7. Norja tarjoilee omaa rauhaa

Seitsemäs viikko, Hissuksiin kohti Norjan eteläkärkeä 9.-15.6.2024

Edellisellä viikolla päästiin jo Norjan puolelle ja kirjoittelin silloin blogitekstin ankkurissa Tönsbergin edustalla. Päätin jättää Oslon käymättä ja lähteä pikkuhiljaa suuntautumaan Norjan eteläkärkeä kohden. Vietin Tönsbergissä kolme päivää ennen kuin tuulet kääntyivät suotuisammiksi matkan jatkamiseen. Matkalta löytyi sitten jo jonkinlaista vuonomaisemaakin.

Ainomaria ankkurissa.

9.6. Blogin kirjoittelua ja viikinkilaivoja Tönsbergissä

Blogin kirjoittelu venyi iltapäivän puolelle ja en sitten jaksanut alkaa enää videoita editoimaan. Sen sijaan laskin kumiveneen ja rantauduin ensimmäistä kertaa Norjan puolella. Sää oli harmaa ja tihkusateinen, mutta oli mukavaa silti käydä kävelemässä. 

Norjassa ei ole ravintoloita lukuunottamatta oikein mikään paikka auki sunnuntaisin. Käveleskelin muutaman kilometrin matkan keskustaan ja kiertelin siellä parisen tuntia lähes autioita katuja pitkin ennen kuin palasin illaksi veneelle. Sen verran kaupungista selvisi, että se ainakin mainosti olevansa Norjan vanhin kylä. Sen linnoittaminenkin on aloitettu jo 800-luvulla. Päätin käydä tutustumassa tuohon linnoitukseen seuraavana päivänä samalla, kun käveleskelen taas sen vedenkeittimen perässä erääseen löytämääni matkailuautotarvikkeita kauppaavaan liikkeeseen. Heidän nettisivuillaan näkyi, että sopivia olisi siellä saatavilla.

Toinen puolikas Tönsbergistä on saaressa ja siten kaupungin halki kulkee kapea salmi, jonka rannat on täynnä laitureita erikokoisille veneille. Salmen yli menee kaksi melko matalaa siltaa, joista toinen on ainoastaan kevyelle liikenteelle. Molemmat sillat ovat nostosiltoja, joten purjeveneelläkin keskustaan pääsee. 

Keskustan pienvenesatamaa.

Keskustan rantaravintoloita kevyenliikenteen sillalta kuvattuna.

Kävelyretken mielenkiinotoisin kohde löytyi keskustan rannasta. Aivan keskustan kohdalle oli varattu isohko alue perinteisille viikinkilaivoille ja -veneille. Siellä myös korjattiin ja rakennettiin noita veneitä perinteisin menetelmin. Tosin ei sielläkään ketään sunnuntaina töissä ollut. Veneitä ja työvälineitä pääsi silti vapaasti katselemaan "omalla vastuulla", kuten siellä ollut kyltti varoitteli.

Rakenteilla ollut viikinkilaiva.
Puristimia lukuunottamatta työkalutkin näyttivät vanhoilta.

Sepän paja. Isoja nauloja oli valmisteilla.
Ahjo oli yksinkertainen ja hieno. Isot palkeet hoiti ilman saannin.

Veneverstaan vieressä oli laiturissa useita eri kokoisia versioita noista perinteisistä aluksista, joista useimmissa oli hienoja koristekaiverruksia. En löytänyt näistä tietoa, että kuinka vanhoja kyseiset yksilöt olivat, mutta kyllä se ihmettelemään laittoi, että miten ne viikingit on tuollaisten avonaisten laivojen kanssa aikanaan Atlantiakin ylittäneet. On ne kyllä olleet kovia ja rohkeita tyyppejä.

Pari pienempää viikinkivenettä. Soutamisen lisäksi näillä voi myös purjehtia, sillä mastollekin oli paikat. Veneiden pohjalla oli kiviä kölipainona eli vakautta tuomassa.

Tämä oli vesillä olleista aluksista suurin ja siinä oli mastokin paikallaan, mutta tätäkin voi myös soutaa.

Suuren aluksen yksityiskohtia perästä ja keulasta

Noista perinnealuksista tuli myös mieleen veneilytermit styyrpuuri ja paapuuri, joilla tarkoitetaan alusten kulkusuuntaan nähden oikeaa ja vasenta puolta vastaavasti. Nämä suomenkielen ihmeellisten väännösten juuret tulee juuri tämän tyyppisistä aluksista ja niiden käytöstä.

Styyrpuuri eli oikea on väännös norjankielen (tai ruotsin) sanasta styrbord, joka vapaasti suomennettuna on ohjauslaita. Kuten ylläolevassa kuvassa näkyy, niin peräsin on kiinni laivan oikeassa reunassa eikä keskellä niin kuin yleensä nykyveneissä. Perän muoto ei oikein mahdollista sen sijoittamista takalaitaan ja tuon ajan teknologialla pohjan läpi menevää peräsinakselia olisi varmaan ollut hankala saada tiiviiksi. Laitaa valittaessa oikea laita on ollut varmaan oikeakätisille luontevampi puoli. 

Paapuuri eli vasen taas tulee sanasta bakbord, jonka voisi kääntää selkälaidaksi eli selän puoleksi. Oikeassa laidassa olevaa peräsintä käyttävällä henkilöllähän on ollut ohjatessaan selkä kulkusuuntaan nähden vasenta laitaa kohti.

Miksi "oikea" ja "vasen" -termit ei sitten toimineet. Ensinnäkin tunnen useamman henkilön, jolla on nykyaikanakin edelleen hankaluuksia muistaa, että kumpi oli nyt se oikea ja kumpi vasen. Toiseksi tietysti oikea ja vasen on riippuvainen siitä miten päin yksilö veneessä on.  Jos kuvittelet itsesi tuohon veneeseen soutajaksi, niin silloinhan olet selkä menosuuntaan - sinun vai minun vasen? Kun kippari huutelee komentoja peräsimen varresta, niin kasvot häntä kohti olevan soutajan on helpompi hahmottaa "ohjauslaita" tai "selkälaita" -termit, kuin vasen ja oikea. No niin, nippelitietoisku päättyy. Minä en ole näitä "puuri" termejä käyttänyt, koska yleensä vieraani eivät ole niistä perillä. Vasen ja oikea on toiminut hyvin ainakin toistaiseksi.

Kaiken kaikkiaan upeita aluksia. Pysähdyin seuraavana päivänä hetkeksi seuraamaan, kun valmisteilla ollutta alusta rakennettiin ja ahjossakin oli tulet, mutta eiköhän tämä nyt riitä näistä tällä erää.

10.6. Vähän pidempi kävelykierros

Maanantai oli tyyni ja aurinkoinen päivä, mutta lämpötilaksi oli ennustettu enimmillään 13 astetta. Myöhäiselle iltapäivälle oli lupeissa sadekuuroja, mutta muuten sään pitäisi olla nätti koko päivän. Olin mennyt edellisenä iltana jo ennen yhdeksää nukkumaan, joten heräsin myös aikaisin. Tavoitteena oli alkuun hakea se vedenkeitin, mutta menomatkalla pysähtyisin linnoituksella. Matkailuautoliikkeeseen, jossa nettisivujen mukaan tosiaan oli saatavilla 500W:n vedenkeitin oli noin kahdeksan kilometrin päässä. Mikäs sinne on kävellä hyvässä säässä. 

Olin kumiveneen kanssa maissa jo vähän kahdeksan jälkeen. Kävelyreitti kulki Tönsbergin kautta ja kävelin salmen rantaa myöten länttä kohti keskustan läpi. Rantaravintoloiden jälkeen laiturissa oli kiinni vanha höyrylaiva, jota jäin hetkeksi ihastelemaan. Sen runko oli tehty teräslevyistä niittaamalla ja infokyltin mukaan rakennusvuosi oli 1906. Erittäin hieno ja hyväkuntoisen näköinen alus.

Höyrylaiva Kysten.

Kun käveleskelin hissukseen laivan vierustaa sen yksityiskohtia tarkastellen, niin kannelle tuli likaisissa oransseissa haalareissa harmaahiuksinen mies tupakoimaan. Näytti ihan konemieheltä. Tervehdin häntä ja aloimme juttelemaan laivasta ja vähän myös minun reissustani. Laiva on alunperin tehty matkustaja- ja rahtilaivaksi ja se toimi matkustajalaivana edelleen. Joku perinnelaivasäätiö tai vastaava oli sen aikanaan pelastanut romutukselta ja kunnostanut. Kyselin höyrykoneesta ja se oli kuulemma alkuperäinen ja edelleen käytössä. Sitten konemies kysyi, että haluaisinko käydä konetta katsomassa. No tottakai halusin!

Alkuperäinen kolmesylinterinen höyrykone. Vaihteiden ja tehonsäädön vivustot kuvan etualalla.

Konemiehen mittaristoja. Laivan ohjaamosta ei pysty moottorin tehoa tai vaihdetta vaihtamaan.
Oikean puoleiselle viisarinäytölle välitetään ohjaamosta pyyntejä konemiehelle tehosta ja suunnasta.

Mukava oli käydä historiallisen aluksen konehuonetta hämmästelemässä. 50-luvulla oli höyrykattila muutettu polttamaan dieseliä kivihiilen sijaan, mutta muuten se toimi samoin kuin valmistuessaan lähes 120 vuotta sitten. Laitteet on tehty silloin kestämään aikaa ja käyttöä.

Kävelyretki jatkui linnoituksen suuntaan, joka ei ollut kovin kaukana satamasta. Tosin itse linnoituksesta ei ollutkaan jäljellä muuta, kuin rakennusten perustuksia ja yksi restauroitu torni. Linnoitus oli sijainnut alunperin korkean ja jyrkkäreunaisen saaren päällä, mutta vuosisatojen saatossa maa on kohonnut niin, että saari ei ollut enää saari vaan peltojen ja kaupungin ympäröimä kukkula.

Linnoituksen restauroitu torni sateenkaarilippuineen. Torni oli harmikseni lukossa.
Tornin kyljessä oli vuosiluvut 871-1871. 1000-vuotis juhlia on vietetty 153 vuotta sitten...

Tornin vieressä oli pronssista valettu pienoismalli siitä, millainen linnoitus on joskus ollut.

Näkymä linnoituskukkulalta oli joka suuntaan hyvä.
Nykyisen kaupungin keskustan paikalla on ennen ollut merta.

Toisessa päässä kukkulaa oli vielä muutama vanha hirsirakennus. Aika matalia ovat.

Vanhojen hirsirakennusten ympäristössä oli ihmisiä pukeutuneina keski-aikavaatteisiin ja puuhastelivat siellä vanhanaikaisten telttojen kanssa. Todennäköisesti olivat joko pystyttämässä tai purkamassa keski-aikatapahtuman aluetta. Minulle ei selvinnyt, että kumpaa. Missään ei näkynyt kylttejä tai mainoksia sellaisesta tapahtumasta, joten jatkoin matkaa.

Kävelyreitti kulki teiden laitaa peltojen keskellä, joten kuvattavaa ei oikein ollut. Vaikka olihan tuo kyllä varmaan tasaisinta Norjaa mitä olen nähnyt. Vanhaa merenpohjaa.

Norjassa vai sittenkin Pohjanmaalla.

Olin varautunut vähän viileämpään säähän ja ylläni oli pitkähihainen puuvillaneule ja mukana myös tuulitakki. Aivan liikaa oli vaatetta tuohon auringonpaisteeseen. Lähellä oli, että olisin ostanut uuden T-paidan jostain, mutta en sitten kuitenkaan. Vähän meinasi hiki matkalla tulla, vaikka leppoista vauhtia yritinkin pitää yllä.

Kun pääsin määränpäähäni, niin kävi ilmi, että: "On niitä vedenkeittimiä meiltä saatavilla juu, mutta vain verkkokaupasta." Ääh... 

Noh, kävelin sitten takaisin veneelle päin ja päätin matkalla, että ratkaisen sen kaasupullo ongelman jotenkin, niin ei tarvitse olla niin huolissaan tuosta vedenkeitin asiasta, kun sen hankkiminen kerran niin kovasti vastustaa. Tein kävellessä suunnitelman, että ostan isoimman kaasupullon mitä on helposti saatavilla ja köytän sen takakannelle kaiteeseen kiinni. Vedän sieltä kokonaan uudet kaasuletkut hellalle. Tiesin suunnilleen, että mistä letkun saisi ehkä helpoiten vedettyä, koska olin sähköjohtoja ja vesiputkia veneeseen asentanut. Mittailin päässäni, että 10 metriä kaasuletkua pitäisi riittää. 

Seuraava haaste oli löytää liike, joka myisi metritavarana kaasuletkua. Ei ole helppoa tämäkään. Monessa käymässäni liikkeessä myytiin metrin tai kahden pätkiä yhdessä kaasupullon liittimen kanssa. Onneksi siinä selvisi sentään sen verran norjalaisista kaasupuolloista, että täältä saa samanlaisella painoliittimellä olevia pulloja kuin Suomesta. Uutta liitintä en siis tarvitsisi.

Yhden norjaa osaavan humppapiireistä tutun kaverin avustuksella löytyi lopulta venetarvikeliike, jossa letkua olisi. Ja se oli vieläpä lähellä Tönsbergin keskustaa. Yritin itse käyttää samantyyppisiä hakusanoja venetarvikeliikkeistä kuin Ruotsissa, mutta ei tullut tuloksia. Olisi pitänyt "huutaa apua" vähän aiemmin. Letku siis löytyi ja matkalla veneelle ostin vielä yhden marketin parkkipaikalla olleesta automaatista teräksisen 11 kilon kaasupullon. Olihan siinä vähän kantamista, mutta matkaa veneelle ei ollut sieltä enää kuin vajaat kaksi kilometriä. Tuon kaasupullon pitäisi nykyisellä kulutustahdilla kestää koko loppuvuoden, vaikka sitä vedenkeititä ei löytyisikään. Yhteensä tuli käveltyä noin 22 kilometriä.

Asensin pullon ja letkun samantien. Ei ole kovin pahasti tiellä, vaikka vähän rumasti se siinä on.
 Minulla on yli jäänyttä kuomukangasta jemmassa, niin pitää ehkä jossain välissä ommella sille huppu.

11.6. Matkaan kohti Kristianstandia

Kristiansand on kaupunki lähellä Norjan eteläisintä kärkeä, jonne oli Tönsbergistä matkaa noin 100 merimailia. Ajattelin, että yhdellä tai kahdella pysähdyksellä tuonne olisi hyvinkin mahdollista purjehtia. Tälle päivää oli luvattu leppoista 4-5 m/s itätuulta eli purjehdus olisi ensin vähän matkaa sivutuuleen ja sitten sivumyötäiseen. Otin määränpääkseni noin 30 merimailin päässä olevan saaristoisen alueen, jossa olisi useampikin mahdollinen ankkuripaikka. Jos kulkisi hyvin, niin saattaisin jatkaa matkaa vielä pidemmällekin.

Lähdin liikkeelle jo kahdeksalta aamulla. Taivas oli pilvessä, mutta lähempänä ulappaa näytti olevan kirkkaampaa. Oli aivan erilainen meininki taas, kuin edellisellä viikolla. Aallot olivat pieniä, keli aurinkoinen ja vene kulki tasaisesti, vaikkakin saarten takia tuuli ja vauhti hiipui ajoittain. Matka kuitenkin edistyi mukavasti.

Tönsbergistä lähtö kerrostaloalueen läpi. Parilta parvekkeelta kävi ihmisiä tervehtimässä ja kuvaamassa minua, kun purjeilla menin heidän asuntojensa editse.

Ulapan lähestyessä sää kirkastui ja purjehtiminen oli erittäin mukavaa.

Olin purjehtinut reilut kaksi tuntia, kun olin tulossa erään väylän varrella olleen saaren kohdalle, johon oli merkitty luonnonsatama. Kiikaroin saarta ja huomasin, että siellähän on pystysuoran kallion kylkeen kiinnitetty laituri tyhjillään ja vieressä hiekkaranta. Vene seis, me leiriydytään tähän! 

Ildverket Naturhavn sai minut pysähtymään paljon suunniteltua aiemmin.

Enpä ollut aiemmin törmännyt luonnonsatamaan, jossa on laituri. Laiturilla oli ohje, että pitäisi kiinnittyä perä edellä keula-ankkurin kanssa. Koska paikalla ei ollut ketään, niin ajattelin kuitenkin kiinnittyä siihen kylki edellä, jos syvyys riittää. Se on veneellä yksin liikkuvan paljon helpompi toteuttaa. Siirryn sitten tarvittaessa, jos tuleekin muita veneitä. Ajoin varovasti laiturin viereen ja sen keskikohdalla oli yli 4 metriä vettä. Hyvin siihen voi kylkikiinnityksen tehdä.

Pystyjyrkkä kallio oli korkeampi kuin Ainomarian masto.

Hieno ja ilmainen pysähdyspaikka. Kallioon oli kiinnitetty pari grilliäkin.

Hiekkarantakin oli kivan näköinen, mutta vesi vain 15 asteista.

11.6. Etappi

Saaressa oli laiturin, grillien ja hiekkarannan lisäksi nuotiopaikka, laavuja, roska-astioita ja luontopolku. Eihän tätä paikkaa voinut ohittaa. Ja sitä kiirettä ei pitänyt edelleenkään olla. Olin pysähdyksissä jo ennen yhtätoista noin yhdeksän merimailin purjehduksen jälkeen.

Ei ole aiemmin omin silmin tullut nähtyä Ainomariaa tästä kuvakulmasta.

Rannan lähelle oli tehty pari erikoisen mallista laavua.
Opasteen mukaan nämä liittyivät melontareittiin, mutta oli vapaasti kaikkien käytössä.

Söin veneellä lounaan ja lähdin sitten kiertämään saaren luontopolkua. Saaressa oli itseasiassa kolme luonnonsatamaa ja kahteen niistä oli rakennettu laituri. Saaren itäpuolella oli "paratiisilahdeksi" nimetty matala poukama, johon syväys riittäisi käytännössä vain moottoriveneille.

Saaren itärantaa. Kuvan vähän keskikohdan yläpuolella näkyy kapea väylä Paratiisilahteen.

Paratiisilahti hiekkarantoineen. Lahden pohjoiskärki olisi suojainen ankkuripaikka käytännössä kaikilla tuulen suunnilla, mutta kovin matala.

Luontopolku kulki saaren korkeimman kohdan kautta. Ihan hyvät näkymät sieltä oli.

Veneelle palatessani Ainomarian taakse oli tullut moottorivene - myöskin kylkikiinnitykseen. Neljä henkilöä oli tullut muutamaksi tunniksi viettämään aikaa hiekkarannan viereiselle kalliolle. Kippari oli paikallinen nuori mies, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Hänen mukaansa on melko yleistä, että Norjalaisissa luonnonsatamissa ainakin tällä alueella on laiturit. Tosin kuulemma kesäkuun lopusta elokuun puoliväliin ne on niin täynnä veneitä, että sinne ei sekaan mahdu. Ihmiset saattavat tuoda sinne veneensä koko kesäksi ja käyvät välillä jollalla mantereella. Mutta hyvä tietää. Tulee katsottua jatkossa Naturhavn -kohteita vähän tarkemmin. Satelliittikuvista nämäkin laiturit kyllä erottuu, kun hoksaa vain katsoa.

12.6. Matka jatkukoon hienosta paikasta huolimatta

Päivän sää oli ennustettu vähän viileäksi, mutta länteen päin purjehtimiseen nopeuden kannalta lähes täydelliseksi eli 5-7 m/s sivutuulta ja hyvin maltillista aallokkoa. Illasta alkaen koko yöksi ja seuraavaksi päiväksi sen sijaan ennustettiin kovaa länsituulta sekä yli kahden metrin aallokkoa. Suunnitelmaksi muodostui, että purjehditaan niin pitkään kuin huvittaa ja ankkuroidutaan johonkin suojaisaan paikkaan. Melko joustava siis. Olin katsonut kartasta valmiiksi mahdollisia ankkuripaikkoja noin 5-10 merimailin välein Kristiansandiin saakka.

Pian lähdön jälkeen saarten välistä näkyi ulapalla yllättävän paljon purjeveneitä näin aikaisin aamusta.
Kello on tässä noin kahdeksan.

Kuvakaappaus plotterin näytöltä.
Pari rahtilaivaa ja parikymmentä purjevenettä.

Kun pääsin saarten suojista ulapalle, niin olinkin yhtäkkiä kokonaan purjeveneiden saartamana. Tässä täytyi olla jonkin sortin kilpailu tai vastaava tapahtuma meneillään, sillä veneitä oli kymmeniä ja kaikki menossa samaan suuntaan. Ainomarian keskinopeus lähenteli seitsemää solmua, mutta melko moni vene minut silti hissuksiin ohitti. Kilpaveneitä olivat ja ne suuntasivat selvästi Kristiansandia tai Norjan eteläkärkeä kohti.

Hienosti kallellaan olevan kilpavene ottamassa Ainomariaa kiinni.

Iltapäivän edistyessä lähdin suuntaamaan jo takaisin kohti rannikkoa ja jätin kilpapurret ulapalle jatkamaan kilpailuansa. Tuuli alkoi yltyä jo kolmen aikaan iltapäivästä ja reivasin silloin jo vähän purjeitakin, kun vene alkoi olla jatkuvasti reilut 20 astetta kallellaan. 

Minä tapaan olla melko säästeleväinen purjeiden kanssa. Olen huomannut, että Ainomariassa tuo noin 20 astetta on hyvä merkki reivaamisen tarpeesta. Reivauksen jälkeen kallistuskulma yleensä laskee 10-15 asteen vaiheille, mutta nopeus pysyy käytännössä samana. Miksi siis rasittaa purjeita ja venettä turhaan. Mukavuuskin lisääntyy.

Valitsin kohteeksi melko syvällä Nordfjorden nimisessä vuonossa sijaitsevan pienen poukaman. Se oli Risör nimisestä kylästä muutama maili luoteeseen. Kartan perusteella se näytti hyvin suojaisalta ja siellä olisi noin 10 metriä vettä melko tasaisesti, joten se olisi luultavasti hyvä paikka ankkuroitua. 

Ennen Nordfjorden vuonoa väylä kulki luotojen ja karikoiden välistä.

Vuono lähestyy. Edelleen mennään reivatuin purjein sivutuulessa.

Pikkuhiljaa vuonon seinämät muuttuivat metsäisiksi ja korkeammiksi.

Varsinaiseen vuonoon päästessäni tuuli loppui kuin seinään. Yhtäkkiä vain oli aivan tyyntä, vaikka tuulen ennustettiin vain voimistuvan iltaa kohti. No eihän se muu auttanut kuin ottaa purjeet alas ja ajaa moottorilla loput. Ei poukamaan tosin ollut enää matkaa kuin pari mailia. Saisinpa samalla lämmitettyä vettä tiskaamista ja suihkua varten.

Perillä ankkuripaikassa, poukama nimeltä Narvikbukt.

12.6. Ulapan kautta 52 merimailia

Hieman yllätyksenä tuli, että poukaman rannalla oli asutusta. Mutta eipä tuo haittaa minua, jos minä en haittaa heitä. Tämä oli kuitenkin karttaan merkitty ankkuripaikaksi. Suojaa poukamassa oli kyllä joka suunnasta, joten hyvä tänne on jäädä kovien tuulien laantumista odottamaan päiväksi tai pariksi. Täällä ei nytkään ollut merkkiäkään kovista tuulista, vaikka niitä ulapalla olikin. 

Päivän etapille tuli kuin itsestään mittaa noin 52 merimailia. Hyvä purjehdussää, vaihtelevat maisemat ja sinne purjehduskisan sekaan päätyminen sai ajan ja matkan kulumaan joutuisasti. Pitkähköstä etapista huolimatta laskin ankkurin jo noin neljän aikaan iltapäivällä.

Iltasella selailin sää- ja tuuliennusteita seuraavien päivien suunnitelmaa pohtien. Tulin siihen tulokseen, että olisin tässä nyt ainakin kaksi yötä.

13.6. Ankkurielämää ja veneen esittelyn inspiraatio

Herätessäni ympäristö oli niin tyyni, että oli hankala uskoa, että vain muutaman mailin päässä ulapalla olisi yli 10 m/s tuulet ja parimetriset aallot. Aamupalaa syödessä tuli inspiraatio, että nyt voisin kirjailla sen pyydetyn veneen esittelyn. Sen verran tyyntä on, että voisin ottaa myös dronella vähän kuvia ulkopuolelta.

Aamun peilityyni sää. Kuvassa poukaman sisääntuloaukko.

Veneen esittelyn kirjoittelu meni taas vähän jaarittelun puolelle ja aikaakin se lopulta otti enemmän kuin olin ajatellut. Vesisade alkoi puolen päivän jälkeen ja se loppui vasta neljän jälkeen, joten olihan tuossa tieten hyvää aikaakin istua tietokoneen ääressä. Kun sain esittelyn julkaistua, niin lähdin kumiveneellä rantaan ja päätin kokeilla päästä kiipeämään vieressä olevan korkean kukkulan päälle. 

Ainomaria jäi tyyneen poukamaan odottelemaan.

Mennäänpä tuosta tuon kallion päälle, että heilahtaa!

Poukaman rantametsä vaikutti ihan kotimaan sekametsiltä. Mustikoitakin oli.

Mutta aika pian se metsä muuttui melko jyrkäksi.

Onnistuin löytämään ihan hyvän reitin kohti kallioisen kukkulan huippua. Kallio ja kivet olivat sateen jäljiltä vielä vähän liukkaat, mutta pääosin pystyi kulkemaan aluskasvillisuuden päällä. Muutama umpikuja matkalla oli, mutta ei tarvinnut kuitenkaan mihinkään uhkarohkeisiin kiipeilysuorituksiin lähteä. Huipulta oli komeat näkymät ja istuskelin siellä sitten tovin aikaa. Myös tämän julkaisun ensimmäinen kuva on tuon kallion päältä otettu.

Poukamaan oli laelta esteetön näkymä.

Näkymä kukkulan laelta länteen, mihin vuono jatkuu.

Maisemien ihastelun jälkeen palasin suunnilleen samoja reittejä takaisin veneelle. Illalla poukamaan tuli ankkuroitumaan toinen purjevene ja mahtuikin sinne oikein mainiosti. Tuossakin veneessä näkyi olevan vain yksi henkilö. Ajattelin, että käyn kumiveneellä häntä jututtamassa, mutta kun hän oli saanut ankkurin laskettua, niin pisti oman pappatelttansa kiinni ja en häntä sen jälkeen enää kannella nähnyt. En viitsinyt sitten lähteä häiritsemään. Eipä sitä tiennyt, että kuinka pitkä purjehdus hänellä oli takana ja keli ulapalla oli kova.

14.6. Tavoitteena ankkuripaikka, josta pääsee kauppaan

Tutkiskelin aamupalan yhteydessä taas säätietoja ja karttaa. Tuuli olisi vuonosta ulos pyrkiessä vastainen, mutta sen jälkeen pitäisi päästä etelän suuntaan sivutuulessa. Tosin tuulten ennustettiin olevan hieman epävakaita. Kristiansandiin olisi matkaa noin 45 merimailia, joten sinne asti voisi päästä, jos tuulet vain niin suo. Matkalla olisi myös muutama pienempi paikkakunta, joihin voisin mennä mikäli matka ei meinaa purjein edistyä.

Poukamasta lähdettyäni tuuli ei ollutkaan vastainen, vaan sitä ei ollut käytännössä lainkaan. Ajelin moottorilla vuonoa myöten Risör kylän ohitse kohti ulappaa siinä toivossa, että edes siellä tuulisi.

Lähtö poukaman kapeasta aukosta peilityynessä.

Myös vuono oli lähes tyyni.

Risör kylän ranta-asuntoja. Täälläkin oli kivan näköinen pienvenesatama.

Tuulta ei sitten ollut käytännössä lainkaan senkään jälkeen, kun olin ajanut vuonosta ulapalle. Päätin kuitenkin jatkaa moottorilla etelään päin siinä toivossa, että tuuli jossain kohtaa heräisi. Ennusteessa kuitenki oli 4 m/s tuulia. Aallot oli vielä arviolta vajaan metrin korkeita edellispäivän tuulten jäljiltä.

Kun olin ajellut moottorilla ulapalla noin tunnin, niin viimein alkoi tuuli nousta. Nostin purjeet ja vene kulkikin mukavasti noin puoli tuntia, kunnes tuuli taas tyyntyi. Ei auttanut kuin ottaa purjeet alas ja laittaa kone käyntiin. 

Pientä väreilyä edellispäivän tuulten aiheuttamien maininkien pinnassa. 
Vettä sateli vähän väliä.

Tässä vaiheessa aloin jo katsella kartasta lähintä ankkuripaikkaa, josta olisi lyhyehkö matka myös ruokakauppaan. Seuraavaan sellaiseen olisi matkaa noin 13 merimailia, joka tietäisi parin tunnin moottorointia. Noh, ei kait se auta. Sinne sitten.

Onneksi minun ei sitten tarvinnutkaan moottoroida kuin vartin verran, kun tuuli taas yltyi. Ja nyt se yltyi vähän ylitsekin ennustetun. Nostin taas purjeet ja tällä kertaa tuuli sitten jaksoikin pysyä yllä. En kuitenkaan enää vaihtanut määränpäätä etäämmäs, vaikka tuuli olisi todennäköisesti sen mahdollistanutkin. Nyt valitsemani määränpää olisi suuren saaren suojissa seuraavan päivän kovilta tuulilta ja siitä olisi vain parin kilometrin matka kaupoille. Isompi taajama nimeltä Arendal olisi noin 6 kilometrin kävelymatkan päässä, jos nyt sinne asti intoutuu lähtemään. 

14.6. etappi vaihtelevassa tuulessa

Kun pääsin Tromöya nimisen saaren ja mantereen väliseen vuonoon, niin tuulihan se taas otti ja tyyntyi. Purjehdin hidasta kävelyvauhtia vajaan tunnin vuonoa myöten, kunnes tuuli alkoi pyöriä niin paljon, että laskin lopulta purjeet ja ajoin viimeiset pari mailia moottorilla. Ankkuripaikka oli oikein hyvä korkean sillan kupeessa, mutta rannassa oli asutusta. Kaitpa tulevat sanomaan, jos ankkurointini heitä häiritsee. Viereen oli kyllä ankkuripaikka merkitty, joten ovat varmaan veneisiin tottuneet.

Päivän etapin mitta oli aika tarkkaan 26 merimailia, josta noin puolet tuli moottoroitua. Sää oli melko viileä ja märkä, kuten myös pari tulevaa päivää on ennustettu olevan.

Ankkuripaikan vieressä olevan sillan toisella puolen oli kauppakeskus.

Ankkuroiduttuani onnistuneesti lämmitin edelliseltä päivältä jäänyttä pastaa ja lähdin sitten kauppareissulle. Vettä sateli vähän väliä, mutta sen verran hennosti, että se ei oikein edes ehtinyt vaatteita kastella. Ilta kului sitten veneellä sateenropinaa kuunnellen ja suoratoistopalveluja kuluttaen.

15.6. Harmaata, sateista ja viileää

Olin jo päättänyt jäädä toiseksikin yöksi tähän paikkaan. Koko päiväksi oli lupailtu lähes jatkuvaa vesisadetta, joten olisi hyvää aikaa kirjoitella kuluneen viikon tapahtumia blogiin. 

Toisena hommana pitäisi kokeilla keväällä ompelemaani sadeveden keräimen "prototyyppiä". Sitä olisi nyt hyvä testailla, kun sadetta tulee koko päivän. Sademääräksi on ennustettu noin 20 mm, jonka teoriassa pitäisi tuottaa minulle 60 litraa vettä. Jännä nähdä toimiiko ja kestääkö se. Riippunee siitä, että kuinka tuuli pääsee ankkuripaikkaan vedenkeräintäni reuhtomaan.

Ajattelin viettää koko päivän veneellä ja katsoa seuraavana aamuna, että onko kelit suotuisia matkan jatkamiseen. Blogiteksti ja video pitää myös julkaista ennen mahdollista lähtöä.

Seitsemännen viikon kolme etappia.

Pohdintaa seuraavasta viikosta

Jonkun matkaa Kristiansandin ja Norjan eteläkärjen jälkeen tulee kohta, jossa ei juuri ankkuripaikkoja ole. Rannikko alkaa taas muuttua repaleisemmaksi Stavangerin seudulla, minne on Kristinasandista matkaa noin 100 merimailia. Stavangerista olisi tulossa 1.7. vieraita eli miehistöä kyytiin, joten varsinaisesti sinne ei tarvitse vielä kiirehtiä. Mutta jos avautuvaa hyvää sääikkunaa ei käytä, niin vaarana on, että seuraava ei tulekaan sitten ajoissa. Katsotaan miten käy.

Videoita viikoilta 6 ja 7

Koska viime viikolta jätin videot editoimatta, niin laitan tähän samaan nyt parhaat palat myös siltä ajalta.

Suuret kiitokset jälleen mielenkiinnosta ja kannustavista kommenteista, ensi viikkoon!