15. Shetlannin saaret

Reissun 15. viikko, 4.-10.8.2024

Viime viikon blogipäivityksessä jäin Shetlannin pääkaupunkiin Lerwickiin. Maa siis vaihtui ja rajamuodollisuudet hoitui helpommin, kuin mitä ne ohjeita lukien olin odottanut.

Tämän viikon ajatus oli kiertää vähän Shetlannin saaria. Lerwickiä lukuunottamatta saarten asutus koostuu vain pienistä kyläyhteisöistä, joten enemmän luontokohteita olisi tiedossa. Tuuliennusteet on luvanneet ainoastaan etelänpuoleisia tuulia niin pitkälle kuin ennusteita on saatavilla, joten pohjoiseen on suunta alkuun.

Ainomaria Shetlannin nummien keskellä.

Sunnuntai 4.8. - Reittisuunnittelua Lerwickissä.

Laiskotti. Muutama sadekuuro meni päivän mittaan yli, mutta muuten paisteli aurinko, joten ilma oli ihan hieno. Kävin puolilta päivin tutustumassa Shetlannin museoon ja sen lähellä olevaan vanhaan linnoitukseen. 

Museo oli mielenkiintoinen, tosin siellä ei tullut kuvattua. Shetlantilaiset pitävät itseään enemmän Skandinaaveina ja viikinkien jälkeläisinä kuin Brittiläisinä. Shetlannin lipussakin on "Skandinaavinen risti". Lippuhan on kuin Suomen lippu, mutta käänteisin värein. Valkoinen risti sinisellä pohjalla.

Lerwickiä aikoinaan suojannut Fort Charlotte. Rakennettu 1600-luvulla.

Lerwickin satama linnoitukselta nähtynä.

Yritin saada myös yhteyden paikalliseen venekerhoon (Lerwick Boating Club), koska sataman tietojen mukaan vierailevat venekunnat saavat käyttää heidän pesutupaansa. Siinä en kuitenkaan onnistunut, joten pyykit jäi pesemättä. Liekö syynä sunnuntai, että kukaan ei vastannut yhteydenottoihin.

Sääennusteet lupailivat sateita ja kovia etelänpuoleisia tuulia koko viikolle. Ajattelin, että nautiskelen nyt paremmasta säästä ja jätän blogipäivityksenkin jollekin alkuviikon sadepäivälle. Reittisuunnitelmaa kuitenkin ohjaamossa istuessani tein ja pohjoiseen noilla luvatuilla tuulilla on suunnattava. 

Shetlannin pohjoisosissa on hyvin vähän asutusta, mutta paikallisten kertoman mukaan ihan nättiä. Seuraavaksi päiväksi luvattiin 8-10 m/s etelätuulta ja siitä eteenpäin enemmän lounaasta, mutta vielä kovempaa. Päätin siitä syystä käydä Shetlannin koillisosissa mieluummin kuin luoteessa. Olisin siellä päin paremmin suojissa myös Atlantin aalloilta. Toivoin siinä samalla, että jospa tuulet kääntyvät viikon loppupuolella enemmän pohjoisen puolelle tai edes sivutuuleksi, että pääsen jossain kohtaa kääntämään kurssin etelään.

Illasta kuitenkin sitten aloin kirjoittamaan blogia. Saisinpahan sen pois alta. Julkaisin tekstin vähän ennen puolta yötä paikallista aikaa. Seuraavaksi aamuksi oli sovittu aika parturiin ja sen jälkeen lähtisin purjehtimaan paikallisten suosittelemalle Whalsay nimiselle saarelle.

Maanantai 6.8. - Whalsay eli Valassaari

Parturikäynti onnistui sovitusti ja kävin samalla reissulla maksamassa satamamaksut sataman konttorissa, joka oli ollut koko viikonlopun kiinni. Sitten valmistauduinkin jo purjehtimaan. 

Sataman pohjoispuolella olevassa laiturissa kävi kuhina, kun vierailevat veneet siirtyivät siitä pois. Jos Lerwickin edustalle tulee ankkuriin risteilyalus, niin tuo laituri on varattu sen yhteysveneille.

Iltapäivän alussa irroitin köydet Lerwickin satamasta ja käytännössä heti satama-altaasta poistuttuani otin keulapurjeen eli genoan melko paljon reivattuna ulos. Se riittikin koko matkaksi, sillä tuuli oli sen verran kova ja ennusteen mukaisesti myötäinen. Sää oli tosin myös ennusteen mukaisesti sateinen.

Lähtiessä satoi vettä ja samaan aikaa Lerwickiin oli saapumassa risteilyalus.

Lerwickin pohjoispuolella oleva 33 metriä korkea Hoo Stack niminen pieni saari.

Purjehdus sujui ihan mukavasti pelkällä reivatulla genoalla ja noin 13 merimailin matkaan meni vähän yli kaksi tuntia. 

5.8. Lerwick - Whalsay, noin 13 merimailia.

Whalsayn satama on Symbister nimisessä kylässä, joka on saaren keskuspaikka. Olin lukenut satamasta, että sen laituri on tehty isoille kalastustroolareille ja siihen voi olla vaikea pienemmällä veneellä kiinnittyä, vaikka se sallittua onkin. Satamassa on myös huvivenelaituri, mutta se on täysin yksityiskäytössä paikallisella venekerholla. Kalastusalusten laituri on korkea betonilaituri, joka noin kahden metrin vuoroveden vaihtelun kanssa ei ole kovin helppo tapaus pienehkölle huviveneelle. Päätin ankkuroitua viereiseen lahteen nimeltä North Voe.

North Voe pohjoisranta.

Ja eteläranta.

Ankkuroitumiseen oli muuten hyvin tilaa, mutta lahdessa oli paljon kalastusvälineistöä vesillä. Yritin niiden merkkipoijujen perusteella arvuutella, että minkälaisia ne mahtaa olla. En haluaisi tietenkään sotkea paikallisten verkkoja, jos siellä sellaisia olisi. 

Tulkitsin, että ne on todennäköisesti katiska tai rysä -tyyppisiä, koska mitään logiikkaa en löytänyt poijujen väreistä tai merkinnöistä. Onneksi lahti oli joka paikasta tasaisen syvä, joten valitsin paikan mikä oli mahdollisimman kaukana kaikista poijuista ja laskin ankkurin siihen. Ennen sitä laitoin kuitenkin varmuuden vuoksi ankkurin peräosassa olevaan reikään köydenpätkän ja kohon, jotta ankkuria voisi tarvittaessa vetää taaksepäin, jos se tarttuisi johonkin kalastusvälineeseen tai pohjassa kulkevaan köyteen kiinni. Ankkurissa on ihan tätä tarkoitusta varten tehty kiinnityskohta.

Ankkuri tarttui hyvin ja lahti oli mukavan suojainen aalloilta, mutta tuuli pääsi sinne kyllä melkolailla esteettä. Sehän se onkin pääasia, että aallot ei pääse venettä keinuttamaan ja ankkurikettinkiä nykimään - kyllä se ankkuri paljon pelkkää tuulta kestää.

Sateita oli luvattu koko illaksi, mutta seuraavan päivän pitäisi olla poutaisempi, joskin tuulisempi. Päätin viettää sateisen illan veneellä ja käydä tutustumassa saareen vasta seuraavana päivänä. Olisin tässä mahdollisesti kaksikin yötä. Riippuu tuulista.

Auringonlaskun aikaan oli jo vähän kirkkaampi sää.

Tiistai 6.8. - Hiljainen Whalsay

Heräsin aamulla noin seitsemän aikaan veneen moottorin ääneen, joka kuului melko läheltä. Menin katsomaan, että mitä siellä tapahtuu ja siellähän oli pieni kalastusalus kokemassa pyydyksiään. Jäin seuraamaan, että mitähän ne sieltä oikein pyytää. 

Yllätyksekseni yhden poijun kohdalla ei ollutkaan yhtä pyydystä, vaan pitkässä letkassa useita pieniä pyydyksiä. Näyttivän olevan rapumertoja. Vene nosteli tuossa vaiheessa jo letkansa viimeisiä mertoja ja alkoi sitten valmistautua laskemaan ne uudelleen. 

Veneen miehistö heitti poijun veteen, jonka jälkeen vene ajoi ainakin 200 metrin mittaisen U:n muotoisen lenkin lahdessa laskien pitkää köyttä, jonka varrella oli kymmenisen mertaa. Sen päätyyn tuli toinen poiju. Eihän tuommoisesta systeemistä voi ulkopuolinen mitenkään päätellä, että missä kohtaa pyydykset ovat. Taisi olla vähän tuuriakin mukana, että heidän pyydyksensä ei ollut ankkurini tai ankkurikettinkini alla.

Kalastusveneen lähdettyä matkoihinsa menin takaisin nukkumaan ja nukuinkin melko pitkään. 

Herättyäni sää oli hyvää vauhtia kirkastumassa ja aamiaisen jälkeen laskin laivarotan vesille maissa käyntiä varten. Matkaa rantaan oli sen verran vähän, että en ottanut edes moottoria mukaan, vaikka se nyt takakaiteessa mukana kulkeekin.

Mukavalta näyttää päivän sää.

Ainomaria North Voessa. Luoteinen taivas on vielä pilvessä.

Minulle oli paikalliset Lerwickissä kehuneet, että hieno paikka on Whalsay ja sen asukkaat tosi ystävällisiä. Ehkä sitten odotin vähän liikoja, sillä ei se nyt kovin kummoinen paikka ollut. Eikä asukkaita oikein näkynyt missään. Saattoi toki johtua myös siitä, että olin liikkeellä arkena ja kellonaikaan, jolloin ihmiset ovat todennäköisesti töissä.

Kävin saaren toisessa kyläkaupassakin kävelyretkelläni, mutta ei sielläkään ollut kuin väsyneen oloinen myyjä ja yksi vanhus asiakkaana. Sataman venekerho oli myös kiinni ja sen ovessa isolla kyltti, jos sanottiin, että tänne saa tulla ainoastaan kerhon jäsen. Vieraita saa tulla ainoastaan jäsenen kutsumana ja heidät täytyy kirjata sisään. Jäsenkin saa kutsua vieraita vain 5 kertaa kauden aikana. Mielestäni aika tiukasti sisäänpäin suuntautuvaa, mutta voihan heillä toki olla huonoja kokemuksia vieraista. Tiedä häntä.

Hiljaiset venekerhon tilat satamassa.

Mielenkiintoisin kohde oli satamassa museoitu vanha hansakauppiaiden varastorakennus.

Symbister kuvattuna kukkulan päältä. Ei mielestäni mitenkään erityisen hieno.

Palasin sitten veneelleni vähän pettyneenä kokemukseen. Syötyäni päivällisen aloin tekemään reittisuunnittelua jatkoa ajatellen. Ei minun täällä kannattaisi ainakaan ylimääräistä aikaa viettää, jos tuulet mahdollistaa siirtymisen järkevästi.

Melko kovaa etelätuulta se edelleen lupasi myös seuraavaksi päiväksi. Sen jälkeen olisi reilu vuorokausi jo niin kova lounaistuuli, että ei taida olla purjehtimaan asiaa. Nyt olisi siis mahdollista siirtyä vielä illan aikana ja viimeistään seuraavana päivänä pitää päästä johonkin lounaistuulilta suojassa olevaan paikkaan. Ja tuulten kannalta järkevä suunta olisi siis yhä edelleen pohjoiseen.

Huomasinkin kartasta ihan suoraan pohjoisessa noin 10 merimailin päässä olevassa lahdessa sijaitsevan sataman, missä pitäisi olla jokunen vierasvenepaikkakin. Satama oli lahdessa nimeltä Burra Voe. Netistä löytyvän tiedon mukaan lahti on suojainen ja sen takia ollut asutettuna 1500-luvulta lähtien. Tosin minun karttatulkinnan mukaan se ei suojaa lounaistuulelta, joten seuraavana päivänä sieltä on siirryttävä johonkin muualle. 

Whalsayn saareen hiukan pettyneenä päätin lähteä heti liikkeelle. Sääkin oli aurinkoinen. Ankkuri ei ollut onneksi takertunut mihinkään pyydyksiin ja sain sen normaalisti ylös. 

Tällä kertaa tuuli oli niin suoraan takana, että päätin purjehtia etapin pelkällä isopurjeella. Puomin ansiosta sillä on helpompaa mennä suoraan myötäiseen kuin puomittomalla keulapurjeella.

Hiljainen Symbister kalankasvattamoineen jäi taakse.

Ainoa matkalla näkemäni toinen alus oli tämä vastaantullut pieni kalastusvene.

Määränpää oli Yell nimisessä saaressa, jossa oli jo selvästi enemmän maastonmuotoja.

Eipä näyttänyt Burra Voen "keskusta" liian tiheään asutetulta.

Vajaan parin tunnin purjehdus meni leppoisasti. Tuuli oli melko kova, mutta myötäinen ja saaret suojasivat isoimmilta aalloilta. Perillä ollut satama oli suojaisa, mutta siellä olleessa kelluvassa pienvenelaiturissa oli kyltin mukaan vettä vain 1,7 metriä laskuveden aikaan. Pikkaisen turhan vähän marginaalia Ainomarian syväykseen. Toinen mahdollisuus olisi ollut kiinnittyä taas korkeaan betonilaituriin, joten päätin ankkuroitua.

6.8. Whalsay - Burravoe, noin 10 merimailia.

Laskin heti ankkuroitumisen jälkeen kumiveneen ja kävin katsomassa oliko satamassa palveluita. Sataman yhteydessä oli pieni leirintäalue ja hauskan näköinen huoltorakennus, jonka katto oli tehty vanhasta pelastusveneestä. Satama toimi itsepalveluperiaatteella ja maksut hoidettiin käteisellä postiluukun vieressä olevissa kirjekuorissa. 

Minähän ankkuroiduin eli satamamaksua en maksaisi, mutta huoltorakennuksessa oli kuin olikin pyykkikone ja kuivuri. Niiden vieressä oli säästölipas, jossa luki "donation box for use of washing machine" eli pyykinpesusta saa laittaa "lahjoituksen" lippaaseen.

Burra Voen satama, jonka taustalla Ainomaria ankkurissa.

Huoltorakennus, jonka katto oli tehty vanhan höyrylaivan pelastusveneestä.

Burra Voen kylän keskustaan oli satamasta matkaa vain reilu kilometri. Keskustassa olisi pieni kauppa ja paikallinen museo. Päätin mennä veneelle nukkumaan ja lähteä aamulla liikkeelle pyykkien kanssa. Ajattelin laittaa heti aamusta pyykit koneeseen ja käydä lahden rannalla kävelemässä ja sitten kun pyykit saa kuivuriin, niin käyn sillä välin katsomassa kaupan ja museon. Molempien pitäisi olla tuolloin auki.

Keskiviikko 7.8. - Lounaistuulilta suojaan

Aamu sujui ihan suunnitelmien mukaan. Löysin aamupalan yhteydessä ehdokkaan myös seuraavaksi ankkuripaikaksi, jonne olisi matkaa noin 15 merimailia. Se oli Fetlar nimisen saaren koillispuolella oleva melko suuri ja ilmakuvien perusteella jyrkkäreunainen lahti, joten lounaistuulia ajatellen juuri sopiva paikka viettää pari päivää ankkurissa. Tuulten pitäisi muuttaa suuntaa ja yltyä vasta myöhään iltapäivästä, joten kiirekään ei varsinaisesti ollut. Pakkasin siis pyykit mukaan ja lähdin kumiveneellä maihin.

Pyykkikone oli vapaa, joten laitoin pyykit koneeseen. Huoltorakennuksen hinnaston mukaan telttapaikka maksoi 10 puntaa ja siihenkin kuului huoltorakennuksen palvelut. Päätin "lahjoittaa" 5 puntaa pelkästä pyykinpesusta. Eiköhän se ollut sopiva hinta. Lahden perällä oli löytämäni infotaulun mukaan vanhan kappelin rauniot, joten löytyi sopiva kohdekin kävelylle sillä välin, kun pyykit pyörii koneessa.

Nätti oli aamu.

Kappelin rauniot. Se oli poistunut käytöstä jo 1800-luvulla.

Sain pienen kävelyn päätteeksi pyykit kuivuriin ja lähdin kävelemään kylän keskustaan. Siellä oli myös pieni koulu, joten varmaan tämä jonkin sortin keskus tälle seutua on. Rauhallista ainakin oli. 

Harmikseni paikallisen museon ovessa oli lappu, että juurikin tälle päivää se on henkilöstöpulan vuoksi kiinni. Noh, eipä se auta. Se olisi ollut jonkinsortin kotiseutumuseota vastaava paikka. Jatkoin matkaani kylän ja samalla koko lähiseudun ainoalle kaupalle. Mitään varsinaista kaupassakäynnin tarvetta ei ollut, mutta mukavahan tuo on käydä pyykkien kuivumista odotellessa katsomassa.

Olikohan tämä nyt se sellainen Shetlannin poni?

Varsinaiseen kauppaankaan en päässyt, koska se oli remontissa, mutta sen pihalla oli hyvin pieni kontti-tyyppinen kioski toimittamassa kaupan virkaa remontin ajan. 

Siellä oli oikein ystävällinen mieshenkilö myyjänä. Tuli siinä mieleen, että lihaa voisi periaatteessa vielä ostaa lisää ja kysyin olisiko heillä sellaista tarjolla, sillä kioskin kylmäkaapissa sitä ei näkynyt. Mies vähän hymähtäen totesi, että: "huomasit varmaan, että täällä on jokaisen talon pihalla lampaita. Liha ei oikein käy kaupaksi." Ja niinpä tietysti olikin. Oli siellä pakasteessa paikallisia makkaroita, niin ostin sitten malliksi niitä.

Kävellessäni takaisin satamaan huomasin erään talon edessä tolpan nokassa olevan kananmunan muotoisen laatikon. Siitä sai ostaa itsepalveluna tuoreita vapaan kanan munia. Hintaa kuuden munan rasialla oli 1,5 puntaa eli vajaat kaksi euroa. Pitihän siitä napata rasia mukaan, kun sattui olemaan sopivasti käteistäkin.

Kananmunakauppa.

Koska museokäynti jäi väliin, niin palatessani satamaan oli kuivurin kellossa oli vielä toista tuntia jäljellä. Onneksi oli hyvä sää odotella pyykin kuivumista. 

Sain lopulta kuivat pyykit mukaan ja palasin veneelle valmistelemaan lähtöä. Tuuli tuntui jo melko kovalta ja oli jo selvästi kääntymässä lounaan suuntaan, jolloin se myös puhalsi kovemmin ankkuripaikalle. 

Kun aloin nostamaan ankkuria, niin kello oli jo noin yksi iltapäivästä. Tuuli painoi jo sen verran paljon venettä, että meni taas juoksemiseksi ohjaamon ja keulan välillä, koska venettä ei jaksanut käsin vetää tuulta vasten. Kävin aina ajamassa moottorilla venettä vähän edemmäs ja sitten juoksin kiskomaan kettinkiä kyytiin. Ankkuri onneksi irtosi lopulta helposti, mutta kyllä siinä kokonaisuudessaan melkein kymmenen minuuttia meni.

Lähdön jälkeen tuulten yhä yltyessä alkoi myös pilviä taas kerääntyä ja sateen uhka oli melko ilmeinen. Mutta purjehdus sujui joutuisasti kovassa myötätuulessa. Myös maisemat olivat vähän jylhemmät kuin mitä olivat olleet Lerwickin tai Whalsayn seuduilla.

Lähtiessä oli jo vähän aallotkin kasvaneet, vaikka saarten välissä oltiinkin.

Yell saaren kaakkoisrantaa.

Tässä määränpään eli Fetlar saaren pohjoisrantaa.

Lahden suulla ollut lohkare on selvästi joskus irronnut kalliosta.

Määränpääni oli lahti nimeltä Wick of Gruting. Sen eteläpäädyssä oli Ness of Gruting niminen pieni, mutta jyrkkäreunainen niemi, joka jakoi lahden pään kahteen osaan. Päätin mennä ankkuriin lahden itäpuolelle, koska kartan perusteella siellä oli pari hiekkarantaa, joista todennäköisesti pääsisi kumiveneellä maihin. Niemen länsipuoli sen sijaan vaikutti olevan lähes kokonaan pystysuoraa seinämää. Pari yötä olisi tarkoitus täällä odotella tuulten laantumista.

Ankkuripaikkaa lähestymässä. Lahden päädyssä näkyy hiekkarantaa.
Kuvan oikea puolisko on Ness of Gruting niemeä.

Ankkuripaikka oli hyvä ja vesi kirkasta. Ankkuroiduin noin kuuden metrin syvyyteen, mutta silti näki, että siellä on hiekkapohja ja ankkurinkin näki tömähtävän pohjaan sitä laskiessa. Matkaa etapille tuli noin 16 merimailia.

7.8. Burra Voe - Wick of Gruting

Valitsemani lännenpuoleinen lahden pääty oli tosiaan vähän matalareunaisempi, joten tuuli sinne pääsi puhaltamaan melko esteettä, mutta aaltoja ei juuri ollut. Hiekkapohjassa ankkuri kyllä varmasti pitäisi. Ilmassa oli sen verran sateen riskiä, että ajattelin vasta seuraavana päivänä laskea kumiveneen ja käydä maissa.

Ilta meni sitten jo jatkosuunnitelmia tehdessä. Vähän alkoi huolettamaan, kun edelleenkään ennusteiden kattamassa noin viikon aikavälissä ei ollut lupeissakaan muuta kuin kovia etelänpuolen tuulia. Suunta vaihtelee kaakon, etelän ja lounaan välillä. Mitenkähän tai milloinkahan täältä nyt sitten sinne etelään päästään. 

Illasta pilvepeite taas vähän repeili. Kuvassa lahden läntinen kärki ankkuripaikan edustalla.

Torstai 8.8. - Tuulia pidellessä

Aamu olikin taas sateinen ja erittäin tuulinen. Iltapäiväksi luvattiin ehkä hiukan parempaa keliä, joten lykkäsin maihin menoa sinne. Aamupäivällä ei sitten tapahtunut oikein mitään muuta, kuin että sain taas muutaman kohdan vähennettyä "to do" -listasta. Se ei tunnu oikein lyhenevän, sillä lähes joka päivä sinne aina jotain uutta aina keksii.

Lähdin kumiveneellä perämoottorin kanssa maihin vasta noin neljän aikaan iltapäivällä. Tuuli oli ehkä aavistuksen tyyntynyt, mutta ei paljon. Soutamalla olisi saattanut jäädä ranta saavuttamatta, sillä sen verran lujaa tuuli kumivenettä vei. Kävin ensin katsomassa idänpuoleista hiekkarantaa, joka oli hienosti kallioiden keskellä.

Lämpimällä säällä olisi varmasti mukava viettää täällä aikaa.

Pohjoistuulilla täällä saattaa olla melkoinen myräkkä, sillä ulappa alkaa heti lahden suulta.

Eipä siellä hiekkarannan hienoudesta huolimatta jaksanut kovin kauaa paikkaa ihmetellä. Lämpötila oli noin 15 astetta, vesi 13 astetta ja tuulta noin 10 m/s. Siirryin kumiveneellä viereiselle hiekkarannalle, mistä pääsisi kävelemään kallioiden päälle.

Viereinen hiekkaranta haisi mädäntyville asioille. Se oli suoraan yhteydessä laitumille.

Kallioiden päällä oli silmänkantamattomiin nurmikenttää. Lampaiden laidunmaata ainakin riittää.

Tässä on se lahden jyrkkäreunainen länsipääty. Hiekkapohja näyttää sielläkin olevan.

Katsellessani niemen länsipuolella olevaa lahden kärkeä päätin, että siirränkin Ainomarian seuraavaksi yöksi sinne. Ei minun tarvitsisi enää rantaan päästä ja kallioissa näytti olevan vesirajassa mielenkiintoisen näköisiä pieniä luolia. Niitä voisi käydä illalla tutkimassa kumiveneellä.

Kävelyretki oli hyvin tuulinen, mutta ihan piristävä. Päästessäni takaisin veneelle lähdin heti siirtymään niemen toiselle puolelle.

Länsipuolelle tuli matkaa alle maili.

Ankkurissa. Syvyyttä oli noin 4 metriä ja nyt pohjasta erotti hiekassa olevat pienet aallotkin.

Söin nopeasti päivällisen ja lähdin soutamalla kiertelemään jyrkkiä rantoja. Näin pari hyljettäkin ja valtavasti erilaisia vesilintuja. Myös lunnit näyttivät pesivän jyrkillä kallioilla. Ne lensivät välillä tosi läheltä minua, mutta en onnistunut ottamaan selvää kuvaa niistä ilmassa.

Tämän kummempaa kuvaa en lunneista saanut. Ne oli kyllä pienempiä lintuja kuin olin kuvitellut.

Kalliossa oli useampia tällaisia luolia. Ainakin merimetsoilla oli niissä pesiä.

Tästä kuvasta ehkä näkyy parhaiten kuinka kirkasta vesi oli.

Kumiveneseikkailun jälkeen olikin jo aika mennä nukkumaan. Ankkuripaikka oli enemmän tuulelta suojassa ja siksi vähän hiljaisempi kuin edellinen. Mutta pohjoisen suunnalta tuli pientä maininkia, mikä sai veneen välillä keikkumaan yllättävänkin paljon. Ankkuri kuitenkin piti hyvin koko yön.

Perjantai 9.8. - Etelää kohti - vaikka väkisin

Kuten jo aiemmin mainitsin, niin tuuliennusteiden pohjoistuulien puute vähän huoletti. Tälle päivää oli luvattu tuulen suunnaksi noin 250 eli lähes lännestä. Voimakkuus tosin oli ennustettu 10 m/s molemmin puolin eli vastaisena vähän turhan kova ja kurssini olisi jossain 200-210 välillä eli melkolailla tiukasti vastaiseen.

Viikonlopun loppupuolelle oli luvattu vähän heikompaa tuulta, joskin edelleen etelänpuoleisia. Silloin voisi olla mahdollisuus jo ylittää vaihteeksi vähän avomerta ja mennä Orkneyn saarille. Silloin olisin jo hyvin lähellä Skotlannin mannerta ja mahdollisesti joskus tulevaisuudessa kohdalle osuva pohjoistuuli olisi helpompi käyttää hyväksi Skotlannin pohjoiskärjen ohittamiseksi. Tavoitteena on siis saavuttaa kuun loppuun mennessä Irlanti. Ei se katastrofi ole, jos ei sinne asti päädy, mutta tavoite nyt kuitenkin.

Päätin lähteä kokeilemaan, että kuinka siellä Ainomaria pärjää. Olen kuitenkin Shetlannin saarten itäpuolella, joten aivan Atlantilta asti aallot eivät pääse tulemaan. Tavoitteena tälle päivää on päästä taas Lerwickin lähistölle, mistä olisi Shetlannin eteläkärkeen enää parikymmentä merimailia. Shetlannin eteläkärjestä taas Orkneyn pohjoisimpiin osiin on noin 45 merimailia. Ei kovinkaan pitkä ylitys, mutta tuolle välille pääse länsituuli kasvattamaan aaltojan käytännössä vaikka Atlantin toiselta laidalta saakka. Hyvä sääikkuna siis tarvittaisiin.

Fetlarin pohjoispuolella oli vielä leppoista. Tuosta halkeamastakin olisi periaatteessa voinut mennä, mutta en viitsinyt riskeerata mitään.

Merikartan mukaan tuossa 30 metriä leveässä välissä olisi ollut 5-10 metriä vettä.

Saaren itäpuolella olikin sitten jo vastatuulessa eri meininki, vaikka purjeita oli reilusti reivattu.

Saaren suojista päästyä alkoi myös aallokko. Kuvattu pappateltan suojista, että ei kamera kastu.

Loppumatka olikin sen verran märkää ja rajua menoa, että kuvaamiset jäi. Tuuli oli niin vastainen, että loppumatkasta piti vähän luoviakin, että pääsi Lerwickin salmen suojiin. Viimeiset kolme tuntia keskituuli oli jo yli 15 m/s. Melkoisesti kovempi keli kuin olisi ennusteiden valossa odottanut. Mutta niin sieltä Lerwickin seudulle tultiin. Matkaa tuli noin 40 merimailia.

Koko viikon lenkki. Viimeinen etappi valkoisella: 9.8. Fetlar - Lerwick.

Lerwickin salmeen oli mukava tulla, sillä kahdeksan tuntia kestänyt, kovassa aallokossa kallellaan keinuttelu oli ollut aika uuvuttavaa. Tosin satama näytti niin täydeltä, että päätin mennä sataman ohi keskustan eteläpuolella olevaan lahteen ankkuriin. Ei jaksanut alkaa säätämään toisen veneen kylkeen kiinnittymistä.

Keskustan eteläpuolella oli hienolla paikkaa ja hienon näköinen hautausmaa.

Laskin purjeet vähän ennen Leirwickin satama-aluetta ja ajoin keskustan ohi koneella. Kun tulin taas Salmen suojista pois, niin Ainomaria kulki vastatuuleen ja -aaltoon noin kahta solmua. Normaalisti samoilla tehoilla mennään kuutta solmua. Isoimmat aallot lähes pysäyttäyttivät liikkeen hetkeksi. Pääsin siitä kuitenkin valitsemaani ankkuripaikkaan isommitta ongelmitta.

Lahteen ankkuroituminen oli sitten jälkikäteen huomattuna pienoinen virhe, sillä läntisestä tuulesta huolimatta lähes kaakon suuntaan aukeavaan lahteen tuli melko suuri maininki. Mutta en lähtenyt siitä enää siirtymään. Yöstä tulisi hyvin rauhaton kovan tuulen ja keinuttamisen takia, mutta tulkoon.

Laskin illasta vielä kumiveneen vesille ja kävin läheisessä Tescon supermarketissa ostoksilla. 

Keikkuvassa ankkurissa Leirwickin eteläpuolella. Voe of Sound niminen lahti.

Hyvä hiekkaranta rantautua kumiveneellä kauppareissulle.

Kauppareissun jälkeen olikin jo aika unille. Kun olin sammuttamassa tuuligeneraattoria tajusin, että siitäpä muuten lähtee vähän erikoinen ääni. Kuulostaa laakerivialta. Voi voi... Aika kovilla sekin toki tuolla tuulessa oli, mutta siinä pitäisi olla automaatti, joka pysäyttää sen, jos tuulee liikaa. Ongelmia sähkön riittävyydessä saattaapi olla tiedossa, jos se tosiaan on rikki. Tehoa se kyllä edelleen tuotti. Pitää tutkailla, kun on tasaisempi paikka semmoiseen projektiin. To do -lista sai taas yhden ja melko korkealla prioriteetilla olevan kohdan.

Lauantai 10.9. Suunnittelua ja kirjoittelua keikkuvassa veneessä

Yö tosiaan oli rauhaton. Heräilin vähän väliä kovasti keikkuvassa veneessä. Oli erikoista, että maininki tuli noin 90 astetta eri suunnasta kuin tuuli eikä tilanne muuttunut mihinkään koko yönä. Vene oli siis poikittain noihin aaltoihin nähden ja ne keinuttivat ajoittain yllättävänkin paljon. Tulipahan tämmöinenkin koettua. Ankkuripaikan pohja oli onneksi pitävä ja ankkuroitumisen kanssa ei ollut ongelmia, mutta kovissa tuulenpuuskissa natisevaa venettä kävi kyllä sääliksi. 

Läheisiin rantakiviin iskiessään mainiki sai aikaan kunnon pärskeet.

Tuulen ennustettiin jatkuvan kovana lounaistuulena tämän päivän myöhäiseen iltapäivään saakka. Iltaa kohti tuuli kääntyisi enemmän länteen ja heikkenisi melko oleellisesti. Aamulla voisi olla jo lähes tyyntä. Nyt siis olisi paikka iskeä siten, että lähtisi illasta kohti Orkneyn saaria. Seuraavaa tilaisuutta ei vielä tulevan viikon tuuliennusteissa näy.

Saapumisen voisi ajoittaa aamuksi pyrkimyksenä olla perillä ennen tuulen tyyntymistä. Kova tuuli on puhaltanut jo kaksi vuorokautta lounaan suunnasta, joten isoja aaltoja taitaa olla heti Shetlannin kärjen jälkeen vielä melko pitkään. Mitä myöhemmin lähtee, niin sitä pienemmät aallot, mutta sitä suurempi riski joutua aamulla tyyneen säähän. Ei ole aina helppoa tämäkään.

Lopettelenpa tämän viikon tarinat sitten tähän ja julkaisen päivityksen tällä kertaa vähän etuajassa. Jos päätän illalla lähteä, niin toivon mukaan kirjoittelen seuraavat tekstit Orkneyn saarilta. Mutta jos en lähde, niin voi olla, että seuraavaa saumaa odotellaan viikon päästä edelleen täällä.  Nähtäväksi jää.

Kiitos mielenkiinnosta! 

Videoiden editoimisesta olen ajatellut toistaiseksi luopua. Ne alkaa omaan silmään toistaa liikaa itseään ja en halua julkaista sellaista, josta en itse pidä. Katsotaan, jos sitä vielä joku päivä kuitenkin innostuu jatkamaan.