6. Norja lähestyy

Kuudes viikko, Orust-saaren kierto ja nokka kohti Norjaa 2.-8.6.2024

Viime viikon lopulla olin jo aloittanut Orustin kiertämisen. Saarta kiertäessä kuljetaan pääosin hyvin kapeita, vähän jokimaisia väyliä pitkin ja se on erittäin suosittu alue veneilylle. Kahdella tunnetulla ruotsalaisella purjeveneiden valmistajalla on juuret siellä ja ne ovat toiminnassa edelleen. 

Tuulet olivat ulapalla melkein koko viikon turhankin kovat, joten tämä sisämaahan suuntaaminen auttoi minua välttämään niistä pahimmat päivät. Noissa kapeissa väylissä purjehtiminen toikin sitten omat haasteensa. 

Ainomaria ankkurissa Orustin eteläpuolella, Stigfjordenissa

2.6. Ankkuripaikan vaihto ja luontoretki

Viimeistelin blogitekstin aamupäivällä mukavassa ankkuripaikassa, joka oli Orust ja Tjörn -saarten välissä olevassa järvimäisessä "sisämeressä". Kartassa lukee Stigfjorden. Huviveneitä oli liikkeellä paljon, sillä olihan viikonloppu ja lämpimät ilmat. 

Kirjoitushommien jälkeen kävin kumiveneellä lähimmässä saaressa vähän kävelemässä. Tällä seutua näissä kivisissä saarissa oli jo ihan oikeita puita. Mukavaa vaihtelua sekin. Iltapäiväksi oli kuitenkin luvattu etelänpuoleisia tuulia, jolta tämä paikka antoi vähiten suojaa, joten päätin siirtyä näiden pienten saarien pohjoispuolelle. Matkaa oli vain noin yksi merimaili. Ankkurin nostamisesta saa aina pienen selkälihas-jumpan, koska minulla ei ole ankkurivinssiä. Käsipelillä kettingin päässä olevan 25 kiloisen ankkurin nostaminen käy melkein työstä. Vene-elämän hyötyliikuntaa.

Blogin kirjoittelu maisemat

Saaren rannassa olisi ollut nuotiopaikkakin.

Etelästä alkoi tuulien mukana tulla myös korkeita pilviä.

Uudessa ankkuripaikassa olikin myös viisi muuta venettä. Selvästi on tuuliennusteita tulkittu noissakin venekunnissa. Kolme pienempää moottorivenettä oli kiinnittynyt suoraan rantakallioihin ja pari isompaa oli ankkurissa. Poukama oli tilava ja tasapohjainen, joten hyvin sinne mahtui sekaan. Päivä oli hyvin lämmin ja kävin ankkuroitumisen jälkeen veneen perästä myös uimassa. Tässä oli reissun tähän mennessä lämpimin vesi, noin 21 astetta, mutta sisämaahan päin meneminen näkyi myös sameampana vetenä.

Söin veneellä myöhäisen lounaan, jonka aikana huomasin kartasta, että itäpuolella olevassa vähän isommassa saaressa nimeltä Mjörn oli luontopolku. Koska valoisaa aikaa oli hyvin jäljellä, niin päätin sadekuurojen riskistä huolimatta lähteä käymään vielä luontoreippailulla. Saari näytti korkealta, joten sieltä olisi varmaan hyvät näkymät ympäristöön. Pari sataa metriä kumiveneellä soutua ja siitä noin 5 kilometriä kävelyä luontopolun alkuun.

Kävelylle lähdön aikaan oli muodostumassa jo ukkospilviä.

Mjörn Honung

Tuli lähdettyä retkelle sen verran hätäisesti, että mukaan ei tullut muuta kuin puhelin. Se oli pieni virhe, sillä lämpimässä säässä kävellessä tuli jo alkumatkasta jano. En kuitenkaan palannut takaisin vesipulloa noutamaan. 

Kävelyreitti luontopoluille kulki teiden varsia pitkin, joten aika vähän oli nähtävää. Alkumatkasta vastaan tuli omaperäinen itsepalvelu hunajakauppa, jossa oli hyvin samanlainen toimintamalli kuin oli siellä Öölannin polkupyörävuokraamossa. Pieni kaappi hunajapurkkeineen ja hinnastoineen oli kiinnitetty erään talon piharakennuksen oveen ja kassana siellä toimi tyhjä hunajapurkki. Kova luotto asiakkaisiin ja ohikulkijoihin. Kassassa oli rahaakin.

Kun lähestyin luontopolkuja, niin tien varressa oli suuri ja vanhan näköinen kartano. Sen sisäpihalla oli paljon puutarhakalusteita ja muutamia ihmisiä sekä piharakennuksen ovi oli auki. Siellähän olikin kahvila, joka oli vieläpä auki ja maksu onnistui puhelimella. Ostin sieltä pullon kartanon omaa mehua ja jäätelön. Kun astuin ulos ostosteni kanssa, niin myyjä tuli perässäni sulkemaan kahvilaa. Kävipä taas tuuri.

Sisäpihalla olleen infotaulun mukaan ensimmäiset maininnat kartanon olemassaolosta on vuodelta 1388. Aikamoista.

Sundsby kartanon sisäpihaa

Kartanon pihan läpi pääsi luontopolulle, joka kulki pitkulaisen lammen takana.

Luontopolun alku kartanolta oli tehty esteettömäksi eli se oli tasaista hiekkatietä. Lampi oli mukavan näköinen ja siellä oli paljon vesilintuja. 

Pitkulaisen lammen rantakalliolla oli myös nuotiopaikka.

Vajaan kilometrin mittaisen lammen jälkeen tuli varsinainen luontopolun lähtöpiste parkkipaikkoineen. Siellä oli infotaulussa kartta, johon oli merkitty yksi noin kilometrin mittainen reittiväli mustalla ja luokiteltu vaikeakulkuiseksi. Sinne siis.

Polku oli hyvin opastettu. Mustaa reittiä vasemmalle.

Opaste oli kyllä hyvin kuvaava, sillä polku oli melko jyrkkää nousua. Matkaa ei ollut kovin paljoa, mutta huippu oli noin sata metriä merenpinnan yläpuolella. Hiki kiivetessä tuli, joten oli onni, että sain sitä juotavaa kartanolta. Ja näkymät oli kyllä todella komeat. Myös sadekuurot onnistuivat kiertämään minut.

Puhelimella otettu panoraamakuva Mjörnin korkeimmalta kohdalta.

Saaren korkein kohta oli sileä kallio, jolla tuli istuskeltua jonkin aikaa maisemaa ihastellen.

Seuraavaksi palasin vähän matkaa takaisin päin paikkaan, josta polku haarautui "Grottorna" suuntaan. Siellä alkoi vasta se oikeasti haastava polku, joka kulki kalliohalkeamaa pitkin. Mäen huipulta laskeuduttiin halkeaman noin puoliväliin. Halkeaman länsipäässä oli kapea sola, jossa oli vähän luolan tuntua, kun yläpuolelle oli kiilautunut isoja lohkareita. Kapeimmassa paikassa oli hankala saada puhelimella kuvia, koska kalliot olivat niin pimeitä verrattuna kirkkaaseen taivaaseen. Mutta oli kyllä ihan vaikuttava paikka.

Kalliohalkemassa polku muuttui aina vain vaikekulkuisemmaksi.

En lopulta mennyt läpi asti, sillä siellä olisi joutunut joko kiipeämään noin 3 metriä korkean lohkareen yli tai ryömimään märässä maassa ahtaasta raosta sen alitse. En ottanut riskiä loukata itseäni tai sotkea vaatteitani. Palasin kalliohalkeamaa takaisinpäin sen itäistä päätyä kohden. Halkeama pikkuhiljaa leveni, mutta myös jyrkkeni. Lohkareiden seassa sai hetken matkaa ihan kiipeillä alamäkeen.

Toiseen suuntaan halkeama leveni ja alkoi alamäki.

Sieltä lohkareiden seasta se "polku" kulki.

Käveleskelin takaisin veneelle ja samalla kiittelin itseäni, että tuli lähdettyä. Todellakin käymisen arvoinen paikka. 

Olin takaisin veneellä noin ilta kahdeksalta. Sadekuurojen pelossa olin lähtiessä laittanut kaikki veneen luukut kiinni ja siellä olikin sitten lämpöä 27 astetta. Ilta oli jo hyvää vauhtia viilenemässä, joten onneksi luukkujen aukaiseminen sai veneen jäähtymään melko nopeasti, vaikka ei juurikaan tuullut. Veden määrä veneen säiliöissä alkoi olla jo aika vähissä, mutta kävin silti suihkussa. Eiköhän tuolta jostain saa vettä haettua lähipäivinä. Edellisen kerran olin täyttänyt säiliöt lähtiessäni Skanörin satamasta Ruotsin lounaisnurkasta pari viikkoa aiemmin.

Ja jälleen oli upea auringonlasku. Kyllästyyköhän näihin koskaan?

3.6. Orustia kiertäen ankkuriin Ljungskilen edustalle

Aamu oli harmaa ja tyyni. Tuulen ennustettiin nousevan vähän ennen puoltapäivää, joten aamusta ei kannattanut lähteä liikkeelle. Päätin käydä aamupalan jälkeen kiertämässä ankkuripaikkani länsipuolella olleen pienen saaren nimeltä Norra Björnholmen. Tosin sen kiertämisestä ei tullut mitään, sillä rantakalliot laskeutuivat välillä pystysuorina mereen, mutta pääsin kuitenkin pienellä kiipeilyllä käymään saaren toisella puolella. Tuolta saaren päältä on otettu tämän julkaisun ensimmäinen kuva.

Norra Bjrönholmenin vähän turhan jyrkkää rantaviivaa käveltäväksi.

Saaren päältä oli mukavat näkymät.

Yhdentoista aikaan tuulet alkoivat heräillä, joten nostin ankkurin ja purjeet. Tuuli oli lounaan suunnalta ja varsin heikkoa, mutta hissuksiin sillä pääsi kuitenkin etenemään ja aikaa olisi koko loppupäivä. Hyvä että oli kuitenkin myötäinen tuuli, sillä todella kapeissa salmissa vastatuuleen luoviminen olisi ehkä liiankin haastavaa. Minulla oli valittuna kolme mahdollista ankkuripaikkaa noin 10-15 merimailin matkan päästä, joten matka ei olisi pitkä. Valitsisin niistä sopivan, kun näkee miten matka edistyy ja tuulet käyttäytyy. 

Melkein heti lähdön jälkeen oli kapea väylä Sörtegen nimisen kylän läpi. Tästä solasta meni myös silta yli kylänpuoliskojen välillä, mutta sen korkeus riitti hyvin Ainomarian alitettavaksi. 

Sörtegenin kylä ja väylän ylittävä silta.

Mukavan näköisiä laitureita paikallisilla.

Jylhiä rantoja väylän varrelta.

Vähän Sörtegenin kylän jälkeen väylä yhdistyi pohjois-eteläsuuntaiseen väylään, joka olikin vähän enemmän liikennöity. Matkan varrella oli myös suuri laitos, joka vaikutti öljyjalostamolta eli rahtilaivojakin siellä liikkui. Tuuli säilyi myötäisenä, vaikka kulkusuunta muuttui melkein yhdeksänkymmentä astetta. Nämä solat taitavat ohjata tuulia melko vahvasti.

Mantereen ja Tjörn-saaren yhdistävät sillat etelään suuntaan menevällä väylällä.

Vähän väylien risteyksen jälkeen hylje kävi tuhahtelemassa veneen vierellä.

Tuulet pysyttelivät melko vaisuina ja myötäisinä koko matkan, joten matkanteko oli hidasta. Keskinopeus tällä etapilla jäi alle neljään solmuun eli sellaista leppoista hölkkävauhtia. Mutta matka kuitenkin edistyi. Ankkuripaikkoja lähestyessä myös pilvet alkoivat repeillä ja aurinko tuli esiin. Se sai myös sään lämpenemään selvästi iltapäivän edetessä.

Kun ensimmäinen valitsemistani ankkuripaikoista lähestyi, niin vähän matkaa edessäni purhjehtinut hollantilainen purjevene laski purjeensa ja suuntasi sinne, joten päätin jatkaa seuraavaan paikkaan. Kun olin mennyt jo selvästi ohi tuosta paikasta, niin huomasin, että sinne mennyt vene nostikin ankkurinsa ja jatkoi matkaa. En kuitenkaan enää palannut sinne, vaikka hetken sitä harkitsinkin. Ehkä sille oli syynsä miksi ei nuo toisetkaan sinne jääneet.

Mutkittelevaa väylää pitkin pohjoista kohti.

Seuraava kartasta katsomani mahdollinen ankkuripaikka oli noin kolmen merimailin päässä toisella rannalla olevan Stillingsön nimisen kylän edustalla ollut poukama. Laskin purjeet vähän ennen poukamaa vain huomatakseni, että koko poukama oli täynnä paikallisten poijuja. Ei siellä montaa venettä ollut, mutta ei sinne sekaan pystynyt ankkuroitumaan. Enkä kehdannut mennä toisten poijuihin ilman lupaa. Jäin siis viimeisen kortin varaan. Tosin olisi edempänäkin varmasti paikkoja, mutta en ollut vielä tutkinut karttoja tarkemmin.

Sitten oli vuorossa yrittää Oxholmen-nimisen saaren eteläpuolelle. Tämä oli taas niitä "Natur reservat" -alueita ja siinä oli ketjussa useita pieniä saaria. Tällä kertaa onnisti eli paikka oli vapaa. Saaren poukama oli sen verran pieni, että ei sinne oikein useampi vene mahtunut ankkuroitumaan. Ankkuripaikkaan tuli ajoittain saarten välistä pientä aaltoa, mutta se oli riittävän hyvä. 

Oxholmenin ankkuripaikkaa lähestymässä.

Päivän etappi

Oxholmenista noin kolme kilometriä itään oli mantereen puolella Ljungskile niminen kylä, jossa oli myös pari kauppaa. Päätin lähteä katsomaan, että millainen kylä on kyseessä ja samalla hakea tuoretta ruokaa kaupasta, ehkä mukaan tarttuisi jokunen olutkin. Mantereen puolelle piti ensin soutaa noin 1,5 kilometriä ja sitten kiertää kävelemällä nelisen kilometriä yksi lahden pohjukka. Aikaahan tässä on, mutta toimivan moottorin kanssa olisi ollut näppärä taas ajella ihan kylän keskustaan. 

Kylä itsessään ei ollut kovin kummoinen eikä tullut sitten edes kuvattua siellä. Kylälle johtavan tien vieressä oli hienosti lohkeillut jyrkkä kallio. Sitä oli ylhäältä melko runsaasti tuettu jollain metallitangoilla lohkareiden putoamisen estämiseksi. Kalliolla oli korkeutta arviolta noin 30 metriä.

Palatessani kumiveneelle oli tuuli yltynyt melko reippaasti. Ja olisi tietysti vastatuuli ja vasta-aallokko soutaessani takaisin veneelle. Vähän yritti jo vaahtopäisiä aaltojakin nostaa. Noh, kuntoilun kannalta. Jospa se soutaen edes vähän liikkuu eteenpäin.

Kumivene ja aallokko odottamassa soutajaa.
Ainomariaa ei kuvassa näy, mutta se on aivan oikeassa laidassa näkyvän saarenkärjen takana.

Soutaminen oli hidasta ja aallot pärskivät välillä vettä päälle, mutta eteenpäin kuitenkin pääsin. 1,5 kilometrin matkaan meni aikaa melkein tunti ja olin takaisin veneellä noin seitsemän aikaan illalla. 

Illan sää oli oikein hieno, vaikkakin vähän tuulinen. Viereisellä Björkholmenin saarella näytti olevan nuotiopaikka, joten päätin lähteä illaksi sinne nuotioimaan ja grillaamaan juuri ostamaani makkaraa. Sinne ei olisi kuin noin sata metriä soudettavaa. Saaren metsästä löytyi paljon kuivia risuja ja oksia, joten hyvät tulet sain tehtyä. Nuotiopaikalle näkyi myös auringolasku hienosti.

Björkholmenin mukava ruohikkoinen niemi, jossa oli hiekkaranta ja nuotiopaikka.

Ainomariakin näkyi oksien välistä.

Pohjoisen suuntaan jatkuvaan väylään kerääntyi hieman usvaa. Seuraavana päivänä tuohon suuntaan.

Ja se auringonlasku...

4.6. Orustin pohjoiskärki hankalissa tuulissa

Tuuli oli pysynyt melko voimakkaana ja lännen puoleisena koko yön. Olin nukkunut vähän huonosti, koska ankkuripaikkani ei niin kovin suojainen sitten ollutkaan ja vene keikkui jotenkin hyvin epätasaisesti. Onneksi herätessä sää oli sentään nätti ja pilvetön.

Tuuliennusteiden mukaan tuulen pitäisi kääntyä enemmän etelään iltapäivän alussa. Päivän reitti kulkisi aluksi noin kuusi merimailia pohjoiseen, sitten noin neljä merimailia länteen ja lopuksi vielä noin kolme etelään. Ajoitin lähtöni siten, että olisin länteenpäin menevällä etapilla vasta iltapäivällä, jolloin tuuli olisi toivottavasti ehtinyt kääntyä hieman etelän suuntaan. Ajoituksen onnistuessa ei tarvitsisi luovia. Viimeinen pätkä sitten tarvittaessa moottorilla.

Söin tukevan aamiaisen ja ehdin ottaa vielä pienet tirsatkin ennen kuin lähdin liikkeelle vähän ennen kello yhtätoista. Ja olikin sitten työläin purjehdus mitä olen tehnyt tähän mennessä. Ympäröivät melko korkeat kalliot saivat tuulet käyttäytymään todella arvaamattomasti. Tuulen suunta muuttui välillä yllättäen melkein 90 astetta ja nopeus vaihteli välillä 1-12 m/s. Aivan jatkuvasti sai olla purjeita trimmaamassa. Taisi olla pientä esimakua niistä Norjan vuonoista. 

Mutta ympäristö ja sää muuten oli kyllä hienoja.

Rantamaisemia pohjoisen etapilta

Korkeat kalliot ja niiden väliset solat sai tuulet pyörimään arvaamattomasti

Tuuli pyöri niin paljon, että saavutettuani Orustin pohjoiskärjen oli mahdoton sanoa, että oliko se tuuli kääntynyt yhtään enempää etelään, niin kuin oli ennustettu. Vaikutti vahvasti siltä, että seuraava eli länteenpäin menevä etappi olisi vastatuuleen luovimista. Onneksi siinä olisi ensimmäiset kaksi merimailia vähän väljempää vettä, niin luovimisen pitäisi siinä kyllä onnistua. Tarvittaessa sitten turvaudumme moottoriin.

Orustin pohjoiskärjen tasalla olevan jyrkkäreunaisen Brattön-saaren jälkeen kurssi kääntyisi länteen.

Vastatuulihan se sitten oli, mutta luoviminen siinä onnistui kuitenkin ihan hyvin, koska tilaa oli riittävästi. Edelleen tuuli kääntyili paljon ja kurssia piti muuttaa sitten sen mukaan. Samalla kävi hauska sattuma, kun idän suunnalta tuli purjevene samaan aikaan ja se olikin suomalainen. Siellä oli ohjaamossa neljän hengen miehistö minulle iloisesti vilkuttelemassa. Luovimme länteen päin lähes rinta rinnan pitkän matkaa. 

Orustin koillispuolella oleva silta, jonka alta toinen suomalainen vene tuli.

Korkeiden kallioiden kohdalla tuuli aina tyyntyi - palatakseen niiden jälkeen tuplasti kovempana.

Viimeinen reilu maili länteenpäin suuntautuvaa kurssia oli sitten ahtaampaa paikkaa, joten luovuin luovimisesta ja laskin purjeet sekä käynnistin moottorin. Se toinen suomalainen vene kyllä jatkoi rohkeasti purjeilla. Vähän ennen kuin kurssi kääntyisi etelään oli Vindön-niminen saari, jossa oli leirintäalue ja myös vierasvenesatama. Sen edustalle oli merkitty ankkuripaikkakin. Kävin katsomassa, että olisiko sieltä saanut haettua vettä, mutta laitureissa ei näkynyt olevan vesipisteitä. Jatkoin siis matkaa. 

Kun Vindön jälkeen käänsin kurssin etelään, niin edelleen oli vastatuuli. Kummallista hommaa tuommonen. Tilaa olisi juuri ja juuri purjeilla luovimiseen, mutta olin mielestäni trimmaillut purjeita jo yhden päivän tarpeisiin riittävästi. Olin katsonut kartasta mahdollisen ankkuripaikan, jonne oli matkaa enää noin 2,5 merimailia, joten päätin ajaa sinne moottorilla. 

Eräässä matkan varrella olleessa poukamassa oli purjevene kiinnittynyt uponneen purjeveneen viereen.
Melko karu meininki.

Karjaa oli eksynyt yhden poukaman hiekkarannalle.

Ankkuroiduin valitsemalleni paikalle, mutta en ollut siihen tyytyväinen. Poukama oli melko syvä, joten ankkurikettinkiä joutui laskemaan melko paljon. Toisaalta paikka oli melko ahdas, joten pitkän kettingin kanssa vaihtelevassa tuulessa vene kävi välillä epämukavan lähellä matalia rantoja. Päätin siirtyä seuraavaan paikkaan. Sinne olisi matkaa vain noin maili ja kurssi kääntyisi taas länteen päin. Suunnan muutoksesta huolimatta oli edelleen vastatuuli...

Jatkoin siis moottorilla Hjältön-nimisen saaren eteläpuolelle, mutta tässä ankkuripaikassa oli käytännössä samat murheet kuin edellisessä. Syvä ja kapea poukama. Laskin kuitenkin ankkurin ja seurailin tilannetta samalla, kun valmistin päivällisen. Syönnin aikana jo totesin, että sen verran häiritsee pyörivässä tuulessa tuo rantojen läheisyys, että en saisi kyllä mielenrauhaa nukkumiseen tässäkään paikassa. Ei muuta kun ankkuri ylös. Eihän se ole kuin nostaa.

Jo päivällisen aikana alkoi päälle vyöryä tasainen pilvikerros ja näytti siltä, että vesisadettakin tulee illan päälle. Lähin seuraava mahdollinen pysähdyspaikka oli saman saaren pohjoisrannalla, pienen Eriksberg-nimisen kylän edustalla. Se oli ihan lähellä, joten päätin käydä katsomassa sen paikan seuraavaksi. Sinne tosin piti ajaa hyvin kapeasta välistä, johon oli karttaan merkitty kiviäkin, mutta eiköhän siitä pääse, kun hissuksiin ajaa. 

Tuon keskellä olevan luodon oikeaa reunaa hivoitellen tästä pitäisi päästä.

Hyvinhän siitä pääsi. Hjältön pohjoisranta oli jyrkkää kalliota ja sen takan oli lähes peilityyntä. Vettäkään ei ollut liiaksi, joten tämä paikka kävi mainiosti. Laskin ankkurin jälleen kerran ja nyt vaikutti kyllä huomattavasti lupaavammalta unirauhan kannalta. 

Ankkuripaikka kallion suojissa.

Vastapäätä Eriksbergin kylä.

Aina vastatuuli ja kolmas ankkuripaikka kelpasi

Päivän etapille tuli matkaa vain noin 17 merimailia, mutta tuntui kyllä kuin olisi tehnyt pidemmänkin päivän raskasta työtä. Edellisen yön huonot unet varmaan edesauttoivat asiassa. Mutta nyt oli hyvä ja rauhallinen ankkuripaikka löydetty, niin ei muuta kuin lepäämään. Unten maille saikin sitten mennä sateenropinan saattelemana.

5.6. Paluu avomeren äärelle

Nukuin yön erittäin hyvin. Pari kertaa heräsin kovaan vesisateen ropinaan, mutta muuten oli tasaista nukkua. Aamuun mennessä sateet hellittivät ja pilvipeite rakoili. 

Aamupalan yhteydessä katselin taas tuuliennusteita ja avomerelle ennustettiin 7-8 m/s lounaistuulia. Se olisi ihan sopiva tuuli matkan jatkamiseksi rannikkoa myöten hieman pohjoiseen. Ankkuripaikastani oli matkaa avomerelle noin 8 merimailia. Tuuli olisi alkuun kapeissa väylissä vastainen, mutta päätin moottoida sen pätkän ja purjehtia sitten, kun kurssi kääntyy pohjoiseen. Seuraavan lauantain illaksi eli kolmen päivän päähän tälle alueelle sen sijaan ennustettiin jo 15 m/s länsituulta ja lähes neljän metrin aaltoja. Ajattelin, että tuolloin olisi kyllä hyvä olla jo Norjan puolella Oslon vuonossa. Matkaa vuonon alkuun oli linnuntietä noin 60 merimailia, vesireittejä ehkä noin 90. Hyvinkin siis tehtävissä ja sitä lähdetään ainakin yrittämään. 

Lähdin liikkeelle moottorilla puoli kymmenen aikaan aamulla ja vastainenhan se tuuli oli. Se oli myös paljon kovempi kuin oli ennustettu. Ankkuripaikan suojissa oli lähes tyyntä, joten kova tuuli pääsi lähtiessä vähän yllättämään. Tuulimittari näytti ajoittain 15-16 m/s lukemia. Ajattelin, että se varmaan johtuu siitä, että kapea väylä kanavoi ja voimistaa tuulta. 

Aamupäivä oli harmaa, tuulinen ja myös melko kylmä. 

Tuosta solasta ei kyllä Ainomarialla olisi luovien läpi päässytkään.

Puolilta päivin kapeat väylät loppuivat ja alkoi taas ulapan äärellä oleva puuton saaristo. Mutta odotuksesta huolimatta tuuli ei ollutkaan siellä lainkaan heikompi, vaan päinvastoin. Tuulimittari ei näyttänyt enää kertaakaan alle 15 m/s ja välillä oli pitkiä aikoja yli 20 m/s. Myrskylukemia siis. En ollutkaan aiemmin kokenut noin kovia tuulia merellä ollessa, koska olen tuuliennusteiden mukaan aina ne onnistunut välttämään. Tällä kertaa tuuliennuste oli sitten reilusti pielessä. Liekö johtui siitä vasta ohimenneestä kovasta saderintamasta. Mene ja tiedä.

Rannikon saaristoa lähestyessä tuuli vain yltyi.

Saaret muutuivat taas puuttomiksi, mutta aalloilta ne onneksi suojasivat.

Aallokko onneksi oli pääosin ihan maltillinen, sillä minun ja ulapan välissä oli karikkoja ja luotoja. Pohjoiseen kääntyessä oli sivutuuli ja vene kallistui puuskissa noin 15 astetta, vaikka purjeet oli alhaalla. Siinä vaiheessa tein päätöksen, että menen johonkin suojaiseen satamaan seuraavaksi yöksi. Ja mielellään johonkin melko lähellä olevaan.

Noin neljä mailia pohjoiseen oli Lysekils-niminen kaupunki, jossa oli useampikin satama. Kaupunki sijaitsi niemen kärjessä ja yksi isohko vierasvenesatama oli sen itärannalla. Se olisi varmaan suojainen, joten päätin ajella moottorilla sinne. Tuulen suunta olisi mahdollistanut purjehtimisenkin, mutta en uskaltanut ottaa niitä ulos siltä varalta, että tulisikin ongelmia kovassa tuulessa niiden alas saamisessa.

Moottorointia kovassa tuulessa

Yhdessä kohtaa ison veden aallot pääsivät tulemaan häiriintymättä luotojen välistä ja meno oli melko rajua. Kuvaamisesta luovuin siinä vaiheessa, vaikka näyttäviä kuvia olisi varmaan saanutkin. Autopilotti ei oikein pysynyt mukana lähes kyljestä tulevien isojen aaltojen kanssa, joten sompailin ruoria saarten välissä käsin.

Pääsin sitten lopulta ihan hyvin Lysekilsin itäpuolelle, mutta sielläkin tuuli vielä tasaisesti lähes 15 m/s. Onneksi en niitä purjeita nostanut. Minun piti sataman edustalla ajaa muutaman kerran autopilotin kanssa edestakaisin, että sain kiinnitysköydet ja lepuuttajat paikalleen ennen satamaan menoa. 

Samaan aikaan kun minä juoksin edestakaisin kannella köysien kanssa tuli pohjoisen suunnalta purjevene komeasti kallellaan purjeiden kanssa kohti satamaa. Heille tuli sitten ongelmia purjeiden laskemisessa. Kun he yrittivät ottaa reivatun isopurjeen alas, niin se tulikin täysin ulos. En tiedä oliko kyseessä miehistön virhe vai menikö jokin laite rikki tai köysi poikki, mutta tilanne näytti tosi hurjalta. Purje läpsyi tosi kovaa hetken aikaa, kunnes ilmeisesti sen maston kiskossa kulkevat kiinnikkeet hajosivat ja purje oli sen jälkeen kiinni pelkästään nurkistaan. Ylänurkka valui noin puoliväliin mastoa ja pussilla oleva purje nyki mastoa keskeltä taaksepäin todella väkivaltaisen oloisesti. Näytti siltä, että kohta menee masto poikki. 

Purjevene ongelmissa isopurjeen kanssa sen yrittäessä Lysekilsin satamaan.

Melko pian miehistö onneksi hoksasi kääntää veneensä sivumyötäiseen. Se lähti melko vauhdikkaasti myötätuuleen, mutta masto ei enää notkunut. Tuohon suuntaan jatkui yli kymmenen merimailia pitkä vuono myötätuuleen. Toivottavasti löytäisivät sieltä suojaisamman paikan ongelman ratkaisemiseksi. 

Minä olin samaan aikaan menossa kiinnittymään laituriin ja siellä olikin paljon auttajia, sillä laiturille oli kerääntynyt väkeä katselemaan pulassa olevaa venettä. Kiinnittyminen onnistui auttajien ansiosta kovassa sivutuulsessa oikein hyvin. Yksin olisi ollut kyllä melko haastavaa. Monet siinä miettivät, että pystyisikö tuota purjeen kanssa taistelevaa venettä mennä jotenkin auttamaan, mutta hankalaapa se olisi. Tulisi todennäköisesti enemmän vahinkoa. Vene katosi pian vuonoon purje edelleen pussina.

Hengähdin hetken veneen ohjaamossa maston nokassa olevan tuulimittarin näyttäessä edelleen yli 15 m/s lukemia. Kiinnityin korkeaan kivilaituriin, joka suojasi veneen runkoa tuulelta, joten hyvä paikka löytyi. Menin käymään sataman huoltorakennuksessa suihkussa kanssaveneilijöiden kohtaloa pohtien ja huomasin, että tässä satamassa oli maksutonta käyttää pesutupaa. Sekin tuli veden ohella tarpeeseen.

Kun paria tuntia myöhemmin palasin hakemasta puhtaita pyykkejäni huomasin, että se pulassa ollut vene on nyt tulossa uudelleen satamaa kohti. Ja purjeita ei näkynyt. Menin laituriin auttamaan heitä kiinnittymisessä, koska nyt siellä ei näkynyt ketään muita olevan. Kiinnittymisessä oli hieman haasteita, koska kippari ei uskaltanut ajaa kovin lähelle laituria. Miehistö sai kuitenki heitettyä minulle köysiä, joiden avulla saatiin vene vedettyä vastatuulessa kylkikiinnitykseen. Miehistö kertoi, että he menivät purjeen kanssa yli 6 merimailia vuonoa myöten ennen kuin saivat purjeen kokonaan alas. Ilmeisesti sen enempää vahinkoa ei ollut syntynyt. Hyvä niin.

Iltaa kohti mentäessä tuli muutamia rajuja sadekuuroja, mutta tuuli tyyntyi pikkuhiljaa vastaamaan ennusteiden lukemia. Kävin kuurojen välissä kaupassa, mutta muuten vietin aikaa veneellä.

Iltaa kohti tuuli rauhoittui.

Kirkon siluetti auringonlaskun jälkeen.

6.6. Rauhaksiin kohti pohjoista

Ulapan aallot olivat aamusta vielä yli kaksi metrisiä, joten päätin lykätä lähtöä iltapäivän alkuun. Satamamaksulla saisin olla paikallani kello yhteen saakka. Aamupalan jälkeen pesin vielä toisen koneellisen pyykkiä ja kävin niitä odotellessa vanhaa kaupunkia katselemassa. Hieno vanhoja puutaloja siellä oli ja piti tuota kirkkoakin käydä vähän lähempää äimistelemässä. 

Satama oli vanhan kaupunkin kohdalla.

Vanhassa kaupungissa oli useita huvila-tyyppisiä puurakennuksia 1800-luvulta.
Tämä oli nimeltään Svarta Villa eli vapaasti suomennettuna musta huvila. 

Näyttävä oli vanhan kaupungin kirkko.

Irroitin köydet vähän puolen päivän jälkeen. Ennusteessa oli taas 7-8 m/s länsituulia ja noin 1,5 metrin aallokkoa. Ei ihan optimi, mutta ei kuitenkaan liian kova keli, jos vain ennusteet tällä kertaa pitäisi paikkaansa. Minulle on tässä muutaman vuoden purjeduskokemuksella tullut kaksi sääntöä ennen vesille lähtöä, jotka on kokemusperäisesti opittu tässä järjestyksessä. Sääntö nro 1: Katso aina tuuliennusteet. Sääntö nro 2: Älä koskaan luota tuuliennusteisiin. Nämä toimii oikein hyvin. Vaikka ensilukemalta saattaakin tulla kuva, että ne on toisensa pois sulkevia, niin näin ei kuitenkaan ole. Molemmat pätee aina ja ne muistuttavat hyvin varautumisesta kaikenlaiseen keliin.

Noin kymmenen merimailin päässä oli kohta, jossa rantasaariston suojaa ei ollut, joten otin määränpääkseni kaksi vaihtoehtoa. Jos aallokko olisi ulapalla turhan kova, niin jäisin ankkuriin jo ennen tuota avointa paikkaa. Jos taas ennusteet pitävät paikkaansa, niin jatkan tuon kohdan toiselle puolelle. Siellä oli kartan perusteella suojaisen näköinen ankkuripaikka, johon olisi matkaan vajaat 20 merimailia.

Nostin purjeet melkein pohjaan reivattuna pian satamasta lähdön jälkeen ja ennuste näytti pitävän tällä kertaa paremmin paikkaansa. Ulapalla näkyi muutama muukin purjevene, joten eiköhän tästä päästä tuonne kauempaan määränpäähän. 

Ulapan reunalla oli yksinäinen pieni majakka.

Luodot suojasivat isoimmilta alloilta valtaosan matkaa.

Jyrkkää rannikkoa Lysekilsin pohjoispuolella.

Pääsin hyvin perille valitsemaani ankkuripaikkaan Alvön-nimisen saaren lähellä. Paikka oli ihan mielenkiintoinen ja suojainenkin kivenkolo. Matkaa tuli Lysekilsistä noin 17 merimailia. Ympäröivistä luodoista oli selvästi joskus louhittu kiveä rakennusmateriaaliksi. Uskoisin, että kirkkoihin tai linnoihin. Jäljellä oli kasoittain hylättyjä lohkareita, jotka olivat kiilamaisia. Nykyään se oli Alvön natur reservat, missä käy varmasti paljon veneitä retkeilemässä, koska yhteen saarista oli rakennettu ulkovessakin.

Ainomaria ankkurissa kivisessä poukamassa.

Vanhaa louhosta veneen takana. Veneilijät ovat innostuneet rakentelemaan sinne kivipaaseja.

Kallioilla oli kova tuuli, mutta hienot maisemat.

7.6. Maa vaihtuu

Aamulla sää oli hyvin samankaltainen kuin edeltävänä päivänä, joten suunnittelin reitin ulapan kautta. Tosin sää oli viilentynyt huomattavasti ja päivän ylimmäksi lämpötilaksi ennustettiin 16 astetta. Myös sadekuuroja oli odotettavissa. Tänään olisi joka tapauksessa syytä päästä melkolailla Oslon vuonon alkuun saakka, jotta seuraavan päivän kovat tuulet ja korkeat aallot vältettäisiin. Matkaa sinne olisi noin 50 merimailia, kun menee suorinta reittiä ulapan kautta. Ankkuri nousi ja matka jatkui kiireettömien aamutoimien jälkeen noin puoli kymmeneltä.

Lähtiessä tuuli oli tasainen, mutta sateet näyttivät hyvin todennäköisiltä.

Viimeiset suojaavat luodot ennen määränpäätä jäivät taakse pian lähdön jälkeen.

Matka sujui melkolailla keinuen lähes suorassa sivutuulessa, mutta nopeus säilyi hyvänä koko matkan. Ajoittain tuli vähän isompia aaltoja, joiden kanssa autopilotilla oli hieman hankaluuksia, mutta ei mitään kovin suuria ongelmia kuitenkaan ollut. 

Sadekuurot alkoivat piirittää minua päivän mittaan. Ne toivat mukanaan myös kovempia tuulia, mutta varauduin niihin aina hyvissä ajoin reivaamalla purjeita valmiiksi. Tuuli yltyi kuuron lähestyessä aina niin nopeasti, että se olisi ollut siinä vaiheessa jo vähän myöhäistä reagointia. Sen verran oli tuuria mukana, että yksikään kuuro ei tullut suoraan päälle, vaikka niitä molemmin puolin minua menikin. 

Rankkoja sadekuuroja, jotka kastelivat minut muutaman kerran, mutta suoraan päälle ei osuneet.

Varsinkin tämä oli melko uhkaavan näköinen, mutta ohi meni.

Rajakin etapilla ylitettiin

Olin valinnut määränpääkseni taas kartan perusteella suojaisan poukaman ankkuroitumiseen. Se oli vähän Fredrikstad-nimisen kaupungin lounaispuolella. Poukama oli merkitty luonnonsatamaksi ja oli nimeltään Fredagshölet. Vapaasti suomennettuna perjantaikolo tai miten tuon nyt sitten kukin haluaa kääntää. Mutta hieno ja suojainen oli. Hyvällä säällä todennäköisesti erittäin suosittu paikka veneellä retkeilijöille. Googlen satelliittikuvissa siellä näkyy paljon veneitä kiinnitettyinä kallioihin ja keskellä poukamaa oli lautta, jossa oli ekopiste eli roskien lajitteluasema.

Päivän etapille kertyi mittaa noin 45 merimailia. Saapuessani poukamaan satoi rankasti vettä ja lämpötila oli vain 13 astetta. Vähän siinä meinasi jo vilu tulla. Veden lämpötilakaan ei ollut enää kuin 15 astetta. Tervetuloa Norjaan!

Fredagshölet ja roskislautta.

Sateenkaari Fredagshöletin illassa.

8.6. Syvemmälle Oslon vuonon suojiin

Olin sopinut erään Norjassa työskentelevän kaverin kanssa, että jos päädyn sunnuntaiksi lähelle Osloa, niin hän tulee työmaaltaan käymään minua morjestamassa. Lauantain sää oli kuitenkin niin kurja, että noin kahdeksan tunnin purjehdus ei oikein innostanut. Valitsin määränpääkseni sen sijaan vajaan kolmen tunnin matkan päässä Oslon vuonon länsirannalla sijaitsevan Tönsbergin pikkukaupungin. Sen edustalla oli suojaisan näköinen ja matala lahti, johon olisi todennäköisesti hyvä ankkuroitua. Ikävää, että tapaaminen peruuntuisi, mutta ei voi mitään. 

Odottelin aamupäivällä pahimpien sateiden loppumista ja nostin ankkurin noin kello 10:30. Purjehdus reiluun 10 m/s sivuvastaiseen tuuleen oli vauhdikasta, vaikka olin reivannut purjeet käytännössä maksimiin saakka. Keskinopeus ylitti seitsemän solmua, mikä on Ainomarian kokoiselle purjeveneelle melko paljon. Keskellä vuonoa myös aallot olivat kohtalaisen korkeita, mutta ei ne pahemmin venettä kallistelleet tai kääntäneet. Fredrikstadista oli lähtenyt samoihin aikoihin saksalainen purjevene ja me kuljimme pitkän matkaa melko lähekkäin kohti Tönsbergiä.

Ajoittain kanssapurjehtijan veneen runko näytti katoavan aaltoihin.

Tönsbergin lähestyessä tuli taas saaria suojaamaan aalloilta.

Hiukan ennen määränpäätä purjehdin kerrostaloalueen läpi. Oli jotenkin erikoinen tunnelma.

Etapin mitaksi tuli reilut 15 merimailia ja aikaa meni vähän reilu kaksi tuntia. Ankkuripaikka osoittautui ihan hyväksi. Paikassa oli vain noin kolme metriä vettä ja ankkuri tuntui tarttuvan napakasti kiinni, vaikka kartan mukaan siinä oli mutapohja. Aloitin illasta jo kirjoittelemaan blogia ja päätin käydä maissa vasta seuraavana päivänä. 

Ennusteiden mukaan sää on melko viileä ja vähätuulinen ainakin alkuviikon, joten voi olla, että vietän tällä paikkaa muutaman päivän. Jos vain maltan. Norjassa näkyy olevan lähes kaikki liikkeet sunnuntaisin kiinni, niin kaupoillekin pääsisi paremmin vasta maanantaina. Tiedä vaikka se vedenkeitin löytyisi viimein.

Aurinko laskee Tönsbergin ankkuripaikalla viereisen pienvenesataman taakse.

Koko viikon reitti. Matkaa tuli yhteensä noin 130 merimailia.

Seuraavalla viikolla Norjan rannikkoa länteen?

Taidan jättää Oslossa käynnin kokonaan väliin. Olen siellä maita myöten muutaman kerran käynyt, joten ei taida maksaa vaivaa lähteä purjehtimaan vuonoa edestakaisin. Matkaa olisi tästä paikkaa vielä lähes 50 merimailia ja sopivia tuulia etenkin takaisin tulemista varten voisi joutua odottamaan pitkäänkin. Kuukauden päästä olisi tavoitteena olla jossain Stavangerin ja Bergenin välimailla, koska Ainomarialle on tulossa siltä seutua miehistöä vähäksi aikaa. Sinne päin kait tässä on järkevin suunnistaa, kunhan säät vaan sitä suosii.

Tässä oli tämän viikon tarinat. Kiitokset lukijoille!

Jätän ainakin alustavasti tällä viikolla väliin myös videon pätkien julkaisemisen (eli editoimisen). Niiden katselukerrat on jääneet melko vähäisiksi ja editointi vaatii kuitenkin jonkun verran työtä. 

Tällä kertaa pyydänkin kommentoimaan, että kuinka oleellisena sisältönä sitä videokoostetta pidätte? Kiitos!