9. Sääikkunan odottelua hienoissa maisemissa

Yhdeksäs viikko, 23.-29.6.2024

Vuonoja ja kävelyretkiä

Jäin viime viikon blogitekstin julkaisemisen jälkeen vielä samaan poukamaan odottamaan parempia tuulia matkan jatkamiseksi kohti pohjoista. Vallitsevat tuulet tähän aikaan vuodesta tuppaa olemaan luoteesta tällä alueella, joten minulle pääosin vastaisia. Koko viikkoa en siis liikkeellä ollut, mutta muutamana päivänä matkaa päästiin jatkamaankin.

Matkalla kohti Stavangeria löytyi varsin hieno ankkuripaikka.

Sunnuntai 23.6. - Blogin julkaisu ja veneellä oleilua

Sain blogin ja videon viimeisteltyä melko hyvissä ajoin. Päivä oli hieman harmaa, mutta ei kuitenkaan satanut. Illasta vähän aurinkokin näyttäytyi ja luonnonsatamassa jossa olin kävi myös useita veneitä grillailemassa illan aikana. 

Tuuliennusteet eivät näyttäneet hyvältä seuraavankaan päivän osalta, joten jotain tekemistä voisi yrittää keksiä. Olin kuullut paria päivää aiemmin paikallisilta veneilijöiltä, että viereisen Pollfjell nimisen kukkulan päälle menee merkitty polku. Sen kiertäminen voisi olla ihan kiva seuraavan päivän aktiviteetti. Kävin vielä illalla jututtamassa viereisessä veneessä ollutta porukkaa siinä toivossa, että osaisivat opastaa minut polulle. He ohjeistivatkin lataamaan puhelimeen "Ut"-nimisen sovelluksen (Ut on suomeksi ulos tai ulkona). Sieltä löytyy maastokartat ja muut tiedot käytännössä kaikista Norjan luontokohteista. Näppärää.

Illasta tuli katsottua ihan elokuvakin pitkästä aikaa. Yle Areenaan oli ilmestynyt vuonna 1951 tehty seikkailuelokuva The African Queen. Ilmeisesti jonkinsortin klassikko ja sehän oli oikein leppoinen ja hieno leffa. Suosittelen.

Maanantai 24.6. - Kävelyretki Pollfjell nimisen kukkulan päälle

Sää oli vaihteeksi ihan nätti ja aloin valmistautua kävelyretkelle heti aamupäivästä. Ut-sovelluksen avulla polun lähtöpiste oli nyt tiedossa, mutta sinne olisi melko pitkästi soudettavaa. Päätin vähän oikaista ja jättää kumiveneen sellaiseen paikkaan rannassa, josta oletin pääsevän suhteellisen helposti polulle. Melko jyrkkää ja metsäistä rinnettä sinne kuitenkin piti kiivetä.

Polulle kiipeämässä. Taustalla Flekkefjord.

Rinteessä tuli vastaan kivistä kasattu aidan tyyppinen rakennelma, joka kulki suunnilleen korkeuskäyrää pitkin muutaman kymmenen korkeudella merenpinnasta. Sijainti oli sellainen, että uskoisin sen olleen joskus osa jotain puolustuslinnoitusta. Ainakaan mitään karjaa aitaamaan se tuskin niin jyrkässä rinteessä oli. Maastokarttaan sitä ei oltu merkitty.

Erikoista kivimuuria jyrkässä rinteessä.

Muuri jatkui rinteessä kohti Flekkefjordia suunnilleen korkeuskäyrää myöten

Hetken muuria hämmästeltyäni jatkoin kiipeämistä rinnettä ylöspäin. Polulle oli tuosta muurilta matkaa enää parisataa metriä. 

Ja löytyihän se polku. Se näkyi maastossa hyvin ja oli merkitty sinisillä maaliläiskillä puihin sekä kiviin. Ut-sovelluksessa polku oli luokiteltu "keskivaikeaksi", joka oli neliportaisessa luokittelussa toiseksi helpoin. Polulle päästyäni olin jo noin 80 metriä merenpinnan yläpuolella ja polku jatkui melko jyrkkää nousua. Kokonaisuudessaan tämä polku oli noin kolmen kilometrin mittainen, mutta oikaisin reiluun puoliväliin sitä, joten matka huipulle tästä kohtaa ei ollut enää pitkä.

Kivistä ja juurakkoista polkua kohti kukkulan huippua.

Polku oli ajoittain hieman hankalaa kulkea.

Kivistä solaa kiivetessä tulin miettineeksi, että kuinkahan vaikeita ne kaksi seuraavaa polkujen luokitusta mahtaa olla, kun ei tämäkään nyt kovin helppoa ole. Ehkä sekin vielä tässä joku päivä selviää. Ei tuota edellisen kuvan kohtaakaan oikein enää poluksi viitsi kutsua. "Reitti" olisi varmaan parempi termi.

Laelta aukeni kyllä komeat maisemat. Laki oli suurelta osin puuton ja aivan sileä kallio. Siellä oli myös useita vanhoja nuotipaikkoja, joten retkeilyä siellä on harjoitettu, mutta kovin tuoreita nuotioita ei näkynyt. Laella oli myös postilaatikossa vieraskirja, jonka mukaan edellisenä päivänä siellä oli viimeksi joku käynyt.

Pollfjellin laella. Taustalla näkyy jo vähän oikeaa vuoristoakin.

Etelään päin näkyi vuonokin hienosti.

Laki oli vieraskirjan mukaan 186 metriä merenpinnan yläpuolella, vaikka kartassa oli lukema 181. No melko korkea joka tapauksessa ja olihan siinä kiipeämistä, koska olin kuitenkin merenpinnan tasolta lähtenyt. 

Kiertelin hetken kallioilla maisemia katsellen ennen kuin lähdin laskeutumaan takaisin veden äärelle. Katselin paluumatkalla karttaa ja päätin koettaa mennä alas hieman eri kohdasta, josta olin kumiveneeltä polulle tullut. Korkeuskäyrien mukaan se olisi hieman loivempi reitti ja myös lyhyempi.

Kartasta katsomani reitti oli selvästi sulamisvesien tekemä uoma. Se oli kyllä hieman loivempi, kuin reitti jota kiipesin ylöspäin, mutta siinä oli paljon irtonaista kiveä. Vähän niin kuin jyrkässä rinteessä oleva pirunpelto. Onneksi siinä oli kuitenkin jonkin verran puita, niin pääsin sitten ihan kohtuudella siitä alas ja käytännössä suoraan kumiveneeni kohdalle rantaan. Kaiken kaikkiaan ihan onnistunut kävelyretki. 

Kun pääsin veneelle ja sain syötyä, niin päätin vähän lyhentää taas sitä "To Do" -listaa. Olin merkinnyt sinne sähkötaulun katkaisijoiden järjestämisen uudelleen. Taulu on alkuperäinen ja vuosien saatossa siihen on vene-elektroniikkaa lisäilty ja järjestys ei ollut enää kovin looginen. Järjestelmä oli myös kytketty niin, että tutka ja autopilotti oli saman kytkimen ja sulakkeen takana. 

Tutkaa tarvitsee melko harvoin ja se vaatii valmiustilassakin ohjekirjan mukaan noin 7 W tehoa, joten olisi hyvä, jos sille voi kytkeä virrat erikseen. Aika pieni säästö sähkön käytössä, mutta kyllä sekin alkaa vuorokausien mittaisilla purjeduksilla kerääntymään. Päätin siis laittaa tutkalle oman kytkimen. Se vaati uuden johdon vetämistä sähkötaululta perähyttin punkan alle, jossa tutkan ja autopilotin johdot oli liitetty. Olin vetänyt sinne johtoja aiemminkin, joten tiesin mistä ne sinne kannattaa laittaa. Homma hoitui melko sujuvasti ja pari kohdetta sain sitten ruksia työlistalta pois.

Seuraavalle päivälle näytti olevan ennustettuna sivumyötäisiä tuulia, joten yrittäisin viimein jatkaa matkaa.

Tiistai 25.6. - Liikkeelle lähtö ja pettymys tuuliennusteisiin

Heräsin aikaisin ja jo rutiiniksi muodostuneen tavan mukaan katselin sääennusteita aamupalan yhteydessä. Tuulet oli ennustettu etelänpuoleiseksi ja voimakkuudeltaan 3-4 m/s. Illaksi ennustettiin täysin tyyntä. Päivän tuulet olisivat minulle sivumyötäiset ja siksi vähän turhan heikot, mutta olisihan minulla koko päivä aikaa. Hidas vauhti ei haittaisi, kunhan päästään eteenpäin.

Irroitin köydet jo vähän seitsemän jälkeen aamulla ja tuntui kyllä mukavalta olla taas liikkeellä. Olinhan ollut tuossa samassa, joskin hienossa paikassa jo viisi yötä. 

Alkumatkasta noin kaksi merimailia piti kulkea suoraan etelään pois Flekkefjordin vuonosta. Ainakin sen pätkän ajattelin joutuvani moottoroimaan joka tapauksessa. Sen jälkeen kurssi kääntyisi länteenpäin ja toivoin voivani nostaa siinä vaiheessa purjeet. Länteenpäin suuntautuvan kurssin ensimmäiset noin viisi merimailia kulkisi kapeassa vuonossa, joka oli mantereen ja Hidra nimisen saaren välissä. Asetin määränpääkseni Egersund nimisen kaupungin, jonka edustalla oli matkalla kohti Stavangeria seuraava isompi suojainen alue. Matkaa sinne tulisi yhteensä noin 30 merimailia.

Lähtiessä sää oli hieno.

Moottorilla kohti etelää Flekkefrodin vuonossa.

Lähtiessä tuulta ei kyllä juuri ollut, mutta ajattelin sen johtuvan vuonojen tuomasta suojasta. Kun pääsin kääntämään länteenpäin johtavaan vuonoon, niin siellä tuulikin sitten idästä eli suoraan takaa. Mutta alle 2 m/s. Se ei minua juuri eteenpäin kuljettaisi, joten päätin jatkaa moottorilla siinä toivossa, että ulapalle päästyäni alkaisi se luvattu 3-4 m/s etelätuuli. Vuonossa oli myötäistä vuorovesivirtaa sen verran, että se lisäsi nopeuttani reilun solmun.

Länteen ja kohti ulappaa johtava vuono. Hidra-saari vasemmalla ja mantere oikealla.

Moottorointia heikossa myötätuulessa ja -virrassa.

Sama vuono kuvattuna itäänpäin vastavaloon juuri ennen ulappaa.

No tuuliko siellä ulapalla sitten? Kyllä ei tuullut. Äskeisessä vuonossa tuuli enemmän. Ulapalla oli jostain syystä myös melko kattava pilvikerros ja mantereella aivan kirkasta. Kesäisin se on usein ollut juuri päinvastoin.

Tuuliennusteita soimaten aloin heti katselemaan, että olisiko lähellä joku paikka ankkuroitua, koska en halunnut ajaa jäljellä olevaa reilua kahtakymmentä merimailia moottorilla. 

Melkein heti vuonon päätyttyä oli Berefjord niminen lyhyt vuono, jonka perälle oli merkitty ankkuripaikka. Olinkin jo käytännössä sen kohdalla, joten päätin käydä katsomassa. Joskin se olisi hyvin ahdas ja myös melko matala ainakin kartan mukaan. Sinne ehkä silti pystyisi näin tyynellä ilmalla ankkuroitumaan.

Berefjord

Berefjordin ankkuripaikka näytti sitten todellisuudessa vielä ahtaammalta, kuin olin kartalta tulkinnut ja sen lisäksi siellä näkyi olevan ainakin kolme paikallisten venettä poijuissa. En uskonut Ainomarian enää sinne sekaan mahtuvan, joten ei muuta kuin täyskäännös ja karttaa tutkimaan.

Seuraava ankkuripaikka oli vajaan mailin päässä, mutta se oli vielä pienempi kuin Berefjord, joten sitä en kävisi edes katsomassa. Sitä seuraava olikin sitten vuono, johon laskee joki Lundevatnet nimiseltä järveltä. Järvelle johtava joki tosin on padottu. En löytänyt kartoista tälle vuonolle mitään nimeä. Liekö tätä sitten pidetään kuitenkin jokena, mene ja tiedä. Minä nyt kutsun sitä kuitenkin vuonoksi.

Tuolle vuonolle olisi Berefjordista noin kolme merimailia matkaa eli moottorilla puolisen tuntia. Vuonon perukalla, lähellä voimalaitosta oli Åna-Sira niminen pieni kylä. Vuono oli kapea ja padolle mitattuna noin 2,5 merimailia pitkä. Vuonoon oli muutama ankkuripaikkakin merkitty, joten päätin käydä katsomassa, että josko joku niistä olisi soveltuva paikka jäädä taas odottamaan tuulia.

Hieman ennen nimetöntä vuonoa rantakalliossa oli hienoja onkaloita.

Luolamiesten rivitalo.

Vuono oli suhteellisen matala. Taisi olla syvimmältä kohdaltaa alle 20 metriä, kun esimerkiksi Flekkejordissa oli syvimmillään yli 200 metriä vettä. 

Vuonon suu oli kapeimmillaan noin 40 metriä leveä ja sillä kohtaa vettä oli vain viitisen metriä. Tämä yhdistettynä vuonoon laskevaan jokeen teki sen, että tuossa kapeassa kohdassa olikin melko kova virtaus. Olisihan se pitänyt tietysti osata aavistaakin, mutta ensimmäistä kertaa tällainen vastaan tuli, niin enpä sitten tajunnut. Vastavirtaa oli reilut kolme solmua, joten melko hitaasti lipuen sitä ylävirtaan moottorilla mentiin. Virta oli hyvin tasainen eikä siinä ollut käytännössä lainkaan pyörteitä, niin hyvin sen ylös pääsi. Siinä oli vähän samanlaista tunnelmaa, kuin pientä koskea olisi ajanut ylös. Onneksi tuo kovimmin virtaava paikka ei ollut kuin parisataa metriä pitkä.

Vastavirtaan moottorointia kohti komeaa vuonoa.

Kapeimman kohdan jälkeen virta rauhoittui huomattavasti eikä sitä enää juuri edes huomannut. Karttaan merkityt ankkuripaikat oli vähän hassusti asutusten edessä melkein heti tuon virtapaikan jälkeen oikealla. Syvemmällä vuonossa oli kartan mukaan laajahko alue, jossa oli tasaisesti noin 3-4 metriä vettä ja sillä alueella ei ollut niin paljoa taloja. Päätin sitten käydä katsomassa, että olisiko sinne kivempi laskea ankkuri.

Ajoin hieman ympyrää kartasta katsomassani paikassa ja se vaikutti ihan tasaiselta pohjalta ankkuroitua. Meren pohjan koostumukseksi oli karttaan merkitty "Pebbles" eli pientä pyöreää kiveä. Se ei olisi ankkurin pitävyyden kannalta kovinkaan hyvä, mutta paikassa ei juuri ollut virtausta ja tuulihan oli tyyni, joten eiköhän Ainomaria siinä paikallaan pysy. Ankkuroiduin siis siihen. 

Olin lähtenyt liikkeelle sen verran aikaisin, että ankkuripaikan etsinnästä huolimatta kello ei ollut vielä edes kymmentä aamupäivällä. Moottorilla ajelua tuli yhteensä noin 14 merimailia.

25.6. moottoroitu reitti.

Ankkuri piti eikä maisemiakaan voinut moittia.

Ankkuroiduttuani hoksasin ottaa sen Ut-sovelluksen auki ja katsoa, että olisiko siellä mainintaa niistä rantakallion luolista. Ja kyllähän siellä oli - Brufjell ja Brufjellhålene. Sinnekin menisi ihan merkitty reitti. 

Reitti lähtisi parkkialueelta, jonne ankkuripaikkani kohdalta rannasta oli matkaa noin kilometri. Kyseessä oli rengasreitti, jonka kokonaispituus oli sovelluksen mukaan 5,5 kilometriä. Reitti kulkee ensin Brufjellin länsipuolella olevan kukkulan laelle ja laskeutuu sitten näiden kahden kukkulan välistä merenrantaan luolille. Sen jälkeen samasta solasta takaisin ylös ja Brufjellin päälle ennen paluuta parkkialueelle. Brufjellin laki on 190 metriä merenpinnasta ja nousua reitille tulee yhteensä noin 600 metriä. Reitti oli luokiteltu vaikeaksi eli toiseksi haastavimmaksi, poislukien sinne luolille laskeutuminen olisi erittäin vaikea. Nythän sitten nähtäisiin nämäkin luokitukset, mitä edellisen päivän retkellä mietiskelin.

Katselin myös tuuliennusteet ja seuraavaksi päiväksi luvattiin noin 5 m/s vastatuulta. Päätin, että käytän tämän päivän siihen, että käyn katsomassa niitä luolia ja seuraavana päivänä luovin vastatuuleen sinne Egersundiin, mihin oli alunperin tarkoitus jo tänään mennä.

Söin veneellä lounaan, jonka jälkeen pakkasin juotavaa ja pari eväsleipää reppuun. Kun soutelin rantaan kävelyretkeä varten, niin sääkin oli sopivasti taas kirkastunut. Rannasta, johon kumiveneen jätin on otettu tämän julkaisun ensimmäinen kuva. Alkumatka reitistä kulki tien vartta pitkin pienen kylän läpi, kunnes alkui polkuna kulkea metsän läpi kallioita kohti.

Sinne jäi Ainomaria tyyneen vuonoon odottelemaan.

Pian tieltä lähdön jälkeen reitillä oli hieno pieni lahti. 

Opastauluun oli merkitty mustalla reitti, joka laskeutuu luolille. Jyrkältä näyttää.
Vieressä oli maininta, että suositellaan käytettäväksi hyviä kenkiä...

Vaikeaksi merkityllä osuudella oli useita melko jyrkkiä nousuja ja laskuja. Osaan niistä oli laitettu vaijeri, josta sai vähän tukea tarvittaessa. Reitillä oli myös yllättävän paljon väkeä. Muistaakseni 7 tai 8 eri porukkaa siellä tuli vastaan.

Jyrkähkö nousu vaikeaksi luokitellulla reitillä.

Ulappaa reitiltä nähtynä. Kuvan oikeasta laidasta alkaa vuono, jossa Ainomaria oli ankkurissa.

Reitti oli paikoin aika hidaskulkuista ja aurinko lämmitti vähän turhankin paljon, joten hikistä hommaa se oli. Tuultakaan ei ennusteista huolimatta juuri ollut edes tuolla ylhäällä. Mutta maisemat oli upeat.

Kun kahden kukkulan välinen sola tuli näkyviin, niin alkoi tulla selväksi, että miksi se oli merkitty erittäin vaikeaksi reitiksi. Harmi, että kuvista ei oikein näe paikan todellista jyrkkyyttä.

Tuolta välistä se reitti laskeutuu.

Laskeutuessa oli ajoittan vähän ruuhkaakin. Kivissä oli vaijereita, joista sai tukea.

Pystyjyrkissä kohdissa oli kallioon kiinnitettyjä metallisia "askelmia"

Oli ihan vaikuttava reitti kyllä. Ja ehkä jopa voisi kutsua vaaralliseksikin. Mutta porukkaa siellä liikkui kyllä siihen nähden yllättävän paljon. En sitten tiedä, että kuinka usein siellä onnettomuuksia sattuu vai sattuuko. 

Jyrkimmän kohdan jälkeen piti kulkea aika lähellä jyrkännettä, josta oli ainakin 20 metriä pudotusta suoraan kallioita vasten kuohuvaan mereen. Sille kohtaa oli kallioon kiinnitetty pelastusrengas. Kait siitä sitten jotain lohtua saa, jos sattuu tippumaan.

Alhaalla olleet luolat oli kyllä erikoiset. Suurin ja syvin niistä oli ilmeisesti jonkinlainen "somehitti", koska sen suuaukolla kaikki kävivät kuvaamassa itsensä kädet levällään.

Luolat olivat käytännössä vaakasuuntaisia hiidenkirnuja.

Toiseksi syvin luola toimi minun eväspaikkana, koska siinä pääsi varjoonkin.

Suurimmassa luolassa oli jo vähän syvyyttäkin.

Söin yhdessä luolista eväät, kun siinä oli vähän varjoa ja lähdin sitten kiipeämään takaisin ylös. Ylöspäin meneminen oli jotenkin helpompaa, vaikkakin tieten vähän raskaampaa. Reitti kulki sitten Brufjellin laelle, jonka jälkeen takaisin kohti tietä ja parkkipaikkaa.

Brufjellin laelle päästessäni oli jo vähän pilviä taas kerääntymässä.
Laki oli 190 metriä merenpinnan yläpuolella ja osittain pilvessä.

Paluumatkan viimeisiä laskeutumisia. Irtokiviä oli rinteessä paljon.

Pääsin tielle ihan ehjin nahoin, mutta varpaissa tuntui olevan jokunen rakko. Tunsin ne vasta tiellä kävellessä. Noh, olihan tämä jo toinen patikkapäivä putkeen. Veneellä kävin suihkussa ja menin aikaisin nukkumaan seuraavan päivän vastatuulipurjehdukseen valmistautuen.

Keskiviikko 26.6. - Määränpäänä Egersund

Heräsin taas aikaisin oikein hienossa säässä, mutta melkoisen tyyntä oli ainakin tuolla vuonossa. Söin jälleen aamupalan tuuliennusteita tutkiskellen ja niidenkin mukaan aamu oli tyyntä ja länsituuli alkaisi vasta noin kymmenen aikaan. Hoppua lähtemiseen ei siis ollut. Ajattelin, että ajelen vuonosta kuitenkin ulos moottorilla, joten lähtisin liikkeelle noin yhdeksältä.

Kyllä näissä maisemissa kelpasi aamupalaa nautiskella kaikessa rauhassa.

Suunnitelman mukaan noin yhdeksältä laitoin pelastusliivit päälle ja lähdin nostamaan ankkuria. Veneen keulassa ollessani huomasin, että sieltähän vuonoa pitkin vyöryy sumulautta melkoista vauhtia päälle. Se oli tosi hienon näköinen, mutta pisti tietysti harkitsemaan lähtöä uudelleen.

Sumua tulossa mereltäpäin vuonoon.

En nostanutkaan sitten vielä ankkuria. Sumupilvi tuli päälle yllättävän kovaa vauhtia. Kävin laittamassa kameran veneen keulaan sitä kuvaamaan, mutta tilanne oli ohi niin pian, että ei siitä kunnon pätkää tullut. Näkyvyys meni tosi huonoksi ja jäin odottelemaan paikalleni, että miten tilanne tästä nyt sitten kehittyy. Ihan hyvä, että en ehtinyt sitä ankkuria nostamaan, sillä olisin nyt tuolla vuonossa ajamassa siihen virtapaikkaan sankassa sumussa.

Vajaa puoli tuntia myöhemmin sumu katosi aivan yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Myös tuuli tuntui pikkuhiljaa nousevan ainakin vuonossa. Nostin ankkurin noin puoli kymmeneltä ja lähdin moottoroimaan kohti ulappaa. Sumua oli edelleen hieman vuonon suulla, mutta näkyvyyttä kuitenkin jonkin verran. Tutkaa saatetaan tänään ihan oikeastikin tarvita.

Hieman aavemaista tunnelmaa vuonon suulla.

Vähän matkaa vuonon suulta ulapalle päästessäni oli jo ihan kirkasta.

Sumu siis kiusasi vain vuonon suulla, mutta eipä siellä ulapalla myöskään tuullut. Kello tosin ei ollut vielä ihan kymmentä, joten tuuliennusteita ei passanut ihan vielä soimata. Lännempänä sää näytti vähän harmaammalta ja pilvet roikkuivat tosi alhaalla, joten sumun riski oli siis edelleen olemassa. Jatkoin moottorilla suoraan kohti länttä tuulia odotellen.

Odotettu vastatuuli alkoikin melko hyvin ennusteen mukaisesti ja minulla oli purjeet ylhäällä noin puoli yhdeltätoista. Mutta tuuli toi tullessaan myös sumun. Lähdin sitten luovimaan ulapalla vastatuuleen sumussa, plotteriin ja tutkaan tukeutuen. 

Tein melko pitkiä legejä luoviessani, joten montaa käännöstä ei tarvinnut tehdä. Tuulen alkaessa olisi suoraa reittiä myöten ollut matkaa jäljellä noin 14 merimailia, mutta luovien parikymmentä, ehkä vähän ylikin. Moottorilla matka olisi taittunut reilussa kahdessa tunnissa ja purjeilla mutkitellen se ottaisi noin kolme ja puoli tuntia. Purjeveneellä kun ollaan liikkeellä, niin purjeilla sitten mennään aina kun se vain on mahdollista ja järkevää. Loppumatkasta pystyisin todennäköisesti purjehtimaan luovimatta sivuvastaisessa tuulessa vuonoa myöten Egersundiin asti. Niin ainakin toivoin.

Näkyvyys oli huono, vaikka Aurinko paistoi sumun läpi. 

Sumu alkoi hälventyä vasta sitten, kun olin taas lähestymässä rannikkoa ja Egersundiin johtavan vuonon suuta. Matkalla tuli vastaan muutamia rahtilaivoja, joilla oli AIS päällä ja näkyivät siis plotterissani jo kaukaa, mutta myös muutamia aluksia, jotka näkyivät vain tutkassa. Ne olivat todennäköisesti pieniä kalastusaluksia tai huviveneitä. Lähimmillään menin yhden ohitse noin 700 metrin päästä, mutta en nähnyt siitä sumun takia vilaustakaan. 

Ilman tutkaa tuo sumussa purjehtiminen olisi ollut kyllä huomattavasti inhottavampaa, kun ei yhtään olisi tietänyt mitä kulkijoita ympärillä on.

Tupsahdin sumusta ulos vähän ennen vuonoa.

Egersundia lähestymässä. Telakka- ja teollisuusalue tuli vuonossa vastaan ensimmäisenä.

Tuuli tyyntyi jälleen lähes täysin syvemmälle vuonoon päästessäni, joten loput pari mailia piti taas moottoroida. Muuten purjehdus meni kyllä hyvin alun tyynen sään jälkeen. Ihan hyvää harjoitusta oli myös sumussa purjehtiminen tutkaan tukeutuen, sillä vain pari kertaa aiemmin olen tuollaisissa olosuhteissa ollut. Tuli siinä samalla testailtua tutkan ominaisuutta, jossa veneen ympärille voi tehdä kehän ja/tai sektorin, josta tutka hälyttää, kun havaitsee siellä jotain. Se tuntui toimivan oikein hyvin.

Egersundin keskustassa oli vierasvenelaituri reilulle kolmellekymmenelle veneelle. Nettisivujen mukaan sinne sai kiinnittyä päiväsaikaan veloituksetta, mutta kello 18:00 ja seuraavan päivän kello 10:00 välisestä ajasta veloitetaan 200 kruunua. Kello oli noin kaksi iltapäivällä, joten päätin mennä ainakin aluksi satamaan katsomaan, että millainen paikka on kyseessä ja illaksi ehkä siirtyä johonkin lähistölle ankkuriin. Olin jo katsonut kaksi mahdollista ankkuripaikkaa parin mailin säteellä keskustasta, mutta ei se pois suljettua olisi satamaankaan jäädä.

Lähestymässä Egersundin keskustaa. Vierasvenelaituri on suoraan edessä.

Kiinnityin vierasvenelaituriin ystävällisen tanskalaisen purjeveneilijän avustuksella. Vierasvenesatama oli suojainen, mutta ihan vieressä oli kalasatama, josta tuli vähän epämiellyttävä haju ainakin näin länsituulilla. Päivän etapille tuli mittaa luovien noin 25 merimailia. 

26.6. sumuinen vastatuulietappi

Ensimmäisenä söin veneellä lounaan ja päätin sitten lähteä käymään kiertämässä keskustaa. Samalla voisin käydä myös kaupassa. Sataman ilmaiseen päiväkiinnittymiseen ei tietenkään sisältynyt pääsyä huoltorakennukseen, joten suihkuun tai pyykinpesuun ei ollut mahdollisuutta ilman maksua. Vesisäiliön kuitenkin sain taas täytettyä laiturin vesipisteestä. 

Satamakonttori oli tyhjillään, mutta sen ovessa olevasta lapusta ilmeni, että se nettisivun 200 kruunua oli vain mainos. Oikea hinta oli 250 kruunua yöpymiseltä. Eihän tuo ero suuri ollut, mutta vähän huijaamisen fiilistä se silti nostatti. Siinä vaiheessa jo oikeastaan päätin lähteä keskustakierroksen jälkeen ankkuriin.

Vanhan kaupungin katuja. Suurimmalla osalla katuja autolla sai ajaa vain kiinteistöille.

Paljon liikkeitä, vähän ihmisiä.

Egersund vaikutti ihan mukavalta paikalta. Kaupassa käynnin jälkeen istuskelin vielä hetken satamassa veneen kannella ja tarkastelin läheisiä ankkuripaikkoja ja seuraavien päivien tuuliennusteita. Päätin kokeilla mennä ankkuriin vajaan kahden mailin päässä pohjoisessa olevaan rauhallisen näköiseen paikkaan, vaikkakin siitä aika läheltä meni rautatie. Tuuliennusteet lupailivat tuulen kääntyvän yön aikana kaakkoon eli minulle myötäiseksi ja voimistuvan melkolailla. Ainakin seuraavalle päivälle olisi todennäköisesti hyvä sääikkuna painella vaikka Stavangeriin asti. Sitä seuraavan päivän tuulet saattaisivat jo olla liiankin kovat.

Irroitin köydet vierasvenelaiturista vähän ennen viittä ja lähdin ajamaan moottorilla kohti valitsemaani ankkuripaikkaa. Noin kymmenen minuuttia ajeltuani tulin polttoaineaseman kohdalle ja päätin käydä tankkaamassa. Säiliöt oli tässä vaiheessa vasta hieman alle puolessa, mutta samapa tuo on nyt tankata, kun on siihen paikka sopivasti kohdalla.

Ankkurissa Egersundin pohjoispuolella.

Ankkuripaikka oli ihan hyvä ja rauhallinen sekä riittävän kaukana asutuksesta, mutta kyllä siihen junien ääni kuului melko kovasti. Onneksi niitä nyt ei kovin tiheään mennyt ja yöllä en niihin herännyt. Yritin iltasella vähän kalastaakin, mutta ilman tulosta. Menin taas aikaisin nukkumaan, sillä jos pyrkisin Stavangerin seudulle asti seuraavana päivänä, niin matkaa tulisi melkein 50 merimailia. 

Torstai 27.6.  Stavangeria kohti kovassa myötätuulessa

Tuuli kääntyi  ja voimistui ennusteen mukaisesti yön aikana. Aamulla se pääsi puhaltamaan melko kovasti myös ankkuripaikkaani, vaikka olin yrittänyt päästä pienen niemenkärjen taakse vähän suojaan. Tälle päivää ainakin näyttää tuulta sitten riittävän purjehtimista ajatellen. Merkitsevää aallonkorkeutta ennustettiin iltapäivän lopuksi noin 1,5 metriä eli suurimmat aallot voisivat olla lähes kolme metrisiä. Mutta eipä ne myötäisenä niin haittaisi.

Lähdin liikkeelle vähän yhdeksän jälkeen. Ankkurin saaminen ylös vaati taas juoksemista edestakaisin ohjaamon ja keulan välillä. Tuuli painoi venettä sen verran paljon, että venettä ei jaksanut ankkuriköydestä oikein vetää tuulta päin. Välillä siis piti käydä ajamassa vähän matkaa moottorilla eteenpäin ja juosta sitten kiskomaan löystynyttä köyttä ja kettinkiä veneeseen. Hyvä puoli tuulessa oli, että käytännössä heti ankkurin noston jälkeen sai sammuttaa moottorin ja alkaa purjehtimaan

Sen virheen siinä lähtiessä tein, että päätin mennä koko päivän pelkällä genoalla eli keulapurjeella. Ensimmäiset noin neljä merimailia kulki taas saaren ja mantereen välistä vuonoa pitkin ja tuuli pyöriskeli siinä aikalailla, vaikka olikin myötäinen. Keulapurjeessa kun ei ole puomia, niin se ei oikein pysy muodossaan aivan suoraan myötätuuleen mentäessä ja muuttuu lähes mahdottomaksi käsitellä, jos tuuli vielä vaihtuu vähän väliä puolelta toiselle. Isopurje toimii siinä vähän paremmin, koska se on puomissa kiinni.

Genoan kanssa vuonon purjehtiminen muuttui siis hankalaksi ja päätin vaihtaa isopurjeeseen. Valitsin paikan sitten väärin tuon liikun tekemiseen ja säätämiseksihän se vähän meinasi mennä. Vuono teki pienen mutkan, jossa tuuli loppui hetkeksi kokonaan. Käynnistin siinä moottorin ja otin keulapurjeen sisään. Tuulta ei ollut siinä vaiheessa edelleenkään, joten päätin nostaa samalla isopurjeen ylös. Kun purje oli noin puolivälissä mastoa, niin tulikin tuulenpuuska takaa ja eihän se isopurje sitten enää nouse - eikä myöskään laskeudu. Olin kapeassa paikassa, kovassa myötätuulessa ja purje jumissa puolivälissä mastoa. 

Ei siinä auttanut kuin odottella, että pääsen vähän väljempään paikkaan tai tuuli taas tyyntyy. Onneksi hyvin pian tuli pieni lahti, jossa pääsin kääntämään veneen hetkeksi vastatuuleen ja sain siinä isopurjeen nostettua. Inhottava tilanne, mutta eipä siinä sen kummempaa vahinkoa tapahtunut. Kokemuksia ja oppia taas kertyi. Malttia malttia...

Saaren pohjoisrannalla oli peltoja ja paljon kalastajien rakennuksia.

Ulapalla tuuli oli melko tasaisesti 8-10 m/s. Myötätuulena ei paha, mutta enempää kyllä ei tarvitse. Iltaa kohti tuuli vielä hieman voimistui ja Norjan viranomaiset antoivat radiolla seuraavaksi päiväksi myrsyvaroituksenkin. Katselin purjehtiessani suojaisia ankkuripaikkoja valmiiksi Stavangerin saaristosta.

Ulapallakin oli kaunis sää

Purjehtiessani yllätyin siitä kuinka rantaviiva muuttui melko radikaalisti Egersundin jälkeen. Olin jotenkin odottanut, että korkeat vuonot jatkuvat ja muuttuvat vain jylhemmiksi pohjoiseen mentäessä, mutta Stavangerin alue oli kyllä yllättävän tasaista. Onhan tämä tietysti vaihtelua. Korkeampaa maastoa näkyi kauempana sisämaassa ja Stavangerista pohjoiseen oli taas korkeamman ja kallioisen näköistä saaristoa.

Rantaviiva muuttui Egersundin pohjoispuolella tasaiseksi ja osin hiekkaiseksi.

Purjehdin koko päivän pelkällä reivatulla isopurjeella lähes suoraan myötätuuleen ja keskinopeus oli silti 6,5 solmua. Matkaa kertyi noin 46 merimailia. Matkalla ei oikeastaan merkittäviä tapahtumia ollut. Yksi purjevene matkalla näkyi olevan minun lisäkseni ja vähän kauempana rannikolta oli jonkun verran rahtilaivoja.

Ankkuroiduin aivan Stavangerin niemen pohjoiskärjen itäpuolella olevaan pienehköön hiekkarantaiseen poukamaan. Ajattelin niemenkärjen antavan riittävän suojan seuraavan päivän lännenpuoleisilta myrskytuulilta. Niemenkärki ei ollut kovin korkea, mutta poukama oli hiekkapohjainen ja siksi oikeastaan optimaalinen ankkurin pitävyyden kannalta. Syvyyttäkään ei ollut kuin noin neljä metriä.

27.6. etappi kovassa myötätuulessa Stavangerin seudulle

Ankkuripaikkaan saapumassa.

Päätin viettää illan ja mahdollisesti koko seuraavan päivänkin veneellä varmistamassa, että ankkuri todella pitää. Kokeilin kyllä ankkurin laskettuani vetää sitä pakilla lähes täydellä teholla eikä se mihinkään liikkunut, joten voisi kait sitä jossain käydäkin. Mutta kovassa tuulessa rantaan soutaminen olisi tieten myös oma hommansa eli ehkä vain parempi olla veneellä. Blogin kirjoitteluakin voisi jo aloitella.

Illan hämärtyessä tuli vuoristo hienosti näkyviin sisämaan suunnalta.

Perjantai 28.6. - Myrskysäitä pidellessä

Päivä vierähti lähinnä kovaa tuulta hämmästellessä ja ankkurin pitävyyttä seuraten. Tuuli aiheutti melkoista mekkalaa veneen sisälle, vaikka olin kaiken mahdollisen sitonut kannella kiinni. Lippukin piti hakea päivällä pois, kun näytti että se lähtee pian tankoineen lentoon takakaiteesta. Voimakkaan tuulenkohinan lisäksi pappateltta lepatti tuulessa ja ankkuriköysi natisi ajoittain melko kovaäänisesti. Pahimmat puuskat saivat myös maston vähän resonoimaan, jolloin koko veneessä tuntui pientä tärinää. Vähän oli rauhaton tunnelma koko päivän.

Aloittelin blogin kirjoittelua ja tein kunnon ruokaa pariinkin otteeseen päivän mittaan. Minulla oli ollut vielä edellisenä iltana ajatusta myös kalastaa tänä päivänä, mutta sen verran hurja myräkkä oli, että en sitten käynyt ulkona muuta kuin välillä ankkuriköyden kuntoa tarkistamassa. Todella kovia sadekuurojakin meni ajoittain yli. Tuulet oli ankkuripaikallani lähes koko päivän noin 13-15 m/s, puuskissa vielä enemmän. Niemen länsipuolella oli varmasti hurja keli. 

En nyt muista kirjoitinko jo jossain aiemmassa tekstissä, mutta minulla on puhelimessa ja tabletissa sovellus, joka on toimii "ankkurivahtina". Siihen laitetaan ankkurin sijainti ja sen ympärille määritetään kehä tai sektori, jossa veneen tulisi pysyä. Jos vene ajautuu määritellyn alueen ulkopuolelle, niin sovellus antaa hälytyksen. Etenkin öisin se antaa mielenrauhaa, kun tietää jonkin pitävän vahtia ankkurin pitävyydestä. Plotterissanikin on ankkurihälytin, mutta sen hälytysääni ei välttämättä kuulu ohjaamosta sisälle asti varsinkaan kovassa tuulessa.

Tuulen suunta kääntyi päivän aikana kaakosta lähes länteen eli noin 120 astetta. Tuulen suunnan muuttuminen voi olla ankkurille haastavaa, koska sen pitää myös kääntyä kuitenkaan irtoamatta pohjasta. Ankkurini tuntui pysyvän hievahtamatta paikallaan, mutta sitä on vaikea sanoa, että onko se kääntynyt. Tuulen voimakkuudesta päätellen sen on ollut pakko kääntyä, koska kyllä siellä sen verran kovasti on vetoa ollut. Ainakaan ankkurivahdin näytöltä ei tosin pystynyt erottamaan, että se olisi liikkunut käytännössä lainkaan. Ihan hyvä kokemus tämäkin ja luotto Ainomarian uudehkoon ankkuriin lisääntyi.

Illalla ennen nukkumaan menoa katsoin yhden lännenelokuvan Yle Areenasta. Vene keikkui koko yön yllättävän paljon, vaikka maininkien ei pitäisi minun järjen mukaan ulapalta päästä tänne niemenkärjen taakse. Jostain viereisistä saarista ne kuitenkin varmaan sitten ainakin osittain "heijastuivat". Lisäksi Stavangeriin menevä laivaliikenne kulki melko läheltä ja sen aallot tietysti myös keikuttivat aika ajoin.

Lauantai 29.6. - Siirtyäkö vaiko jäädäkö?

Nukuin verrattain pitkään sillä keinuttelu ja tuulenpuuskat herättivät minut muutamaan kertaan yöllä. Ankkuri piti edelleen erinomaisesti koko yön, joten siitä ei kyllä tarvinnut huolehtia.

Aamulla sää oli nätti, mutta edelleen melko tuulinen. Veneeni tuulimittarin mukaan sen voimakkuus vaihteli 5-8 m/s välillä ja puuskissa lähenneltiin kymmentä. Katselin sääennusteita ja mahdollisia muita ankkuripaikkoja lähistöllä, että josko sitä vaihtaisi vähän maisemaa. Tuuli säilyisi lännenpuoleisena ainakin seuraavaan päivään asti, minkä jälkeen se kääntyisi taas hiljalleen enemmän pohjoiseen. 

Minun olisi määrä olla Stavangerin keskustassa maanantaina. Tästä nykyisestä paikasta sinne on vain noin 5 merimailia eli tunnin matka, joten kovin kauas ei kannattaisi lähteä. Päätin, että ainakaan vielä aamupäivällä en lähtisi mihinkään. 

Aamun sää näytti ihan hyvältä, mutta oli edelleen kovin tuulinen.

Niinhän siinä kävi, että ruokailun jälkeen alkoi ulkona satamaan vettä ja minua ramaisemaan. Ei kait tässä pakko ole mitään "suorittaa". Otin tunnin tirstat ja sen jälkeen taas vähän lyhensin tehtävälistaa. Ilta menee blogin kimpussa ja taidan editoida videotkin valmiiksi, joten eipä tästä paljoa kerrottavaa taida enää jäädä. Ensi viikkoon siis!

Yhdeksännen reissuviikon etapit

Videoita kuluneelta viikolta

Jatkossa edelleen hiljaksiin kohti pohjoista

Seuraavaksi on tarkoitus kierrellä hiljaksiin Stavangerin ja Bergenin välillä olevia vuonoja ja saaria. Siellä niitä kyllä riittää. Sääennusteet eivät lupaa kovin hyviä kelejä, mutta nehän on vain ennusteita. Heti ensi viikon alussa on tulossa "miehistöä" eli ystäviä veneelle ja voi olla, että pariin - kolmeen seuraavaan viikkoon ei tule niin paljoa aikaa panostettua näihin blogikirjoituksiin, mutta sen näkee sitten. Enköhän minä jonkun näköisiä päivityksiä reissun kulusta saa naputeltua.

Kiitokset taas lukijoille!