3. Lyhyitä purjehduksia ja pitkiä kävelyjä

 Kolmas viikko, Öölannista kohti Skånea 12.-18.5.2024

Viime julkaisussa jäin Öölannin eteläosaan Grönhögenin pieneen kalastajakylään pitelemään tyyntä säätä. Kylän nähtävyydet oli nopeasti nähty, joten kävin vähän pidemmälläkin kävelylenkillä tuulia odotellessa. Sitten tulikin hyvät itätuulet koko loppuviikoksi ja matka jatkui.

12.-13.5. Tyyntä Grönhögenissä

Tuuliennusteiden mukaan tuulisi seuraavan kerran parin päivän päästä. Silloin olisikin määrä tulla hyvät itätuulet, jotka jatkuisivat useita päiviä. Tuulettomuutta "harmitellessa" pitää muistuttaa itseäni vähän väliä, että mikäs kiire tässä muka on? Ei mikään! Sää on kaunis ja ympäristö minulle uusi.

Tyyni ja kaunis aamu Grönhögenin satamassa

12.5. Sunnuntaista kului suurin osa blogia kirjoittaessa (ja videoiden editointia hämmästellessä). Päivän aikana satamaan tuli myös muita veneitä. Yllä olevassa kuvassa näkyvän aikaisin aamulla saapuneen moottoriveneen lisäksi tuli kolme purjevenettä. Hauska sattuma oli, että kaikki veneet olivat eri maiden lipun alla. Kuvan moottoriveneessä oli britannian lippu. Purjeveneet tuli Ruotsista, Tanskasta ja Saksasta. Saksan lipun alla purjehtineessa veneessä oli puolalainen miehistö. Mukava oli käydä heidän kanssaan kokemuksia ja vinkkejä vaihtamassa.

Vaikka sataman ylläpitäjäkin harmitteli, että ei meillä täällä ole oikein mitään nähtävää, niin loppuiltapäivästä kävin kävelemässä kylää ristiin rastiin. Kylässä oli lähikauppa ja hain sieltä myös vähän jääkaappiin täydennystä. Ainoa ravintola oli auki vain viikonloppuisin tähän aikaan kaudesta, mutta olipahan se hieno. Ehkä upein vanha tuulimylly minkä olen nähnyt oli muutettu ravintolakäyttöön. Ikävä kyllä vähän myöhästyin, sillä keittiö oli mennyt kiinni jo tuntia ennen sulkemisaikaa. Ilmeisesti asiakkaiden puuttuessa. No veneessä oli ruokaa kyllä.

Kylän ravintola

Googlen mukaan ravintolan lähellä päätien varrella oli myös polkupyörävuokraamo. Se kuulosti vähän erikoiselta, mutta päätin käydä katsomassa. Se olisi seuraavaksi päiväksi ihan näppärä kulkupeli, jolla pääsisi käymään helposti vähän pidemmällä paikkoja tutkimassa. 

Polkupyörävuokraamo myös löytyi ja olipahan sympaattinen... Ja yksikertainen - turistikin osaa.

Etelä-Öölantilainen polkupyörävuokraamo

Polkupyörän osalta ylitsepääsemättömäksi esteeksi muodostui kuitenkin se, että minulla ei ollut lainkaan käteistä. Edes kauppa ei pystynyt minua siinä auttamaan. Pyörä jäi sitten vuokraamatta.

Seuraava päivä oli sään puolesta hyvin samankaltainen eli tyyni ja kaunis. Pyörää en siis saanut, mutta jälleen muistuttelin itseäni kiireettömyydestä. Koko päivä on aikaa ja alla terveet jalat. Päätin lähteä kävelemään Öölannin eteläkärjen majakalle. Matkaa oli noin 10km suuntaansa. Eihän se ole kuin pari tuntia.

Alkumatkan kävelin tienlaitaa, kunnes alkoi löytymään myös vaihtoehtoisia reittejä. Eteläkärjen maisemista tuli jotenkin mieleen Skotlannin nummet, vaikka en ole siellä koskaan käynytkään (johtunee elokuvista). Nämä olivat laitumia, joilla oli lehmiä ja tietenkin lampaita. 

Rantalaitumia, joita pitkin oli hyvä kävellä

Rantaviiva oli paikoin melko jyrkkä

Majakka alkaa lähestyä

Matkalla oli muutama mielenkiintoinen historiallinen kohde. Näitäkin alueita on asutettu jo viikinkiaikana ja niistä ajoista oli näkyvissä parikin hautausmaa-aluetta. Ilmeisesti vähän eri aikakausilta, koska toisessa oli paljon hautakumpuja ja toiseen pystytetty kaksi isoa kiveä, joiden väliin oli infotaulun mukaan haudattu ihmisiä tuhkaamisen jälkeen uurnissa. Hautakumpu-alueen infotaulun oli aurinko haalistanut lukemattomaan kuntoon, joten näiden ikäero ei tullut selväksi.

Hautakumpuja, joista joissain oli vielä hautakivikin paikallaan.

Korkeimmalla kohdalla oli isompia hautakumpuja

Toinen viikinkien hautausmaa, jossa on tuhkauurnia haudattu näiden pystyssä olevan kiven väliin.

Eräs historiallinen kohde matkalla oli viivasuora kivimuuri koko saaren halki itä-länsi suunnassa. Sen tarina on, että Kuningas Karl X Gustav oli käynyt joskus 1600-luvun puolivälin kieppeillä Britanniassa peurajahdissa ja tykästynyt siihen. Hän oli sitten tuottanut sieltä muutamia peuroja metsästysmailleen Öölannin eteläosan metsiin. Peurat viihtyivät ja niiden lisääntyminen alkoi lähteä hallinnasta, jolloin paikallisten viljelijöiden sadot alkoivat kärsiä peurojen ruokailuista. Viljelijät vetosivat kuninkaaseen, että jotain pitäisi tehdä. Kuningas ymmärsi viljelijöiden ahdingon ja veti karttaan suoran viivan saaren halki ehdottaen, että tehdään tähän muuri peurojen pitämiseksi saaren eteläosissa. Viljelijätkin kai pitivät ajatusta hyvänä. Seuraavaksi kuninkaalta tuli samaisille viljelijöille käsky, että tehkääpä tähän tällainen muuri. (Jotain tuttua tässä kuviossa on...)

Karl X Gustavs mur

Muuri oli vajaa 2 metriä korkea, ehkä nelisenkymmentä senttiä paksu ja mittaa sillä on melkein 4,5 kilometriä. On siinä ollut maanviljelijöillä kivien kantamista. Muurin valmistuttua huomattiin, että petkules vieköön, sehän tuommoinen peura osaa hypätä. Eli muuri ei sitten edes palvellut tarkoitustaan. Mutta on se ihan hieno ja suoraan ovat osanneet sen tehdä kyllä. Peuroja näkyi edelleen alueella laiduntamassa hyvässä sovussa lampaiden kanssa.

Majakka oli vanha ja hieno. Sen huipulla pääsi käymään 50 kruunun maksua vastaan. Sinne oli 197 porrasta kiivettävänä. Näkymät oli kyllä komeat.

1700-luvun majakka, Långe Jan

Näkymä majakan huipulta etelään avomerelle

Näkymä majakan huipulta pohjoiseen.

Paluumatkan kävelin suunnilleen samoja reittejä. Koko päivä retkellä melkein meni, mutta olin lopulta onnellinen, että en sitä pyörää saanut. Olisi jäänyt varmasti nuo hienot maisemat rantaniityillä ja historialliset nähtävyydet näkemättä.  

Hyvin säilynyt vanha maatila keskellä niittyjä

14.5. Matka jatkuu, Grönhögen - Karlskronan saaristo

Tuuliennuste kertoi, että itätuuli alkaisi noin puolenpäivän maissa. Tein ja nautin kaikessa rauhassa aamupalan ja kävin hakemassa kaupasta jäätelönkin ennen lähtöä. Meri oli aivan peilityyni. En kaikesta huolimatta malttanut odottaa aivan puoleen päivään asti, vaan lähdin vähän ennen yhtätöista liikkeelle moottorilla. Voisin yhtä hyvin mennä merelle kellumaan ja odottamaan tuulta. Olihan sataman maisemat jo melko tutut. Meri oli upean näköinen aivan peilityynenä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Tyyni meri Grönhögenin edustalla. Horisontissa näkyy edellisenä päivänä vierailemani majakka.

Ajoin koneella noin puoli tuntia, jotta lämminvesivaraaja ehtii vähän lämmetä. Sitten jäin "ajelehtimaan" tyynelle merelle ja tiskasin astiat tuulia odotellessa. Harvoin on isoilla vesillä näin tyyntä. 

Melkolailla ennusteen mukaan alkoi puolenpäivän aikaan veden pintaan ilmestyä lupauksia tuulista eli pientä pintaväreilyä. Ennen kello yhtä olikin jo purjeet ylhäällä ja erittäin miellyttävä purjehdus alkoi. 

Pintaväreet merkkinä alkavasta tuulesta

Otin määränpääkseni merikarttaan merkityn ankkuripaikan Karlskronan eteläpuolen saaristossa olevan pienen luodon poukamassa. Luodon nimi oli Flakskär ja matkaa sinne oli reilut 32 merimailia. Tuuli voimistui melko hitaasti ja siten myös purjehdus oli melko hidas. Olin kuitenkin hyvissä ajoin ennen auringonlaskua perillä erittäin leppoisan purjehduksen päätteeksi. Laskin ankkurin ja menin auringonlaskun aikaan nautitun iltapalan jälkeen aikaisin nukkumaan.

Ankkuri laskettu, Flakskär

Iltapalaa auringonlaskussa

15.5. Ankkurielämää, Hästholmen

Aamulla aloin tarkemmin tutkimaan internetin avustuksella lähiympäristöä. Ankkuripaikan länsipuolelle oli merikarttaan merkitty alue, jossa oli ankkurointi kielletty, sillä se on ollut joskus sotien aikaan miinoitettu. Lähisaarilla oli myös vanhoja bunkkereita. Selvisi myös, että pohjoispuolellani olevalle luodolle on päätynyt kylmänsodan aikaan lokakuussa 1981 Neuvostoliittolainen sukellusvene. Sen verran rajusti olivat karille ajaneet, että eivät päässeet irti ja miehistö sitten Ruotsin viranomaisten toimesta vangittiin. Luodolle oli pystytetty muistomerkki tästä tapauksesta. Erikoisia asioita sitä oppii erikoisissa paikoissa.

Ankkuripaikkani suojasi kyllä hyvin aalloilta, mutta lähes puuton Flakskär ei antanut juuri suojaa voimistuvalta itätuulelta. Hieman sijainnistani pohjoiseen oli Hästholmen niminen saari, joka oli merkitty suurimmaksi osaksi "Natur Reservat" alueeksi eli jonkin sortin luonnonsuojelualue. Tuulelta suojaavan puuston lisäksi siellä oli luontopolkuja ja nuotiopaikkoja, joten päätin siirtyä pari mailia pohjoisemmaksi tuon saaren kupeeseen ankkuriin. Ja koska muistutin taas itseäni, että ei ole kiire, niin jäisin sinne yöksi, jotta voin käydä tutkiskelemassa saarta ja paistella rannan nuotiopaikalla makkarat illalla.

Rantautuneena kumiveneellä ja Ainomaria taustalla ankkurissa Hästholmenin suojissa

Rantautumisen yhteydessä huomasin, että ruotsalaisilla merivesikin on kirkkaampaa kuin Suomen rannikolla. Johtunee siitä, että Tanskan salmet alkavat olla lähempänä. Jännä seurata, että kuinka se tästä vielä kirkastuu, kun Norjan rannikkoa lähestytään. Veden lämpötila oli Helsingistä lähtiessä 3 astetta ja täällä jo 13.

Meriveden kirkkaus yllätti

Luontopolku oli vähän pettymys, sillä alueen metsissä oli kyllä puita hakattu ja siellä laidunnettiin lehmiä. Lehmät onnistuivat minut aika hyvin säikäyttämään, kun laitumen aitojen aukoissa ei ollut portteja. Yhtäkkiä niitä tuli metsästä eteeni tielle. 

Lehmiä laitumella. Laitumen aidoissa ei ollut portteja.

Saaren eteläosassa oli Ruotsin asevoimien alue, jossa sai kyllä liikkua, mutta ei kuvata. Vanhoja bunkkereita ja muutama puinen rakennus siellä oli sekä myös laituri. Laituriinkin olisi saanut kiinnittyä sillä varauksella, että asevoimien aluksilla on prioriteetti, jos sellainen sattuu paikalle tulemaan.

Ainomaria ankkurissa

Illaksi virittelin nuotion rantakallion nuotiopaikalle ja nautiskelin nätistä säästä. Seuraavana aamuna jatkaisin taas matkaani.

Makkaran paistoa iltanuotiolla

16.5. Itätuuli jatkuu, Purjehdus Ronnebyn edustalle

Otin määränpääksi Ronnebyn. Siellä olisi ollut myös melko iso vierasvenesatama, mutta sen lähistöllä ei ollut oikein mitään palveluja, kuten kauppoja tai ravintoloita. Päätin taas etsiä ankkuripaikan. Noin kaksi kilometriä sataman eteläpuolella oli saari nimeltä Gö, jonka poukamassa oli suojaisen oloinen ankkuripaikka. Tämäkin saari oli "Natur reservat". 

Purjehdus oli tälläkin kertaa miellyttävää myötätuulessa, joskin aallot olivat nyt jo kasvaneet melko suuriksi. Olihan tuullut idästä jo usean päivän ajan. Mutta eipä se keinuttelu niin häiritse. Matkaa oli vain reilut 20 merimailia.

Matkalla ympärilleni ilmaantui Gripen pari ja siitä muistin, että miksi Ronneby kuulosti jotenkin tutulta. Siellähän on yksi Ruotsin hävittäjätukikohdista. Taisin purjehtia heidän harjoitusalueensa läpi. Jotain 1v1 torjuntoja siinä harjoittelivat.

Gripen "tervehtimässä" Ainomariaa

Ankkuripaikka oli oikein mainio ja samassa poukamassa oli myös yksi saksan lipulla varustettu purjevene. Vene oli Suomessa valmistettu Nauticat 33 ja näytti oikein hyvin pidetyltä. Ankkuroiduttuani tein eväät ja lähdin kumiveneellä rantaan kiertämään tätä luontokohdetta. Naapuriveneen miehistö oli veneensä kannella, joten päätin samalla käydä jututtamassa heitä. Siellä oli vanhempi saksalainen pariskunta, joka oli kuulemma hissuksiin matkalla Höga Gustenille. Minä kävin siellä viime vuonna, joten päädyimme juttelemaan aiheesta joksikin aikaa.

Ainomaria ankkurissa joutsenten ihmeteltävänä. Taustalla Ronnebyhamn.

Tämä Natur reservat oli vähän enemmän luonnonmukainen, kuin edellinen. Hienoa vanhaa sekametsää, jossa kasvoi vanhoja ja isoja tammeja. Mukava välillä kuljeskella metsissäkin merillä olon kaveriksi.

Käveleskelin lähes koko saaren polut läpi, yhteensä ehkä noin 10 km. Mietiskelin kävellessä vaihtoehtoja seuraavaksi päiväksi. Tuulet olisi hyvät jatkaa matkaa, mutta kun ei ole sitä kiirettä. Ronnebyssä olisi mukava käydä, mutta millä sinne menisi. Veneellä en ehkä viitsi, koska sitten minulta peritään satamamaksu ja kuitenkin on vielä pitkästi käveltävää. Noin kolmen kilometrin päässä olisi lähin bussipysäkki ja reittioppaan mukaan matka kestäisi 1,5 tuntia. Yksi vaihtoehto olisi soutaa kumiveneellä satamaan parin kilometrin verran ja kävellä sieltä loppumatka noin 6 km. Harmi, että kumiveneeni perämoottori on epäkunnossa. Sillä pääsisi pientä jokea myöten ajamaan ihan keskustaan saakka. Päätin antaa ajatuksen hautua aamuun.

17.5. Soutua ja kävelyä Ronnebyhyn

Ronnebyn läpi virtaava joki

Sää oli jälleen todella komea, joten päätin sitten lähteä soutamaan. Kumivene ei ole parhaista vehkeistä soutamiseen, mutta melko kovasta sivutuulesta huolimatta keskinopeus kevyellä soutamisella oli 2 solmua. Soutumatka kesti noin 45 minuuttia. Ei paha. Otin tyhjän rinkan mukaan, että voin tuoda palatessa kaupasta ainakin tuoretta ruokaa. Satamassa oli asuntoautoille leirintäalue ja jätin siellä olevaan uimalaituriin kumiveneen kiinni ja jatkoin jalan matkaa pienen joen rantaa myöten. 

Ronnebyn  keskusta ei ollut mitenkään erikoinen. Ei tullut oikein edes kuvattua siellä. Mutta pitkästä aikaa pääsin vähän isompaan markettiin. En sitten käynyt edes ravintolassa syömässä vaan päätin kävellä ja soutaa takaisin veneelle ja mennä rannan nuotiopaikalle tekemään pyttipannua.

Kumiveneellä hiekkarannalle, jonka lähellä oli nuotiopaikka

Nuotiopaikka ja "vähän" kulahtanut laituri

Pytt i panna på svenska

Illalla päätin alkaa ihmettelemään muutama vuosi sitten ostamani dronen toimimattomuutta. Se on ollut nyt pari kautta käyttämättömänä veneen hyllyssä. Päivittelin softaa ja asensin uudellen ohjelmistoja ja kas, sehän heräsi henkiin! Kyseessä on Mavic mini, joten mistään ammattilaisvehkeestä ei ole kyse. Mutta kyllä sillä nyt tyynessä kelissä jotain saa ehkä aikaan. Onnistuneen drone projektin jälkeen menin nukkumaan sillä seuraavana päivänä taas matka jatkuisi. 

Sain eräältä kaverilta vinkin, että Oulusta on lähtenyt liikkeelle Normandian maihinnousuun aikanaan osallistunut hinaaja. Sen on määrä osallistua Normandiassa johonkin juhlallisuuteen tuohon maihiinnousuun liittyen ja pysähtelee matkallaan eri satamissa. Seuraava suunnittelemani suurempi satama on Simrishamn, johon tämän nykyään Alpoksi nimetyn hinaajan on määrä pysähtyä maanantaina 20.5. Aika hyvin ajankohdat osuu yhteen, joten enköhän käy Alpoa katsomassa Simrishamnissa. Kaiken lisäksi he keräävät tempauksellaan rahaa Ukrainan ilmapuolustukseen.

18.5. Matka etenee, Ronneby - Baskemölla

Otin purjehduksen määränpääksi Baskemölla nimisen pienen kylän, jossa on Skånen nettisivujen mukaan pieni kalastajasatama. Sinne on tehty laituri myös vierailijoita varten ja ne ovat maksuttomia. Tosin mitään palveluja siellä ei ole. Baskemöllasta on alle kolmen merimailin matka Simrishamniin. Ronnebystä matkaa tulee noin 50 merimailia, joten koko päivän kestävä purjehdus oli tiedossa. 

Tuuli oli sivumyötäinen, mutta aallonkorkeuteen nähden vähän turhan vaisu. Isomman aallon sattuessa kohdalle purjeet paukkuivat tosi ikävästi. Virittelin sitten "poropurjeen" ja käänsin suuntaa vähän enemmän tuuleen päin, jolloin tilanne hiukan parani. Matka vähän pitenisi, mutta olisi hellempää purjeille. Aika pian kuitenkin tuuli vähän yltyi, jolloin pääsin muuttamaan kurssin takaisin suoraan kohti määränpäätä. Loppumatkasta piti jo ottaa poro pilttuseen ja jatkaa "peruspurjeilla".

Tämä etappi kesti noin 10 tuntia ja jälleen pilvettömässä auringonpaisteessa. Yhden purjeveneen ja yhden rahtilaivan näin koko aikana. Muuten sai olla ulapalla ihan yksikseen. Kuuntelin äänikirjaa ja erinäisiä kuunnelmia melkein koko matkan ja ei tullut sitten oikein kuvattuakaan, kuin vasta satamaa lähestyttäessä.

Baskemöllaa lähestymässä

Olin juuri kiinnittymässä peräpoijuun vieraille tarkoitettuun laituriin, kun sisemmän aallonmurtajan takaa joulupukin näköinen herra viittilöi, että tänne päin. Noh, minähän tottelin, vaikka nettisivujen mukaan se laituri oli varattu kalastusaluksille. Kiinnityin hänen avustamana kylki laituriin ja kysyin, että eikö nämä ole kalastajille varattuja paikkoja. Vanha herra sanoi englanniksi, että: "Ei täällä enää kalasta kukaan. Tämä laituri on paljon suojaisampi kuin tuo toinen." Ja oikeassa hän tietenkin oli. Vieraspaikoille idästä tulevat aallot saivat aikaan aika ikävää keikuntaa, vaikka allot eivät sinne ihan suoraan pääsekään. 

Baskemöllan satama-allas.
Vasemmalla vieraspoijut ja oikealla kalastajille varattu alue, jossa Ainomariakin on.

Alunperin suunnittelin meneväni seuraavana päivänä Simrishamniin, mutta päätinkin jäädä tähän Baskemöllan laituriin  seuraavaksi päiväksi kirjoittamaan blogiin päivityksen. Voisin yrittää ajoittaa Simrishamniin menon suunnilleen samaan aikaan, kun M/S Alpo sinne menee. Se näkyy marinetraffic-sivuillakin, niin pitäisi onnistua. Niin ja tietenkin AIS tietona minun veneen plotterissa, kun on lähempänä.

Jatkossa kohti Tanskan salmia.

Tästä eteenpäin ankkuripaikkoja on vähän, jos ollenkaan. Vasta Göteborgin pohjoispuolella alkaa saaristo, jossa ankkuroituminen on helpompaa ellen sitten mene Tanskan puolelle. Tosin minulla ei ole tällä hetkellä Tanskan merikarttoja. Vaihtoehtoina on pysähdellä satamissa tai mennä yhdellä kertaa pidempi matka. Pidempi veto olisi ruuhkaisissa Tanskan salmissa yksin melko raskasta, mutta katsotaan. Matkallahan on myös Juutinrauman silta ja muuta mielenkiintoista. 

Kiitos jälleen lukijoille! 

Ja sekalainen kooste matkalla kuvatuista videoista vielä loppuun. Palaamme ensi sunnuntaina, jostain...