5. Ympäristö muuttuu ja ukkoset riehuu

 

Viides viikko, Kattegatt ja Göteborgin saaristo 26.5.-1.6.2024

Viime viikon blogin päivitystä kirjoittaessa uhosin, että alan hidastamaan tahtia ja nautiskelen enemmän paikallaan olemisesta. Se tahdin hidastaminen ei lähtenyt kovin hyvin käyntiin. Heti kun sain blogitekstin julkaistua, niin lähdin liikkeelle ja reilun vuorokauden aikana tuli yli 100 merimailia purjehdittua... Mutta Göteborgin lähestyessä legien mitta alkoi viimein lyhentyä. Malmön seudun hienojen, mutta suojattomien hiekkarantojen sijaan alkoi kallioinen saaristo, joka tarjosi yllin kyllin hyviä paikkoja pysähtyä.

Alkuviikon pitkien etappien jälkeen alkoi suojainen Göteborgin saaristo

Viime viikon kommenteissa pyydettiin, että tekstin alussa olisi kartta viikon etapeista. Sen laatimiseen oli jotenkin hankala löytää sopivaa (ilmaista) työkalua, joten tässä nyt sellainen mitä sattui tulemaan. Ehkä siitä vähän saa kuvaa, että missä Ainomaria on liikkunut. 

Reissun viidennen viikon etapit ja pysähdyspaikat

26.5. Lomma - Vaderö, Lähtö viivästyy

Tuulet oli melko kovat, mutta etelänpuoleiset eli kuitenkin suotuisat matkan jatkamiseen. Blogiteksti ja videon pätkä piti saada julkaistua ennen lähtöä, joten ankkurin nostaminen venyi iltapäivän puolelle. 

Kun sain blogitekstin valmiiksi, niin vielä piti löytää seuraava pysähdyspaikka, johon pyrkisin illaksi. Sepä ei ollutkaan kovin helppo homma. Malmön pohjoispuolella olevasta Ruotsin ja Tanskan välisestä kapeasta salmesta en löytänyt yhtään soveltuvaa paikkaa ankkuroitua, joten melko pitkä etappi tästä sitten tulisi. Joku vierasvenesatama olisi tietysti vaihtoehto, mutta ei kovin mieleinen sellainen - mielummin ankkuriin. 

Valitsin tavoitteekseni päästä Ängelholmin pohjoispuolella olevan pienen Väderö-nimisen saaren kupeeseen, sillä sen eteläpuolelle oli karttaan merkitty ankkuripaikka.  Tuulten ennustettiin heikkenevän iltaa kohti, joten paikan suojattomuus etelätuulille ei pitäisi olla ongelma. Pääsin liikkeelle iltapäivällä vähän ennen kello yhtä. Matkaa tulisi noin 50 merimailia, joten tuulien olisi suotavaa olla koko matkan ajan puolellani, jotta ehitisin laskea ankkurin ennen pimeän tuloa.

Malmö ja kiero pilvenpiirtäjä jää horisonttiin nätissä säässä.
(Viiville tiedoksi, että pilvenpiirtäjän nimi on Turning Torso ja
sen on piirtänyt espanjalainen arkkitehti Santiago Calatrava)

Etappi alkoi hyvin ja vauhdikkaasti. Aallotkaan eivät olleet kovin isoja, vaikka tuuli melko paljon. Se johtunee kapeasta salmesta. Liikennettä salmessa sen sijaan oli senkin edestä. Rahtilaivoja, tankkereita ja matkustajalaivoja. Purjehdin lähellä Ruotsin rannikkoa hieman väylän ulkopuolella, jotta isoja laivoja ei tarvitse jatkuvasti varoa. 

Helsingborgin kohdalla salmi on kapeimmillaan. Siinä Ruotsin ja Tanskan maa-alueiden välimatka on vain noin neljä kilometriä. Molemmilla puolilla on sillä kohtaa kaupungit: Ruotsin puolella on Helsinborg ja Tanskan puolella Helsingør. Näiden kaupunkien välillä kulkee jatkuva lauttaliikenne, joka on tietysti tähän minun kulkemani väylän suhteen poikittain. Samaan aikaan Helsingborgin satamasta lähti rahtilaiva. Melko sovittaminen oli, että niiden kaikkien välistä pääsi pujahtamaan heikkenevässä tuulessa. Lopulta laskin purjeet ja ajoin pahimman paikan ohitse moottorilla.

Poikittain kulkevien lauttojen väistely toi mieleen vanhan tietokonepelin nimeltä "Frogger".

Päästyäni ahtaimmasta paikasta läpi tuuli voimistui ja kääntyi hieman enemmän lounaaseen päin, joten nostin taas purjeet ylös. Välillä mantereen päällä kulkeneet sadekuurot saivat aikaan lyhytkestoisia kovia itätuulia, joten purjeita sai säädellä tiheään. 

Ilta alkoi jo häämöttää ja matkaa olisi vielä ainakin neljä tuntia taitettavana. Aika tiukille menee, että ehtisinkö tosiaan ankkuripaikalle ennen pimeää. Ajattelin silti yrittää, sillä minulla on mukana myös hakuvalo eli käytännössä tehokas taskulamppu, vaikka tämä ei kylläkään taskuun mahdu. Sen avulla pystyy hieman hahmottamaan ympäristöään pilkkopimeässä.

Taivaalle alkoi kerääntyä korkeita pilviä, joten saattaa siis illaksi vielä kehittää ukkosiakin. Jännäksihän tämä meinaa mennä.

Kumpupilvet kerää ilta-auringossa vielä korkeutta. Mutta nättiä on.

Päästessäni Helsingborgin pohjoispuolella olevan niemenkärjen tasalle oli kello noin yhdeksän illalla ja aurinko jo lähestymässä horisonttia. Hieman ennen niemenkärkeä minut ohitti melko suuri risteilyalus vähän turhankin läheltä omaan makuuni. Mutta olihan se ihan näyttävä laitos. Sen katolla näkyi olevan suuri valkokangas, jossa pyöri ilmeisesti jokin elokuva ja takakannella oli mm. vesiliukumäki.

Risteilyalus MSC Euribia ohittaa Ainomarian.

Aurinko painumassa kohti luoteista taivaanrantaa

Höganäs niemenkärki ja majakka hämärtyvässä illassa.

Niemenkärjen ohitettuani saatoin ottaa lopullisen kurssin kohti tavoittelemaani ankkuripaikkaa. Tuuli oli tyyntynyt melko paljon ja se tuli nyt aivan suoraan takaani. Pienetkin aallot saivat purjeet läpsymään niin pahan kuuloisesti, että päätin moottoroida loppumatkan. Matkaa oli vielä noin 8 merimailia, joka ottaisi moottorilla vajaat puolitoista tuntia. Perillä ollessani saattaisi olla vielä hitusen auringon kajastusta jäljellä.

Niinhän siinä sitten kävi, että melkolailla pilkkopimeässä saavuin ankkuripaikalle. Oli lähes täysikuu, mutta pilvet estivät sen valoa pääsemästä apuuni. Mantereen päällä välkkyi salamat, mutta niiden valo oli hieman lyhytkestoista ollakseen hyödyllistä. Kiittelin kyllä sitä, että ukkoskuurot eivät minun päälleni tulleet - ei edes satanut.

Lähestyin ankkuripaikkaa hitaasti moottorilla ajaen ja plotteriin vahvasti luottaen. Lähempänä sitten vertailin hakuvalolla sohien, että näyttäähän ne kivet olevan siellä, missä plotteri niiden väittää olevan. Paikka oli melko ahdas ja hakuvalon kapea keila sai sen näyttämään vielä ahtaammalta. Kiviä ja luotoja näytti olevan ihan lähellä mihin vain valon suuntasi. Ajoin varovasti valitsemani ankkuripaikan ympäri kaikuluotainta seuraten ja totesin, että kyllä tämän pitäisi tähän mahtua. Laskin ankkurin ja se tuntui pitävän hyvin, joten tilannetta seuraten söin iltapalaa ennen kuin painelin nukkumaan. Kello oli silloin jo yli puolen yön.

27.5. Rauhaton yö ja aikainen lähtö

Aamun valjetessa näin, että ankkuripaikka oli ihan nätti ja Ainomaria hyvällä sijainnilla. Koko yön puhaltaneelta lounaan puoleiselta tuulelta tosin ei ollut suojaa käytännössä lainkaan. Onneksi sen verran oli kiviä ja pieniä luotoja tuulen suunnalla, että aallot eivät ihan suoraan päässeet veneelle, mutta melkoista keikkumista se silti oli.

Väderön ankkuripaikka aamuauringossa

Saaressa oli myös joitain rakennuksia. Valoja sieltä ei yöllä näkynyt.

Nousin pätkittäin nukutun yön jälkeen jo ennen kuutta jatkaakseni matkaa. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut ehkä parempi jatkaa matkaa läpi yön, mutta sainpahan ainakin vähän levättyä. Ja tässä vaiheessa myös muistui mieleeni, että minunhan piti rauhoittaa menoa. Miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

Noh, katselin kartasta sellaista ankkuripaikkaa, joka olisi suojaisampi ja jossa voisin sitten levähtää vähän paremmin. Mutta eipä niitä lähimailla oikein ollut. Sellaiseksi valikoitui vähän Varberg-nimisen kylän (tai kaupungin) pohjoispuolella oleva lahti. Siellä pitäisi olla länsituulia lukuunottamatta hyvin suojaa. Tosin matkaa olisi sitten toiset 50 merimailia, mutta sen jälkeen ankkuripaikkoja pitäisi olla huomattavasti tiheämmässä. Joten ankkuri ylös ja matkaan.

Sadekuuroja alkoi kerääntyä heti aamusta.

Ja kävi selväksi, että tällä kertaa myös minä saisin niistä osani.

Puolen päivän aikaan oli muodostunut jo ukkospilviä, jotka lähestyivät etelästä.

Etapin ensimmäiset viisi-kuusi tuntia meni oikein mukavasti, mutta vähän puolenpäivän aikaan tuuli alkoi tyyntyä vastoin ennustetta. Uskoisin, että syynä oli tuo etelästä lähestyvä ukkosrintama.

Purjehdin sitkeästi heikossa myötätuulessa, kunnes ensimmäiset salamat alkoivat välkkyä takanani. Olin tuolla hetkellä Falkenberg nimisen pikkukaupungin kohdalla ja hetken jo harkitsin menemistä sen vierasvenesatamaan. Tarkistin kuitenkin ensin netistä säätutkan kuvia ja se näytti, että tuo ukkosrintama kulkisi rannikkoa pitkin suoraan sen sataman yli. Jos suuntaisin enemmän ulapalle, niin saattaisin välttää koko kuuron. Koska tuuli oli niin heikko, niin laskin purjeet ja ajoin moottorilla luoteen suuntaan pois ukkosten reitiltä. 

En tiedä kuinka paljon kurssin muutoksella oli lopulta väliä, koska ukkonen liikkui niin nopeasti, mutta en kuitenkaan joutunut suoraan sen alle. Vesisadetta kyllä tuli kovastikin. Ukkonen oli ohittanut minut noin tunnissa ja sen jälkeen tuuli palasi, joten jatkoin loppumatkan purjeilla. Ankkuroiduin suojaiseen poukamaan hiekkarannan edustalle noin viiden aikaan iltapäivästä. Nyt vähän jotain lämmintä syötävää ja päiväunet.

Saapumassa ankkuripaikkaan. Varberg - Kärradal.

Illaksi sää kirkastui ja auringon laskiessa lueskelin kannella kirjaa yöunia houkutellakseni.

28.5.2024 Lyhyt siirtyminen kohti saaristoa

Varbergistä pohjoiseen on merikartassa sitten jo runsaasti merkittyjä ankkuripaikkoja - kiitos alkavan saariston. Niitä on parhaimmillaan ihan muutaman merimailin välein toisin kuin etelämpänä, jossa niitä oli 50 merimailin välein, jos oli laisinkaan. Saaristoa jatkuu pitkälle Norjan puolelle melko yhtenäisenä. Nyt siis myös sijainti tukee sitä hidastelua.

Nukuin yön oikein hyvin ja nousin sängystä verrattain myöhään. Tämän ankkuripaikan viereisessä kylässä oli ainoana palveluna leirintäalue. En sitten käynyt edes maissa. Aamulla sää oli nätti ja tuuli kaakosta, mutta ukkosriskiä oli lupeissa myös tälle päivää. Valikoin kartan perusteella seuraavaa ankkuripaikaa siten, että siitä olisi mahdollista soutaa kumiveneellä kauppareissulle. Noin kymmenen merimailia pohjoiseen oli useasta saaresta koostuva "natur reservat", jossa oli ankkuroituminen sallittua. Parin tunnin purjehdus siis. Ihan lähellä sitä oli Ölmanäs-niminen kylä, jossa olisi pieni kauppa. Juuri sitä mitä tilattiin.

Tuuli oli mukavan leppoinen ja aallot pieniä, joten parin tunnin etappi sujui hyvin. Pilviä tosin alkoi kerääntyä taas etelän suunnalta ja sateen riski oli ilmeinen. Myös saariston alkaminen näkyi maisemassa yhä selvemmin.

Lupaavasti alkaa maisemaan ilmaantua kallioisia rantoja ja saaria.

Lähestymässä ankkuripaikkaa suojelualueen korkeiden saarien väliin.

Sain ankkurin laskettua iltapäivän alussa ja vartti sen jälkeen alkoikin sitten vesisade. Etelästä oli taas tulossa kovaa vauhtia ukkosrintama, joten päätin jättää kauppareissun seuraavalle päivälle. 

Sadetta pidellessä tein hieman pieniä huoltotoimia veneen sisällä. Olen tässä kuukauden kuluessa havainnut, että purjehtiessa aina välillä huomaa jonkun pienen asian olevan vähän "rempallaan", mutta sitten kun pysähtyy, niin ei sitä enää muista korjata. Joku köysi tai solmu on huonosti, jääkaappi pitäisi kuivata, pilssissä on vähän vettä, jne. Aloin sitten kirjoittamaan järjestelmällisesti heti kaikki havainnot ylös "To Do"-listaksi. Tuleepahan sitten kaikki korjailtua, kun on sopivasti aikaa.

Ukkosten väistyttyä kaivelin myös kalastusvehkeet esille. Heittelin muutaman kerran uistinta veneen kannelta ilman tulosta ja sitten päätin mennä viereiselle saarelle käveleskelemään ja kalastamaan vähäksi aikaa. Kun pääsin saaren rantaan, niin selvisi, että paikalliset asukkaat eli linnut ei tykänneet minun tunkeilusta. Ilmaan nousi ainakin neljää eri lajia lokkia ja kahlaajaa huutelemaan minulle vihaisen oloisesti. Palasin kiltisti veneelle, että en häiritse niiden pesintää. Kalastamma vaikka sitten vähän syssymmällä.

29.5. Etelätuuli yltyi yöllä - siirtyäkö vaiko eikö siirtyä

Yön aikana tuuli ja myös etelästä tulevat aallot yltyivät, joten vene alkoi yön aikana keikkua melkolailla. Heti herättyäni siirsin paikkaani hieman, mutta ei se oikein tuntunut auttavan. Myös soutumatka kaupalle olisi sivutuuleen melkoisen aallokon poikki, sekään ei oikein tuntunut houkuttelevalta. Tai edes järkevältä. Pohdiskelin siinä aamupalaa syödessä tilannetta, että jäädäkö tähän keikkumaan vai jatkaako matkaa.

Kaunis aamu, mutta aallot pääsivät saarten välistä venettä keikuttamaan

Päätin siirtyä. En valinnut mitään määränpäätä valmiiksi, vaan ajattelin vain lähteä kohti Göteborgia ja katsoa mitä sieltä vastaan tulee. Göteborgiin oli matkaa noin 20 merimailia. Göteborgin edustalle ei oltu merkitty ankkuripaikkoja, mutta satamia siellä oli useitakin.

Tuulet oli oikein sopivat ja matka sujui joutuisasti saarten sokkeloissa purjehtien. Olipahan upeaa seutua. Göteborgia lähestyessä liikkeellä olevien huviveneiden määrä kasvoi myös merkittävästi. Pääosin pieniä moottoriveneitä, mutta myös joitain purjehtijoita. Siellä oli myös todella vilkas lauttaliikenne lukuisiin asuttuihin saariin, joten tarkkana siinä sai olla.

Pienveneitä liikkeellä Göteborgin edustalla

Kahden eri yhtiön lautat yhtäaikaa samassa saaressa

Liikkeellä oli myös perinteisempi matkustajalaiva

Matka Göteborgin saaristossa oli niin hieno ja tuulet sopivat, että matka taittui kuin varkain. Hangosta lähdön jälkeen on ollut lähes pelkästään avomeripurjehdusta, joten oli mukavaa vaihtelua olla taas saaristossa. Yhtäkkiä huomasin jo ohittaneeni kaupungin ja matkaa oli tullut taitettua jo lähes 40 merimailia. Pitäisi kait tässä kohta jo malttaa pysähtyäkin. 

Yksi monista ohittamistani saarissa sijaitsevista kylistä.

Edelleen oli mielessä, että kauppaan olisi kiva päästä. Marstrand-nimisessä saaressa sijaitseva kylä vaikutti kartan perusteella mielenkiintoiselta, joten miksipä ei pysähtyä sinne. Vajaa kaksi kilometriä kylästä pohjoiseen oli pieneen poukamaan merkitty ankkuripaikka, jonka valitsin määränpääksi. Marstrandin vierasvenesatama olisi ollut lähempänä, mutta pitäydyin ankkuroimisessa ja kiersin saaren pohjoisrannalle valitsemaani paikkaan. Ankkurin laskettuani soudin rantaan ja lähdin kävelemään kaupalle.

Kauppareissulle. Ainomaria jäi hennossa tihkusateessa ankkuriin odottamaan.

Marstrandin satama ja Carlstensin linna

Marstrand oli pieni, mutta oikein hieno paikka. Olisihan tuo satamakin tietysti ollut ihan mukava paikka pysähtyä, mutta nyt meni näin. Tuo linna tuli ihan yllätyksenä. Nykyään siinä toimii ilmeisesti myös hotelli. Harmikseni sinne päästäkseen olisi pitänyt ottaa lautta, koska tämä kylä oli kahdella saarella, joiden välissä ei ollut siltaa. En sitten lähtenyt käymään, vaan kaupassa käynnin jälkeen kävelin takaisin veneelle.

30.5. Tyytymättömyyttä ankkuripaikkaan

Vaikka ankkuripaikkani Marstrandin pohjoispuolella oli ohikulkevien veneiden aiheuttamia aaltoja lukuunottamatta hyvä, niin päätin silti siirtyä taas eteenpäin. Noin 6 merimailin päässä oli hienon ja rauhallisen näköinen poukama korkeiden kallioiden suojissa. Lähdin matkaan vähän ennen yhdeksää ja laskin taas ankkurin noin kello kymmenen. Matkalla oli taas hienoja kallioisia saaria ja kapeita, mutta syviä väyliä niiden välissä.

Hienoja maisemia ja kaunis purjehdussää

Yhteyslautta matkalla melko täyteen rakennetulle pienelle saarelle. 

Tämä väylä näytti sen verran ahtaalta, että laskin varmuuden vuoksi purjeet ja ajoin moottorilla.

Kapean kohdan jälkeen salmessa oli pieni kylä. Idyllinen paikka nimeltä Rönnäng.

Karua, mutta kaunista saaristoa.

Päivän etappi oli lyhyt, mutta upea ja myös ankkuripaikka oli varsin mainio. Parin kilometrin kävelymatkan päässä oli Skärhamn-niminen kylä kauppoineen. Tässähän saattaisi viihtyä päivän tai parikin. Paikka oli todella suojaisa länsituulia lukuunottamatta. Tästä paikasta on otettu myös tämän julkaisun ensimmäinen kuva.

Kävelymatka kylälle osoittautuikin hieman haasteellisemmaksi. Maasto oli kallioista ja vähän väliä huomasin olevani umpikujassa pystysuorien pudotusten takia. Parin kilometrin matkalla piti palata monta kertaa takaisinpäin käyttökelpoista reittiä etsien. Mutta olihan sekin ihan mukavaa. Välillä piti ihan kiipeilläkin.

Haastavaa maastoa kauppareissulta. Ainomaria näkyy pienenä poukamassa.

Iltapäiväksi oli lupeissa vesisadetta, joten päätin jättää kylään tutustumisen seuraavaksi päiväksi, jolloin pitäisi olla lähes pilvetön sää. Palasin kaupalta takaisin veneelle ja paluu sujuikin hieman nopeammin, kun sopiva reitti oli suunnilleen tiedossa. Illalla tuli vanhalta työporukalta videopuhelu. Olipa mukava nähdä tuttuja kasvoja ja vaihtaa muutama sana. Istuskelin sitten iltaa auringonlaskua katsellen ja vähän kitaran soittoakin yritin pitkästä aikaa harjoitella.

31.5. Kävelykierros Skärhamnissa

Kävin reissun ensimmäistä kertaa aamu-uinnilla. Oli niin virkistävää, että pitäisi yrittää ottaa tavaksi. Merivesi oli tuossa poukamassa 19 asteista ja erittäin kirkasta, mutta melko paljon siellä oli meduusoja. Nämä itämeren korvameduusat on ihmiselle vaarattomia, mutta on niiden seassa jotenkin ikävä uida.

Aamupalan jälkeen lähdin sitten taas kiipeilemään kohti Skärhamnia. Kylä oli pieni ja satama-aluetta lukuunottamatta ei juuri nähtävää ollut. Mutta ihan oli nättiä kyllä. 

Pienen kylä suuri venesatama.

Kylässä sataman lähellä oli myös valtavan kokoinen akvarellimuseo. Aika erikoista. En käynyt.

Akvarellimuseota vastapäätä oli jännän näköisiä vuokramökkejä. "Terassit" oli hyvin erikoisia.

Iltapäivästä palasin veneelle ja loppupäivänä en oikeastaan tehnyt mitään. Luin kirjaa ja katselin YouTubea.

Illalla kallioiden taakse painunut aurinko värjäsi maiseman punertavaksi.

1.6. Lupeissa länsituulia - tekosyy lähteä taas liikkeelle

Vaikka ankkuripaikkani olikin rauhallinen ja viihtyisä, niin päätin siirtyä taas hieman pohjoisemmaksi. Illaksi oli ennustettu melko kovia länsituulia ja ne saattaisivat tuoda epämukavia aaltoja tänne poukaman perukoille saakka. 

Vain kahden merimailin päässä oli kartassa jännän näköinen pieni, lähes laguunimainen poukama, joten päätin lähteä katsomaan sitä. Tuuli oli aamusta heikkoa ja koillisen suunnalta. Matkanteko oli hidasta, mutta eipä tuo haitannut mitään. Purjehdin hieman ulommas merelle siinä toivossa, että siellä tuulisi vähän enemmän ja koska pitäsi matkata vastatuuleen, niin siellä mahtuisi myös paremmin luovimaan. Maisemat ja sää olivat hienoja.

Luovimassa hieman avarammilla vesillä.

Lähestyessäni valitsemaani paikkaa huomasin, että se olikin jo varattu. Siellä oli purjevene ankkuroituneena keskelle poukamaa. Noh, onneksi näitä paikkoja on täällä paljon, joten aloin katselemaan kartasta seuraavaa ehdokasta. Sellainen löytyikin vajaan kahden merimailin päästä Kyrkesund-nimisen kylän pohjoispuolelta. Kyrkesund oli myös kapean salmen molemmin puolin oleva kylä, joten sen läpi olisi myös kiva kulkea.

Kyrkesund. Tämänkin kapean salmen poikki liikennöi lautta.

Kyrkesundin jälkeen ankkuroiduin vapaaseen poukamaan ja valmistin lounaan. Syönnin aikana tuuli pyöri inhottavasti ja veneen perä kävi ajoittain epämukavan lähellä kiviä. Päätin sitten, että en jää tähänkään, vaan etsin edelleen parempaa paikkaa. 

Vähän matkaa pohjoiseen oli suuri Orust-niminen saari, jonka pystyi kiertämään väylää myöten, joka vaikutti lähes sisämaan reitiltä. Sehän voisi olla kiva kiertää läpi matkalla pysähdellen. Saaren kiertämiselle tulisi mittaa noin 30 merimailia, mutta eipäs tässä kiirettä edelleenkään. Nyt on hyvää seutua hiljentää tahtia.

Valitsin seuraavan ankkuripaikka ehdokkaan Orust-saaren eteläpuolella olevalta vähän väljemmältä vesialueelta. Siellä oli pieni, mutta suojaisan näköinen saari nimeltä Stora Kråkholmen. Matkaakin tulisi vain 5 merimailia eli noin tunnin siirtymä.

Reitillä oli jälleen hienoja maisemia ja kapeita väyliä

Myös huviveneliikennettä oli tällä väylällä näin lauantaina huomattavan runsaasti.

Korkeat saaret saavat tuulen käyttäytymään arvaamattomasti ja purjeita pitää trimmata usein.

Ankkuripaikka oli hyvä, mutta myös näköjään melko suosittu. Saaren kallioihin oli kiinnitteneenä kolme pientä moottorivenettä ja yksi purjevene. Purjevene oli kiinnittyneenä kylki edellä suoraan kallioon. Melko rohkeaa, mutta kipparilla on varmaan paikallistietämystä syvyyksistä. Minä en ole koskaan kokeillut kiinnittymistä suoraan kallioon edes keula edellä. Yksin se toki olisikin melkoisen haastavaa. 

Laskin ankkurin sopivan matkan päähän rannasta ja ilta sekä yö olivat tällä kertaa hyvin tasaisia. Taidan jäädä tähän odottamaan soveltuvia tuulia, joilla itään päin vievää kapeaa väylää voi purjein kulkea. Jossain vaiheessa pitää mennä satamaankin hakemaan vesitäydennys ja tyhjentämään septitankki, mutta kyllä tässä vielä muutama päivä pärjätään.

Leppoisaa ankkurielämää.

Seuraavaksi Orust-saaren kierto ja sitten kohti Norjaa

Kirjoittaessani tätä blogitekstiä on sunnuntai 2.6. Ankkuripaikaltani on matkaa Norjaan linnuntietä vain noin 60 merimailia. Melko suurella varmuudella seuraava päivitys tuleekin siis Norjan puolelta. Mutta vain melko suurella...

Videoita kuluneelta viikolta

Suuret kiitokset jälleen kaikille lukijoille mielenkiinnosta!

Vähän meinaa lähteä tekstit paisumaan jaarittelun puolelle. Kommentoikaa, että onko se hyvä vai paha, kiitos.