää kuin tuollaisesta uppopaistetusta saa. 

Rasvaisen kala-aterian jälkeen meninkin valmistautumaan nukkumaan, sillä seuraavana aamuna olisi aikainen lähtö tuuliennusteista ja vuorovesivirtausten aikautuksista johtuen.

Torstai 15.8. - Orkneyn lounaisosiin kyttäämään sääikkunaa

Kuten jo edellisessä julkaisussa mainitsin, niin on alkanut vähän huolettamaan nämä alati jatkuvat lounaan ja etelänpuoleiset tuulet. Vieläpä kovat sellaiset. Biskajanlahti Ranskan ja Espanjan välillä olisi syytä ylittää syyskuun aikana, jotta pahimmilta syysmyrskyiltä välttyisi ja Brittien lounaiskärkeen on Orkneysta vielä matkaa linnuntietäkin yli 500 merimailia. Jokainen avautuva sääikkuna on siis syytä käyttää eteläänpäin siirtymiseen.

Tuuliennusteet ei lupaa kuitenkaan kovin hyvää. Paras vaihtoehto tällä hetkellä on ensi maanantaiksi ennustettu noin 10 m/s etelätuuli, joka kestää käytännössä koko päivän. Sen avulla olisi ehkä mahdollista päästä skotlanniin luoteiskärjen lähettyville ellei jopa kiertämään sen. Tuon niemenkärjen nimi on melko uhkaavasti Cape Wrath eli suomennettuna vihan tai raivon niemi. 

Cape Wrathissa on sata metriä korkeat pystyjyrkät seinämät ja tietysti sen ympärillä on varoituksia vuorovesivirtauksista ja isoista aalloista etenkin silloin, jos virtaus on tuulta vasten. Orkneyn lounaisosista sinne on matkaa noin 60 merimailia eli helposti päivän aikana tehtävissä, jos tuulet ja virtaukset vain suovat. 

Cape Wrathin jälkeen on mahdollista purjehtia etelään vähän suojaisemmilla vesillä ensin Skotlannin länsirannikon saaristossa ja sitten Irlannin ja Englannin välissä. 

Mutta ensin siis on tarkoitus mennä sinne Orkneyn lounaisosiin kyttäämään keliä. Siellä olisi vähän nähtävääkin odotellessa. Vuorovesivirtauksiin purjehdusta rytmittääkseni laskeskelin parhaaksi lähtöajaksi klo 07:00. Minun pitäisi kiertää Orkneyn pääsaari itäpuolelta ja määränpääksi valitsin Hoy (Vanhaa norjaa ja suomeksi korkea) saaren yhden itäpuolen lahden, johon voisin ankkuroitua. Linnuntietä matkaa on vain 10 merimailia, mutta vesitse yli 40. 

Reitti kulkisi ensin itäänpäin pari tuntia. Valitsin lähtöajan niin, että vuorovesivirtaukset kulkevat silloin myös itään. Sen jälkeen pitää purjehtia nelisen tuntia etelään, mikä olisi vastatuulta eli luovimista. Tämän etapin aikana vuorovesivirtaus kääntyy taas länteen, jonka avustamana lopuksi on luoteeseen menevä noin parin tunnin etappi. Suunnitelma ainakin tuntui järkevältä.

Klo 07:01 oli köydet irti ja Ainomaria matkalla ulos satama-altaan suojista.

Kirkwall jää taakse myötätuulessa.

Länteenpäin kulkeneen etapin jälkeen piti kääntyä etelään, vastaiseen tuuleen.

Horse of Cornsay.
Aika hankalan näköinen pikkusaari rantautua, mutta on sinne kummeli joskus kasattu.

Varsinainen Cornsay majakoineen.

Määränpää eli Hoy saari, jonka korkein huippu on lähes 500 metriä merenpinnasta.

Päivän purjehdukselle kertyi matkaa noin 45 merimailia ja aikaa meni melkolailla tasan 8 tuntia. Suunnitelma toimi lähestulkoon moitteetta poislukien etapin eteläisintä osuutta, missä tuuli tyyntyi alle 3 m/s, mikä ei vasta-aallossa oikein eteenpäin vienyt. Päädyin moottoroimaan siellä reilun tunnin pätkän. 

Eteläisin kohta kiersi South Ronaldsay nimisen saaren, minkä eteläpuolella on Pentland Skerries niminen kovien vuorovesivirtausten salmi, josta tämän tekstin alussa mainitsinkin. Saaren eteläkärjessä oli korkea seisova aallokko, mutta muuten se meni ihan mukavasti. Virtaus oli kääntynyt jo minulle myötäiseksi. Pääsin nostamaan taas purjeet melko pian tuon paikan ohitettuani, jolloin meno vakaantui huomattavasti.

15.8. Kirkwall - Hoy, Pegal Bay

Loppupäivä meinikin vain veneellä rentoutuessa. Tuulet olivat kovat, mutta ankkuripaikka hiekkapohjineen ei taaskaan tuottanut mitään ongelmia. Maanantai näytti edelleen seuraavalta mahdolliselta päivältä jatkaa matkaa länteenpäin kohti Cape Wrathia.

Perjantai 16.8. - Ei muutoksia säätilanteeseen

Alunperin oli ajatus käydä kävelemässä Hoy saarella. Sen länsiranta on jyrkkää kalliota ja siellä on mielenkiintoisia kalliomuodostelmia. Nyt oli tuuli kuitenkin taas niin kova, että en viitsinyt alkaa kumivenettä vesille laskemaan. Sen lisäksi oli ennustettu sadekuuroja koko päiväksi. 

Koko päivä meni vain veneellä touhuten ja innostuin siinä pelaamaan nintendollakin. Kyllä se Zelda vaan on kova. 

Tuulista, harmaata ja sateista. Oikeastaan muuta kerrottavaa tästä päivästä ei jäänyt. Paitsi että ankkuriköyden suitset toimii mainiosti!

Koti-illassa oli tällä kertaa tällaiset maisemat.

Lauantai 17.8. - Vaihteeksi kävelyretkelle

Tuuli oli vähän tyyntynyt, mutta edelleen lounaasta. Sääennuste lupasi lähes poutaa ja osin jopa aurinkoistakin. Hoy saaren länsipuolelle ennuste näytti yli neljän metrin aaltoa, joten ei sinne kyllä vastatuuleen tehnyt mieli lähteä luovimaan. Päätin lähteä katsomaan Hoy saaren suosituinta nähtävyyttä: Old Man of Hoy, joka oli saaren länsirannalla.

Pakkasin vähän eväitä reppuun, laskin kumiveneen veteen ja lähdin ajelemaan saaren itärantaa vähän pohjoisemmaksi, jotta kävelymatka lyhenisi.

Ajoin kumiveneellä noin 4 merimailia eli vajaat kahdeksan kilometriä pohjoisemmaksi Bay of Quoys nimiseen lahteen, missä rantauduin.

Hienoa rantaviivaa oli saaren itäosassakin. Ainomariakin näkyy kuvassa juuri ja juuri.

Erikoisesti on eroosio syönyt rantakalliota.

Tähän lahteen sitten rantauduin. Noiden kukkuloiden taakse on määrä kävellä.

Rantautumispaikasta oli kävelymatkaa länsirannan nähtävyydelle noin 13 kilometriä suuntaansa. Tossua vaan toisen eteen.

Valtaosa menomatkasta kulki kapeaa tietä pitkin hienossa laaksossa.

Reilun tunnin kävelyn jälkeen alkoi jo länsiranta ja jyrkät kalliot häämöttämään.

Varsinainen polku nähtävyydelle alkoi noin kahdeksan kilometrin kävelyn jälkeen pienestä kylästä. Polun alkupäässä oli mielenkiintoinen pieni museoksikin kait kutsuttava rakennus, jonka vieressä oli 1700-luvulla perustettu merenkäyntikoulu. Hyvin pieni, ehkä noin 15 neliömetrinen rakennus, jossa oli vanhoista asiakirjoista kopioita seinillä. Siellä oli aikoinaan koulutettu kymmenittäin merikapteeneja ja satoja kalastusalusten miehistöjä. 

Siinä vähän merenkäyntikoulun mallia muutaman sadan vuoden takaa.

Sama koulu ulkoapäin. Hieno on.

Polku oli melko helppokulkuista ja sitä oli selvästi myös paljon kuljettu. Nytkin samaan aikaan reitillä oli ainakin viisi eri porukkaa. Maisemat oli kertakaikkiaan upeat koko matkalla ja varsinkin määränpäässä.

Kylän edustan lahti.

Edellisen kuvan lahtea lukuunottamatta koko länsiranta oli jyrkkää ja korkeaa kalliota.

Polku oli noin 4,5 kilometriä suuntaansa ja määränpää tulikin näkyviin melko pian.
Tästä näkyy hyvin kuinka se on ympäristöä korkeampi.

Erikoinen tolppa. Kuulemma Britannian korkein laatuaan - 137 metriä.
Kuvista ei ehkä erota, mutta noin puolivälissä tolppaa oli 3 henkilöä kiipeilemässä.

Viereisellä kallionkielekkeellä olevista ihmisistä saa vähän mittakaavaa.

Ranta jatkui tällaisena kohti pohjoista.

Hieno oli paikka ja nautiskelin siinä kallionkielekkeellä istuen eväitä auringon pilkistellessä pilvien raosta. Tuli taas mieleen, että kuinka hienoa tämmöinen reissaaminen osaakin olla.

Paluumatkan menin vähän eri reittiä, sillä tullessani huomasin kyltin, joka ohjasi vanhalle postitielle. Se oli nykyään vaelluspolkuna ja vei aika lähelle paikkaa, missä kumivene oli parkissa. 

Vanhaa postitietä ei nykymittapuulla oikein tieksi kehtaa kutsua, mutta ihan nättiä siellä oli.

Sympaattinen siltakin tiellä oli. Kantavuudesta ei ole mainintaa.

Postitie päättyi nykyään makeavesivarastona olevalle järvelle. Se siis oli padottu.

Takaisin lahdella, missä Laivarotta oli jemmassa.

Tullessani nostin Laivarotan noin puoli metriä veden pinnan yläpuolelle. Silloin oli nousuvesi.
Nyt vesi oli 1,5 metriä alempana. Mutta kyllä minä sen vesille sain ja väylässä riitti sille vettä.

Koko retkellä kumiveneilyineen meni aikaa noin seitsemän tuntia. Oli kyllä mukava päiväretki ja aivan upea paikka vierailla. 

Sitten olikin aika alkaa tekemään tarkempaa suunnittelua, että uskaltaako sitä maanantaina lähteä Cape Wrathin suuntaan. Seuraavakin päivä on vielä toki aikaa hioa suunnitelmaa, mutta myös blogipäivitys pitäisi naputella. 

Melkoiseen "Cliffhangeriin" tämäkin päivitys näköjään jää, mutta toivomma, että seuraava teksti tuleekin sitten jo jostain Skotlannin länsirannikolta. Vaikka kiirehän ei pitäisi olla...

Kiitokset taas lukijoille! Palaamme noin viikon päästä.